Vuosikirja Pörssitieto.  

ARVOPAPERILEIMAUS 1946

Leimausmerkki 1946

Tämä ainutlaatuinen toimenpide liittyi samanaikaisesti toteutettuun suurten setelien leikkaukseen, jolla mm. pyrittiin hillitsemään inflaatiota. Lisäksi valtion tavoitteena oli nopealla yllätysiskulla päästä tehokkaasti käsiksi verottajalta salattuun, mm. mustan pörssin kaupoista syntyneeseen huomattavaan käteis- ja muuhun varallisuuteen. Pankkitalletusten ja jopa postimerkkikokoelmien arvoja jouduttiin myös ilmoittamaan rekisteröitäväksi. Laissa mainittu S-päivä oli 1.1.1946 alkaessa (§ 1). Valtioneuvoston päätös perustui lakiin 1255/1945 (alh.). Vrt. Korvausosakkeiden hallintoyhteisö.

Leimaustoimenpiteen suorittivat kuntien verolautakunnat pyöreillä (yleensä) tai vaakasuorilla virkaleimoillaan. Pankit olivat velvolliset sallimaan liikehuoneistojensa käyttämisen leimauspaikkoina ja joskus näkee pankin leiman käytetyn (ruuhkatilanteissa?). Usein tapaa myös ulkomailla olevien Suomen lähetystöjen soikeita leimoja. Täytettyään velvollisuutensa yhtiö sai todistuksen, jonka kopio meni myös kaupparekisterille. Leimausmerkkejä on kahdella eri paperinpaksuudella ja paperinsävyllä.

Ellei osakekirjaa esitetty ja leimautettu kiinnittämällä ylläkuvattua leimausmerkkiä osakekirjan yläreunaan keskelle, osake menetettiin valtiolle (esimerkki, 2, 3, 4). Jotkut jopa jättivät mieluimmin leimauksen väliin ("Icke stämplad / icke deklarerad"), kuin kärsivät ilmoittamatta jätettyjen tulojen ja varallisuuden aiheuttamat ankarat vero- ja rangaistusseuraamukset. Toisaalta osakekirjoja leimautettiin myös aiheettomasti, varmuuden vuoksi: kuvan varustamo oli mennyt konkurssiin jo 1933.

Itse rekisteröimistoimenpide oli maksuton; mistään leimaverosta ei ollut kysymys. Varmasti myös syyttömille, etenkin ulkomailla oleville, tuli ongelmia kiireisessä ja työläässä prosessissa. Menettelystä saa hyvän kuvan oheisista säädöstekstistä sekä ilmoituslomakkeesta.

Copyright © G. Kock  2.2007–2010


Osakkeiden leimausilmoitus -lomake (täytetty, kaksi sivua, PDF, 381 kB).

Laki no. 1255, 28.12.1945 (PDF, 552 kB), mihin VNP:n päätös perustui.

Valtioneuvoston päätös no. 1321, 31.12.1945 (erillisiä GIF-tiedostoja, avautuvat toiseen ikkunaan):
§ 41–44  Ilmoitusvelvolliset, leimauspaikat.
§ 45–49  Ilmoittamisaika, ilmoittamismenettely.
§ 50–52  Leimaaminen.
§ 53–58  Väliaikaismerkintä, ulkomailla leimattavat arvopaperit, poikkeuksellinen menettely, osakeyhtiöiden tehtävät.
§ 59–62  Obligaatiolainan ottajan tehtävät, omistajan oikeuden rajoitukset.
§ 63–67  Väliaikaisesti merkityn arvopaperin leimaaminen, arvopaperin menettäminen.
§ 68–72  Sijaisarvopaperit, oikeuksien palauttaminen ja sijaisarvopaperin lunastamisoikeus.
§  88  Erityisiä määräyksiä: vapautus leimauksesta.
 

PÖRSSITIETO Ky:  yhteystiedot
Muita osakeyhtiöihin liittyviä vanhoja lakitekstejä.
Osakekirjojen leimamerkit.Postimerkkiliikkeiden osakkeet.
Lakanneet pörssiyhtiöt 1973–96, 1912–72.Yhtiöhistoriikit.
Osakekirjat: pakkolunastetut, arvo-osuuksiksi siirtämättä jääneet, ym.

Tämän sivun osoite:  www.porssitieto.fi/osake/leimaus1946.html