G. Kock  ©  8.2011.  Yhteystiedot sekä     

OSAKEKIRJAYHTIÖT TOIMIALOITTAIN 2.
2. Palvelut.   (Linkki listaan 1: Alkutuotanto ja jalostus).

Liite keräilyosakekirjojen katalogi -nettisivuun. Linkit siihen: yhtiöt A–JK–OP–ST–Ö.

Käytetty toimialajako on se perinteinen, se, joka oli virallisessa tilastoinnissa (TOL 1988, ks. määritelmät) käytössä vielä 1990-luvulla. Sen uudempia osakekirjoja ei keräilijöillä juuri olekaan. 1990-luvulta alkaen Suomen yritysten toimintamuodot muuttuivat tyystin; samoin kansantalouden rakenteen luokitusperiaatteet. Pääluokkien virallisia määritelmiä on pyritty noudattamaan, mutta hieman skripofiliaan soveltaen (ks. määritelmät). D-luokka on vielä erittelemättä. Sanat Osakeyhtiö, Aktiebolag tai Oy ja Ab on jätetty pois. Sama yhtiö voi esiintyä vain yhdessä luokassa, mutta kyllä eri nimillään. *Osuuskunta yms., tai ulkomaalainen suomalaisyhtiö.

PIKALINKIT. Tällä sivulla: G. Kauppa | H. Majoitus- ja ravitsemistoiminta | I53. Vesiliikenne | I. Muu kuljetus | J. Tietoliikenne |
K. Rahoitus- ja vakuutustoiminta | L. Kiinteistö-, puhtaus- ja vuokrauspalvelut | M. Tekninen ym. palvelu liike-elämälle | O. Koulutus |
P. Terveyspalvelu | R. Virkistys- ja kulttuuripalvelu.
Sivulla 1: A–B. Maa- ja metsätalous | C. Kaivos- ja kaivannaistoiminta | D16. Kustantaminen ja painaminen |
D. Muu teollisuus | E. Energia- ja vesihuolto | F. Rakentaminen | X. Toimialasta ei toistaiseksi varmaa tietoa.


< Linkki LISTAAN 1 (TEOLLISUUS)

G. KAUPPA (tukku ja vähittäis)

Aarnio & Lehtinen
Aatra, Konekauppa
Agros
Aine, Keskusosuusliike*
Ainola
Ajanmies
Algol
A-Linssi
Allis
American Cosmetic Company
Andersson, Viktor
Antica
Anttila
Ares
Arina*
Arwidson & C:o
Aspo (uusi)
Aspo (vanha)
Atoy-Group
Atoy-Invest
Auran Auto
Aurum-Pharmakon
Auto ja Urheilu
Autocar
Autoliike Rovaniemi
Autolux
Autori
Autotarvike ja Huolto
Bensiinin-Kuluttajain
Bensow, Wilh.
Borgå Elektriska
British Timber Company
Canthin, Minna, Perilliset
Checker
Christiernssons, Axel
Comex
Dahlberg & Hilbert
Daimler-Mercedes, Suomalainen
Dentaldepôt
Edlunds, G.
Ekströms Maskinaffär
Elanto, Osuusliike*
Elektro-Sähkö
Elektrotel
Eloranta
Eriksson, Mathias
Esse Handelslag*
Etelä-Hämeen Osuusliike
Etepe
Eurotermo
Fazer Musiikki
Fennia-Post
Ferrometal
Filatelia
Filatelist
Finnso
Finska Elektriska
Finska Gasaccumulator
Finvest (vanha), 1
Ford
Forselius, Victor
Fundus
GHH
Giers, Wilho
Granholm
Grankulla Andelshandel*
Grönblom Trading
Hallbäck
Hallman, Lauri
Hamunen, Veljekset
Hansson, Th., Puutavara
Haschke, Carl
Hedengren Sähkö
Hedman & C:o (Hedman & Nielsen)
Heede, B. M.
Heldt, K., Insinööritoimisto
Helsingin Auto Expo
Helsingin Autotarvike
Helsingin Faneri
Helsingin Osuuskauppa (HOK)*
Helsingin Puutavaraliike
Helsingin Tekstiilitukku
Hem och Härd
Hemflit
Henrikson, Frans
Hiilentuonti - Kolimport
Hiili ja Koksi - Kol och Koks
Holmström ja Kumpp.
Huittisten Maataloustuottajat
Huittisten Vilja
Husqvarna Symaskin, Ompelukone
Hyvinkään Nahka- ja Jalkinekauppa
Hämeen Radiohuolto
Hämeen Tukkuliike
Hämeen Voima*
Hämeenkylän Kauppa
Igefa Fennica
Ilmajoen Urheilu
Inpac*
Instrumentarium
International Agency
Ioni
Italo-Finlandese
Javan Teekauppa
Jeppo-Oravais Handelslag*
Johanssons Tyg- & Beklädnadsaffär
Jyväskylän Rauta
Kalanti, Kauppakunta*
Kallan Kirjakauppa
Kallavesistön Metsä
Kallion Kirjakeskus
Kankaanpään Osuuskauppa*
Kansalliskauppa
Kansalliskauppa Sampo
Karjalan Halkoliike
Karjalan Rauta
Karjalan Valo
Kaskö Wood C:o
Kaukomarkkinat
Kauppaveljet (vanha)
Kauppiaitten
Kello ja Silmälasi
Kemistri
Kemitas
Kemppi, Albin
Kesko
Kirjateollisuusasioimisto
Kirjavälitys
Klamilan Osuusliike*
Knapes Beklädnadsatelier
Koch, Alexander
Kohiseva, Osuuskauppa*
Kohtasen, M. A., Sähköliike
Kol och Koks
Kolimport
Kolosjoen Kauppa
Kontro & Kuosmanen*
Konttoritarpeita
Ko-operatiivinen Työväen Kauppa- ja Teollisuus
Kotipohja, Kauppakunta*
Kotkan Rauta
Koulukauppa
Koulutarpeiden Keskusliike
Kouvolan Ympäristön Osuusliike*
Kuokkanen, Veljekset
Kuopion Kumikauppa
Kuopion Osuusliike*
Kuopion Rohdos
Kuortaneen Osk*
Kuusinen
Kähertäjäin Kauppa (uusi)
Labor
Lahden Puutarhatuottajat*
Lahden Seudun Kauppakunta*
Laihian Kauppa Maamies
Lantbruksklubbarnas Handelslag*
Lasitukku
Lassila & Tikanoja
Leipurien Tukku
Lindberg Raumalla, Veljekset
Lindell, Herman
Listech
Lohjan Kauppa
Lohjan Puutarhatuottajat, Osk*
Lopen Osuuskauppa*
Lounais-Hämeen Kauppa
Loviisan Uusi Kirjakauppa
Lovisa Modeaffär
Lumber Products
Lång & Leppäaho
Länsisataman Puutavara
Länsi-Suomen Karjanmyynti Osk*
Lääkintäsähkö
Maalarien Tapetti-, Matto ja Väriliike
Maalarimestarien
Maamies
Maamiesten Kauppa
Maantuote, Osk*
Maanviljelijäin Oy
Maanviljelyskauppa
Maanviljelystaloudellinen Kauppakomppania
Maapohja, Osuusliike*
Maria Kemikalia
Marttila, Heikki
Masut, Suomalainen Petrolituonti
Maynard, United Co-operative Society of*, Yhdysvallat
Metsänomistajain Metsäkeskus
Miehikkälän Osuuskauppa
Mikkelin Kauppa
Mitro
Morb
Mufta Trading
Myyntivirta
Myyntiyhtymä
Määttänen, Veljekset
Neste Kide
Nikolajeff
Nobel-Standard Suomessa
Nordiska Papperskompaniet
Nordiska Träagenturen
Nordmark, Karin, Modemagasin
Norna Hemslöjdsaffär
Nummelan Talouskauppa
Nupponen, Mikko, Huonekaluliike, Tampere
Nurmela & Kotonen
Nyberco
Oma-Kauppa*
Orwo
Osuustukkukauppa (OTK)*
Oulun Työväen Kauppa
Oulun Valistustalo
Paajanen & Karkiainen
Pakastetalo
Pamppalan Maatalous
Paperitukku
Papyrus
Parkanon Asuste
Parti
Penope
Perkko, Urho
Peräseinäjoen Osuuskauppa*
Pietarsaaren Kirjakauppa
Plandent
Pohjanmaa (Pohjanmaan Kauppiaiden)
Pohjanmaan Kauppiaiden (uusi)
Pohjoismaiden Kahvikomppania
Pohjoismaiden Tuonti
Pohjois-Suomen Osuuskauppa*
Poke
Polkupyöräkauppiaitten Keskusliike
Porvoon Kirjakauppa (vanha)
Power Co.
Rake
Rakennuspahvi
Rauman Rauta
Rauman Romu
Rauta ja Kemikaali
Rauta-ala
Rautakirja
Rautakonttori
Rautatieläisten Kauppa
Rautavälitys
Rebuilt (vanha)
Renlund
Retineo
Riihimäen Elantola
Riihimäen Silmälasi
RM Offset-Tarvike
Rohdos Tampereella
Ruoste-esto
Saab-Auto
Saha-Tuote
Saikkonen
Salmin Lauttauslaitteet
Salon Seudun Osuuskauppa*
Salora A/S TV-Radio*, Tanska
Salovaara, Onni J.
Sammutin
Sampo, Kansalliskauppa
Sawmill Products
Savon Suojeluskuntakauppa
Scan-Auto
Schetelig
Schweiziska Uraffären A. E. Haglund
Schüler, Max, & C:o
Seximo
Siemen-Aitta
Sky
SLO
SMC Pneumatiikka
Småbönders Handelslag*
Snellman, H. W.
Sohlberg , Rautakauppa
Sohlberg, Seth
Soini, Aug. H.
Soitinkauppa Piano
Solf Andelshandel*
Sophistics
Sortavalan Tukkukauppa
Stans
Starckjohann-Telko
Stenbergs Frimärkshandel
Stockmann
Stockmann, G. F.
Suojeluskuntain Kauppa
Suojeluskuntalaisten Urheiluliike
Suomalainen Kukka- ja Siemenkappa
Suomalainen Mallihuone
Suomalainen Petrolituonti
Suomen Apteekkarien Osuusliike*
Suomen Helasto
Suomen Intersport
Suomen Kellokeskus
Suomen Kenkätukku
Suomen Käsityön Ystävät (vanha)
Suomen Leipurien Tukkuliike
Suomen Liha
Suomen Maanviljelijäin Kauppa
Suomen Maitokauppa
Suomen Naval Stores
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK)*
Suomen Postimerkkeily
Suomen Tuonti
Suomen Urheiluaitta
Suomen Valokuvaajain
Suomen Valtamerentakainen Kauppa
Suomen Vähittäiskauppiaiden Tukkuliike
Suomen Väri Trading
Suomi-Export
Suupohjan Maanviljelijäin Kauppa
Systema
Säästäri
Talous-Osakekauppa
Tamminen & Tanner
Tampereen Rohdos
Tamro
Tehtaitten Myyntikeskus
Tekno
Teknoma
Teknopiste
Teollisuusaine
Teollisuusteippikeskus
Teräs
Terästuonti
Tikka, Viktor
Tobacco Import Comp.
Toimela*
Tukku - Parti
Tukku- ja Vähittäiskauppa
Tukkukauppojen
Tukkukunta*
Tukkutalo
Tukkuyhtymä
Tuko
Tuko, Kauppa
Tuotanto, Huittisten Maataloustuottajain
Turkiskauppiaitten
Turkistuottajat
Turun Kalakauppa
Turun Kansallinen Kirjakauppa
Turun Osuuskauppa*
TV-Pentti Lindfors
Työväline
Töölön Työläisten Kauppa
Udd, Veljekset
Uittokalusto
Union-Öljy
Urheilu & Kalastus
Urheilu-Haukka-Sport
Urheilu-Kontti (vanha)
Uuraan Puunvienti
Uuskallion, E., Sähköliike
Vaasan Kenkä-Aitta
Vaasan Rihkama
Vallox (vanha)
Valtameri
Vasa Droghandel
Vesalainen, Risto
Vesi ja Lämpö
Wiborg, A.
Widkopp, J., Polkupyörä- ja Urheiluliike
Vientikunta Muna*
Wihuri
Viipurin Auto-Rengas
Wiipurin Kaasu ja Sähkö
Viipurin Rohdoskauppa
Wiipurin Työläisten Kauppa
Villakeskus
Virolahden Osuusliike*
Virtain Kauppakunta*
Voinvienti
Volvo Auto
Yleiselektroniikka
Ylä-Vuoksen Urheilu
Zitting & C:o
Övermark Andelshandel*



H. MAJOITUS- JA RAVITSEMISTOIMINTA

Bad Grankulla (vanha)
Bad Grankulla (uusi)
Bogrund Sommarhem
Bomba, Kiinteistö
Brittiläiset Pub & Inn Ravintolat
Carlsro Turisthotell
Diana, Kahvila ja Ravintola
Esplanaadi Automaatti
Fazerest
Finlandia-Punkaharju
Helsingin Musta Karhu
Hotel Fennia (uusi)
Hotel Fennia (vanha)
Hotel Phoenix
Hotel Restaurant
Hotell Apollo
Imatra Ab
Itä-Savon Maakuntahotelli
Kalajoen Hiekkasärkät
Kristillinen Matkailijakoti
Kylpyläkasino
Loma Cenuela
Mariehamns Badanstalt
Meritorni, Hotelli
Mossebackens Pensionat
Motti
Möckelö Hafsbad på Åland, Fastighets
Nallikarin Merikylpylä
Nyländska Jaktklubbens Restaurant
Palace Hôtel
Petit Ravintola*, ei osake
Rantaloma
Rantasipi
Rauha
Societetshus i Helsingfors
Societetshus i Uleåborg
Stadshotellet i Jakobstad
Tammer
Tammimäen Kesäkoti
Terijoen Seurahuone
Turun Rautatieläisten Osuusruokala*
Uleåborgs Nya Badhus
Wattenkuranstalten i Lovisa
Wiipurin Osuusravintola*



I 53. VESILIIKENNE

Airiston Laiva
Aitolahti
Alfa, Ångfartygs
Alho Laiva (vanha)
Atlantic Rederi
Atlas, Rederi
Aura, Rederi
Aura, Ångfartygs-Bolaget
Baltic, Rederi
Baltic Lloyd Line
Benima
Birka Line
Björneborgs Rederi
Blom, Rederi
Borgå Ångfartygs
Borgå Östra Skärgårds Ångbåts
Botnia Rederi
Brändö Rederi
Delfin, Rederi
Diamond Cruise
Diana, Rederi
Ebba Munck, Ångfartygs
Eckerö, Rederi
EffJohn
Effoa–Suomen Höyrylaiva
Ekenäs Fartygs
Ekenäs Skärgård, Trafik
Ekenäs Ångbåts
ESL Shipping
Finby Ångbåts
Finland-Amerika Linjen
Finlandecia, Rederi
Finnlines Group
Finska Lloyd, Ångfartygs
Finsk-Baltiska Rederi
Folkline
Gamlakarleby Rederi
Hangö Rederi
Heinola Ångbåts
Heinäveden Höyrylaiva (uusi)
Heinäveden Höyryvenhe-osk*
Helsingfors Kustångfartygs
Helsingfors Nya Ångfartygs
Helsingfors, Rederi (uusi)
Helsingin Itäreitin Höyryvene
Helsingin Lloyd
Hera
Hämeenlinnan Höyrylaiva
Itä-Kuopion Höyryvenhe
Jan
Kallaveden Höyrylaiva-Osk*
Kangasniemen Höyrylaiva
Kimito Ångbåts
Kosken Höyryvenhe
Kouran Laiva
Kronvik Shipping Co
Kuopion-Wiipurin Laiva
Kusten, Ångfartygs
Kuurtanes
Kuusisto, Höyrylaiva
Kvarken, Rederi
Langh Ship
Lemin Höyryvene
Leppäveden Laiva
Leppävirran Höyrylaiva
Liljestrand, H.
Lily, Rederi
Liperin Höyryvenhe Osk*
Lounas Suomi, Höyrylaiva
Lovisa Ångfartygs
Länsi-Teiskon Höyrylaiva
Maaningan-Pielaveden Höyryvenhe
Mariehamn, Höyrylaiva
Mars, Rederi
Merenkulku - Sjötrafik
Meri
Merikotka
Meriliito
Meritoimi
Mikkelin Höyrylaiva
Molander, P.
Nobel-Standard, Rederi
Nord, Ångfartygs
Norra Atlanten
Northern Steamship
Nuutajärven Lasitehdas
Nådendal, Ångslups
Pargas Ångbåts
Pohjois-Kallaveden Höyrylaiva
Pohjois-Laatokan Höyrylaiva
Pohjola, Höyrylaiva
Pohjolan Höyrylaiva
Porthans Bolag, Ångfartyget
Pråm och Bogser
Rauma Stevedoring
Rauman Alus
Rauman Meriliikenne
Reposaaren Laiva
Saimaan Laivamatkat
Sarmatia
Satakunnan Laiva
Satakunta Ångbåts
Scandinavic Steamship Company
Senta, s/s
Sotkan Höyryvenhe
Spurt
Staholm, Rederi
Standard, Rederi, Laiva
Start, Rederi
Steam, Rederi
Stella, Rederi
Suomen Höyrylaiva
Suomen Laiva
Suomen Pelastus Neptun
Sydfinska Kust-Ångfartygsbolaget
Sydfinska Ångfartygs
Säkkijärvi Stevedoring C:o
Särkilahden Höyrylaiva
Sääksmäen Höyrylaiva
Säämingin Saariston Höyrylaiva
Södra Nagu, Ångbåts
Tammisaaren Laiva
Tankar Steamship Co
Tarjanne, Höyrylaiva*
Teisko
Thelmita
Trafik, Rederi
Trafik, Ångfartyget
Transoceanic
Triton
Tyrvännön Laiva
Uudenkaupungin Laiva
Uudenkaupungin Valtamerilaiva
Vaasan Laiva (uusi, Kuurtanes)
Vaasan Laiva (vanha)
Vakka-Suomen Höyrylaiva
Vanda, Rederi
Wapparn, Ångbåts
Wasa Ångfartygs
Vehmersalmen Laiva
Viasveden Laiva
Wiborgs Ångslups
Wiipurin Laiva
Viitasaaren Höyrylaiva
Viking Line
Åbo Läns Kustångbåts
Åbo Rederi (vanha)
Åbo Skärgårds Ångbåts
Åbo Ångfartygs
Åland, Ångbåts
Ålandsfärjan
Österbottniska Ångfartygs
Östra Nylands Rederi



I. MUU KULJETUS

Aero
Automobiili (?)
Autotransit (uusi)
Bothnia Stevedoring
Brändö Spårvägs
Ek, Victor
Erickson, A. E.
Federation Stevedoring
Fenal Touring Ltd
Finnair
Finska Sjöfarts- och Handels
Hambergs, Gustaf, Successor
Helsingin Autoliikenne
Helsingin Makasiini
Hyvinkää-Pyhäjärvi Järnvägs
Imatran Kuljetus
Jokioisten Forssan Rautatie
Järnvägs Fredrikshamn
Kaleva, Matkatoimisto
Kamppiparkki
Kar-Air
Kaukokiito
Knudsen & Lindfors
Leppävaaran Paikoitustalo
Loviisan Rautatie
Loviisan Vapaavarasto
Lovisa-Wesijärvi Järnvägs
Läänin Kuljetus
Matkahuolto
Naantalin Stevedoring
Naantalin Vapaavarasto
Pohjanmaan Lento
Raahen Rautatie
Raumo Stevedoring
Seiväsmatkat
Spårvägs i Åbo
Suomen Kaukokiito
Suomen Matkatoimisto
Suonenjoen Linja
Turun ja Porin Läänin Autotilauskeskus
Uudenmaan Kuljetus
Veljmies Linjat
Virolahden-Miehikkälän Auto



J. TIETOLIIKENNE

Aitoon Puhelin-osk*
Asikkalan Puhelin
Askaisten ja Mietoisten Puhelin-osk*
Etelä-Suomen Kaukopuhelin
Euran Pitäjän Telefooni-Osk*
Forssan Seudun Puhelin
Harjavallan Puhelin
Helsingfors Telefon
Helsingin Puhelinyhdistys (osk)*
Iisalmen Telefooniyhdistys*
Kaarinan Puhelin-osk*
Kankaanpään Puhelin
Kerimäen Pitäjän Uusi Telefooni
Keski-Suomen Puhelin
Kimito Telefon
Kiukaisten Puhelin
Kivennavan Telefooni
Kokkolan Puhelin
Kotkan Puhelinyhdistys*
KPY, Puhelin-osk*
Kronoby Telefonandelslag*
Kymin Telefooni
Lahden Keskinäinen Puhelinyhdistys*
Liedon Puhelin-osk*
Liperin Telefooni
Littoisten Telefooni
Loimaan Seudun Puhelin
Loviisan Puhelin ja Sähkö
Lovisa Telefon
Lovisa Telefon & Elektricitets
Luodon Telefooni
Luopioisten Puhelin
Längelmäen Puhelin
Lännen Puhelin
Maaningan Telefooniyhdistys*
Mussalon Puhelin
Mynämäen Puhelin-osk*
Naantalin Puhelin-osk*
Nastolan Puhelin
Nousiaisten Puhelin-osk*
Nummelan Puhelin
Oulun Puhelin
Paimion Puhelin
Panelian Telefooni
Pihlavan Puhelin
Porin Puhelin
Porin Seudun Puhelin
Päijät-Hämeen Puhelinyhdistys*
Pälkäneen Puhelin
Rauman Seudun Puhelin
Rauman Telefooni
Rautalammin-Suonenjoen Puhelin
Salon Seudun Puhelin
Savonlinnan Puhelinyhdistys
Siuron Puhelin-osk*
Syd-Österbottens Telefonandelslag*
Säkkijärven Telefooni
Södra Finlands Interurbana Telefon
Tampereen Puhelin-osk*
Tele-Teljä
Tyrvännön Telefooni
Uudenkaupungin Telefooni
Varsinais-Suomen Puhelin-osk*
Vehmaan Puhelin
Vehmersalmen Puhelin
Vihasjärven Telefooniyhdistys*
Viipurin Puhelin



K. RAHOITUS- JA VAKUUTUSTOIMINTA

Ahlströmin, Antti, Perilliset
Aktia-Rahasto Oy: Capital*
Alandia, Återförsäkrings
Apollo, Henkivakuutus
Arvopaperi
Arvopaperikonttori
Asiakasrahoitus
Asuntorahoitus AR
Atlas Pankki
Aura, Oy
Balansor
Beijer Investment*, Ruotsi, suomal. osaketosite
Bothnia, Försäkrings
Brändö-Hertonäs Fastighetsbank
Castal
Devoco
Diana Rahasto Oy: Osake*
Ekomen
Emissiooni
Etelä-Suomen Pankki
Evli Rahamarkkinat
Evli-Rahasto Oy: Select*
Evli Varainhoito
Evli, Pankkiiriliike
Evli-Optiot, Pankkiiriliike
Evli-Rahasto Oy: Select*
Expaco
Fennia, Henkivakuutus
Fennia, Vakuutus
Finlands Handels & Emissions
Finvest (vanha), 2
Forestia, Sijoitus
Hankoniemen Kehitysyhtiö
Helsingfors Notariat Bankir
Helsingfors Pant
Helsingin Diskonttopankki
Helsingin Kansanpankki - Helsingfors Folkbank
Helsingin Osakepankki (uusi)
Helsingin Osakepankki (vanha)
Helsingin Pantti
Helsingin Panttilainakonttori
Helsingin Rahamarkkinakeskus
Helsingin Talousosuuspankki*
Henrikson, C. W., & Co , Bankirfirman
Holy
Hukka-Sijoitus
Icer
Ilmarinen, Eläkevakuutus
Imatra, Palovakuutus
Interbank Osakepankki
Interglobia
Interpolator
Investa
Jaatinen & C:o, Pankkiiri
Kajaste, Rahoitusyhtiö
Kansa, Vakuutus (?)
Kansallis-Osake-Pankki
Keitele & Tommila, Pankkiiriliike
Kesbond
Korvausosakkeiden Hallintoyhteisö*
Kuhmalahden Osuuskassa*
Kuntien Asuntoluotto
Kuopion Käsityö- ja Teollisuus-Os.kassa*
Lahden Seudun Osuuspankki*
Landtmannanken
Liikepankki
Liittopankki
Lohjan Seudun Osuuspankki*
Louhi, Vakuutus
Luotto-Pankki
Lähivakuutus Keskinäinen*
Länsi-Suomen Osake-Pankki
Maa- ja Teollisuuskiinteistöpankki
Maakauppiaitten Palovakuutus Turva
Maakuntain Pankki
Mancon
Mancon Invest
Medical Investment Trust
Metsä-Pohja
Metsämarkka
Metsäpohjanmaa
Moneda-Invest
Nobiscum
Northern Investment Co.
Nummen Osuuspankki*
Nykarleby Aktiebank
Old Foxes
OP-Kotipankki
OP-Rahoituskeskus
OP-Sijoitus
Osakepankki Ulkomaankauppaa varten
Osmo, Jälleenvakuutus
Osuuspankkien Keskuspankki
Pankkiiri - Bankir
Panostaja
Patria, Henkivakuutus
Patronus, Pankkiiriliike
Peruspankki
Pohjois-Invest
Pohjoismaiden Osakepankki Kauppaa- ja Teollisuutta varten
Pohjoismaiden Yhdyspankki
Pohjola, Vakuutus
Pohjolan Osake-Pankki
Posessor
Privatbanken i Helsingfors
Pro Lehdistö (vanha)
Proventus*, Ruotsi, suomal. osaketosite
Pääomanhankkija
Sampo Systems
Sampo, Vakuutus
Savo-Karjalan Osakepankki
Scoutinvest
Selin, Erik, Rahasto Oy: Likvidi*
Sensor, Finanssi
Siltapankki
Siltasaari-Invest
Silvestria
SKOP
SKOP-Rahoitus
Somersalo, Yrjö, & K:i
Sponsor
Spontel
SP-Sijoitus
STS-Invest
STS-Pankki
Suomalaisia Arvopapereita (osake)
Suomalaisia Arvopapereita* (osuuksia)
Suomen Asiakasarahoitus
Suomen Jälleenvakuutus
Suomen Kaupunki- ja Maalaiskuntain Keskuslainakassa
Suomen Kaupunkien Hypoteekkikassa
Suomen Kiinteistöpankki
Suomen Käsityöläis-Osakepankki
Suomen Liittopankki
Suomen Maanviljelys- ja Teollisuuspankki
Suomen Maatalous-Osake-Pankki
Suomen Merivakuutus
Suomen Optiopörssi
Suomen Pankkiirilaitos
Suomen Vakuus
Suomen Vienti-Pankki
Suomen Viestintäkehitys
Suomen Yhdyspankki
Suomen Yritysrahoitus
Svenska Finlands Lantmannank
SYP-Invest
Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki (SKOP)
Tampereen Osake-Pankki
Tampereen Pantti
Tampereen Sijoitustalo
Tamrala
Tam-Stock
Tommila & Keitele Trading
Triton, Merivakuutus
Turunmaan Pankki
Turva, Vakuutus
TVK-Invest
Ulkomaankauppaa varten, Osakepankki
Unitas-Rahasto Oy: sijoitusrahastoja*
Vaasan Osake Pankki
Waasan Pantti
Vakuutus-ARA, Raittiiden Keskin.*
Valuta
Wellamo, Palovakuutus
Venator Invest
Vendito
Veritas, Återförsäkrings
Vital Invest, Pankkiiriliike
Vuokravakuutus Hyresförsäkrings
Vähittäiskaupan Takaus
Yhdys-Pankki Suomessa
Yleinen Suomalainen Vakuutus
Ålandsbanken



L. KIINTEISTÖ-, PUHTAUS- JA VUOKRAUSPALVELUT

III Linja N:o 14
Aaltola
Agraria
Agronomien Talo
Aleksanterinkatu 13, Kiinteistö
Annegatan 32–34
Apollonkatu 6, As.
Apollonkatu 15, Bostads
Arbetarehem i H:fors
Arena
Arkadiankatu 20
Armiro
Aurantalo
Badhusgatan 6–8, Fastighets
Bennäs-huset
Birgerinkatu 10
Björneborgs Arbetarebostads
Boas Asunto
Brunnsdäld
Brändö Domus, Fastighets
Brändö Villastad
Building
Bulevarden 10, Bostads
Bulevardi 12, As.
Börs
Carina, Fastighets
Castréninkatu 28
Castrum
Cirkelvägen 2
City Forum
Citycon, Kiinteistösijoitus
Corum
Dicos, Fastighets
Domus, Asunto
Eerikinkatu No 40, Asunto
Ehrensvärdsvägen 8, Bostads
Ekenäs Fastighets
Eloc
Erkinlinna, Kiinteimistö
Espoon Ylätie 9, Kiinteistö
Etula
Eura II, Asunto
Europe
Fabiansgatan 27, Fastighets
Fen, Bostads Asunto
Ferenda
Flemminki, Asunto
Fredrikinlinna, Kiinteimistö
Fredriksgatan 19
Frihersin Kansantupa
Golfstudios, Kiinteistö
Grip, Fastighets
Gräsviksgatan 4, Bostads
Gröndahl As.
Harjukatu 4a, As.
H:gin Pihlajatie 1
Hafsgatan
Hakkilanhovi
Hamn-Palatset
Hangö Bad (uusi)
Hangö Fastighets och Elektriska Belysnings
Helsingin Kiinteistötoimisto
Helsingin Koivusaarentie 8, As.
Helsingin Kulttuuritalo
Helsingin Tiirasaarentie 30, As.
Helsingin Työväen Rakennus
Helsinginkaduntalo, Asunto
Helsinginkatu 19
Hertonäs Gods
Hoffströms, R. W., Skogsbyrå
Holvikiinteistöt
Huittisten Paloasema
Humppilanpelto, Kiinteistö
Hyvinkään Seuratalo
Hyvinkään Viertolantie
Hämeenpuisto 35, As.
Ihantola, As.
Industripalatset
Innopoli
Interavanti
Intiö, Oulun Työväen As.
Itäinen Viertotie 78
Jallen Kartano, As.
Joensuun Yhdyslinna, As.
Jämerä-Kiinteistöt
Karlebygatan 42
Kahilaisentie 1, As.
Kaisaniemi
Kaisankulma, Kiinteistö
Kaivopuisto 3, As.
Kaivopuisto 3, Asunto*, rakennusrahastotodistus
Kalevanpuisto, Asunto
Kanalesplanaden 13, Bostads
Kansantalo Viinikka-Nekala
Karjalankunnas
Karttulan Kassatalo
Kasärng. No. 2, Fastighets
Kauppaklubin Kiinteistö
Keimo
Kelkkala
Kellonsoittajankatu 7 a, As.
Kemijärven Teurastamon Kiinteistö
Keravan Klondyke
Keski-Suomen Karhu
Keski-Suomen Suoja
Kiladälden, Bostads
Kivilinna
Kodinsuoja, Talo
Komet
Korpolaistie 6, As.
Kristian, Asunto
Kristiinan Pesulaitos ja Kauppa
Kurkiharjun Seurojentalo
Käpylän Seuratalo
Käpylän Urheilijain Talo
L. Viertotie 21–23, As.
Laitilan Kiinteistö
Lampitie 21, As.
Laukkosken Seuratalo
Leminranta, Asunto
Lempinen, Asunto
Leppävaaran Kauppiastalo
Lilla Olofsborg, Fastighets
Lindström, W. E.
Litonii Gård
Lohjan Suomalainen Talo
Loimaan Liiketalo
Läyliäisten Seuratalo
Lönnrotinkatu 19, Kiinteistö
Malmin Työväen Talo-Veikot
Manor Asunto
Mechelininkatu 15, Asunto
Mercator (uusi)
Merkurius
Metabus
Mikonkatu N:o 19
Mikonlinna, Kiinteimistö
Munkkisaarenkatu 8, As.
Myllykylänpelto, Kiinteistö
Naantalin Sviitti, Kiint.
Navarino
Nipashonka, Kiint.
Nirvanlinna
NNKY:n Koti
Nokian Työväentalo
Nordanå Gods
Norrkulla
Nya Theaterhus i Helsingfors
Nylandsgatan 31, Bostads
Oikos, Kiinteistö
Oltermannintie 8, Kiint.
Opetustalo, Kiint.
OP-Kiinteistöt
Oulun Teknologiakylä
Oulun Valkea Linna, As.
Pantsarlinna, Asunto
Parkgatan 11, Fastighets
Pasila
Pengerkatu 27, Asunto
Pension Bellevue
Petersgatan 3, Bostads
Pharmacia, Kiinteistö Fastighets
Pielaveden Suojala
Pohjanlahden Seuratalo
Pohjanmaan Sato
Pohjois-Suomen Sato
Puistoranta, As.
Pursimiehenkatu 15, Kiinteistö
Puurtilan Työväentalo
Pyrkijän Kiinteistö
Qvarnbacken
Raiwola & Lintula, S.A. des Hauts-Fourneaux, Forges, Mines, Domaines & Forêts de*, Ranska
Rakentajain Konevuokraamo
Ratinanlinna
Raumanlinna
Rehbinderintie 21
Rovaniemen Valistus- ja Urheilutalo
Runeberginkatu 12
Runeberginkatu 13
Rönnvägen 1, Bostads
Salpa-Rakennuttajat
Sampo, Byggnads
Sampsa
Sandviksgatan 2, Fastighets
Sandvikskajen 3, Garage
Satamakatu 7, Kiinteimistö
Sato
Sato N:o 1, Asunto
Saturnus
Savila, Asunto
Seilasenmäki, Asunto
ServiSystems
Siltasaarenkatu 15, As.
SKOP-Kiinteistöt
Slottsgatan 33
Sorsakosken Työväentalo
Sparfven, Fastighets
Stora Långgatan 49, Fastighets
Strand, Fastighets
Strandstigen 9, Fastighets
Suoja, Talo
Suomen Agraaritoimisto
Suomen Kiinteistöinvestointi
Suomen Pörssikiinteistöt
Svensk Grund i Helsingfors, Fastighets
Svenska Gården i Borgå
Svenska Hemmet i Tammerfors
Svenska Småbruk i Österbotten
Svenska Småbruk och Egna Hem
Särkiniementie 29
Södermalm, Byggnads
Taimi
Tallberg, Julius, Kiinteistöt
Talola
Talonomistajain Keskus Suomen
Tampereen Kiinteistö Invest
Tarmola, Asunto
Tempelgatan 8, Bostads
Tempelgatan 9, Bostads
Temppelikatu 10, As.
Temppelikatu 11
Terra (vanha)
Tervon Satamanranta
Tervon Sotaveteraanit, As.
Tilamarkkinat (vanha)
Timonlinna, As.
Torikatu 24, As.
Triga
Tuki, Työväen Asunto
Tunturilaaksonkatu 15, As.
Turun Arvokiinteistöt
Turun Asunnontuotanto (TASO)
Turun Monitoimihalli, Kiinteistö
Tähtipuisto, Asunto
Tölögatan 7, As.
Ulrikasborg
Unitas, Byggnads
Uranus, Asunto
V. Chaussén 31, Asunto
W. W., Fastighets
Vaasan Koulukatu 41
Wallilantie 15, Asunto
Vantaan Liikekiinteistöt
Varsinais-Suomen Kansallistalo
Wasa Torgcentrum, Fastighets
Wasaborg, Fastighets
Verkstaden, Fastighets
Wiborgs Arbetarebostäder
Wiborgs Fastighets
Viipurinkatu 20, Kiinteistö
Wiking, Fastighetsbolaget
Vilhovuorenkatu 11, Kiint.
Villa Ehrensvärd N:o 3
Villa Peter, Fastighets
Willinge Gård
Villinge Gård & Trafik
Vilppulan Suoja
Virtain Maja
Wladimirinkatu N:o 27, As.
Vuohenki
Vuorikatu 14, Kiinteimistö
Vuorimies, As.
Väinölänniemen Huvila
Väinönkatu N:o 36 B, As
Västfinska Småbrukare
Wätti 11, As.
Yhdys-Kyro, As.
YIT-Kiinteistöt
Ylhäinen
Ängsgatan 10, Bostads



M. TEKNINEN YM. PALVELU LIIKE-ELÄMÄLLE

3C Automation
AC Group Scandinavia
Aurakonsult
Datacity Information Systems
Juva
Kaiko, Insinööritoimisto
Kaluste-Yhtymä
Konsulterande Ingeniörbyrån
KT-Tietokeskus
Mainosyhtymä
MAS, Mainostoimisto
Oulun Asiakas- ja Mainospalvelu
Peruspilari
PI-Consulting
Prakticonova
Projectus Team (vanhin)
Prospectus
Raahen Brain Team
Software, Suunnittelutoimisto
Startel
Storyfilmi & Video
Suomen Maanmittausinsinöörit, Kiinteistötoimisto
Suomen Suoramainonta
Suomen Talokeskus
Suomen Terveydenhuollon Konsultit
Suomen Tietoverkkopalvelu
Tampereen Messut
Tebul
Tekmanni
Telemarkkinointi
Tietosavo
Tietotehdas
Tietovara
Topitörmä, Markkinointi
Unic, kanta
Uolevi
Viatek
Widenius, Sederholm & Someri
Viherjuuri, Markkinointi



O. KOULUTUS ml. kiinteistöt

Askolan Yhteiskoulun Talo
Finska Trägårdsföreningen
Grankulla Skolbyggnads
Helsingin Kauppakoulu
Helsingin Uusi Yhteiskoulu
Högre Svenska Handelsläroverket i Helsingfors
Högre Svenska Handelsläroverkets Byggnads
Högvalla
Kansalaiskorkeakoulun Kannatus
Karjatalousopiston Talo
Kokkolan Suomalaisen Yhteiskoulu
Kulosaaren Yhteiskoulu
Kuopion Suomalaisen Yhteiskoulun
Käpylän Yhteiskoulun Talo
Lapuan Yhteiskoulu
Lärovärkets för gossar och flickor
Munksnäs Samskolas Byggnads
Nya Svenska Lärovärkets i Helsingfors
Nykarleby Samskola
Parikkalan Yhteiskoulu
Privata Svenska Flickskolans Byggnads
Rastor
Reposaaren Yhteiskoulu
Suomen Kielen Sanakirja
Suomen Liikemiesten Kauppaopisto
Suomen Taideteollinen Yhdistys*
Svenska Fruntimmersskolans i Wiborg Fortsättningskurser
Svenska Privata Läroverket för Flickor
Svenska Skolgården i Tavastehus
Tehtaanpuiston Yhteiskoulu
Tekniska Läroverket i Helsingfors
Terijoen Kauppakoulu
Trädgårdsföreningen, Finska
Tuusulan Kansanopisto
Työväen Akatemian Kannatus
Urheiluopiston Kannatus
Viipurin Musiikkiopisto
Viipurin Uusi Yhteiskoulu
Viitasaaren Yhteiskoulu
Yksityisoppikoulu
Ylä-Vuoksen Maamieskoulu



P. TERVEYSPALVELU

Bulevardin Laboratorio
Luonnonparantola
Lääkkeellis-Koneellinen Parantola (Mediko)
Mehiläinen, Sairaala
Nummela Sanatorium
Seinäjoen Yksityis-sairaala
Yhtyneet (Kliiniset) Laboratoriot
Yksityislaboratorio



R. VIRKISTYS- JA KULTTUURIPALVELU

Biograafiomistajien Filmivuokraamo
Blekholmens Varf
Bollplan
Bowling
Brändö Kägelbana
Brändö Pavillon
Brändö Tennis
Civis Teatteri
Etelä-Pohjanmaan Ravikatsomo
Finnish Club and Sauna Ltd*, Iso-Britannia
Finska Konstföreningen*
Formula Finlandia
Forssa Billardklubb*
Franck Films
Gillestugan
Golf Keidas
Golf Talma
Harjattula Golf
Helsingfors Ridinstitut
Helsingfors Skridskoklubb
Helsingin Kansanteatteri
Helsingin Paikallinen Radio
Helsingin Ravirata
Hevonen
Hippodrom
Hyvinkään Urheilukenttä
Hämeenlinnan Keilahalli
Härmän Ravirata
JC Ruukkigolf
Jokioisten Museorautatie
Joulumaa
Kansan Näyttämön Kannatus
Karjalan Matkailu
Karjalan Naisten Voimistelutalo
Kerigolf
Keski-Hämeen Ravirata
Kino-Arkadia
Kino Savoy
Keski-Pohjanmaan Viestintäyhtymä
Koivisto Marina
Kokkolan Kaupunginteatteri
Konstflitföreningen i Finland*
Kotkan Näyttämö
Kråklund Golf
Kuopion Klubi
Kuopion Seudun Paikallisradio
Kymenlaakson Ravirata
Kägelban-Bolaget
Köklaks Trafbana
Lauttakylän Urheilukenttä
Lavian Elokuvat
Leppävirran Elokuva
Linnanhovin Elokuva
Lippupalvelu - Biljettjänst
Lohjan Uimahalli
Loimaan Ajorata
Loviisan Ravi
Maaseututeaatteri
MTV
Naularanta
Nordgolf
Nummelan Rukoushuone
Nurmijärven Golfkeskus
Näytös
Outokumpu Golf
Pietarsaaren Vanha Satama
Pons-Filmi
Porin Kauppaseuran Kannatus
Purjehdus-Paviljonki
Ritoniemen Loma
Salon Golfkeskus
Savonlinnan Oopperajuhlat
Seaside Golf Harjattula
Seurasaaren Ulkomuseo - Fölisöns Friluftsmuseum
Sisu Racing
Sulkapallohalli Espoo Badminton
Suomalainen Ooppera
Suomalaisen Teaatteritalon
Suomen Biografi
Suomen Kansallisteatterin
Suomen Urheiluopiston Kannatus
Suonenjoen Elokuvat
Tampereen Ratsutallit
Tampereen Teatteri
Tampereen Teatteritalo
Tarmo Tanssiaiset*, ei osake
Tennis
Tillintupa
Toijalan Urheilukenttä
Turkuhalli
Tuusulan Ori
Työväen Luistinrata
United Artists
Uudenkaupungin Dynamokeskus
Wasa Teater
Viipurin Ulkoilma Teatteri
Zoolandia

PÖRSSITIETO Ky.  Tämän sivun osoite on: www.porssitieto.fi/osake/list_toimiala2.html