|
G. Kock © 2.2011
JÄNNITTÄVÄ
REDERIAKTIEBOLAGET ERGO
Tämä sivu täydentää artikkeliamme:
Neuvostoliitolle pakkoluovutetut
saksalaisomisteiset yhtiöt Suomessa.
Yhtiöluettelo,
2; niiden aakkosellinen
henkilönimihakemisto.
Tämä varustamo, kuten Kulosaaressa asuvan saksalaisen asekauppiaan Willi Daugs'in (Wilhelm, myös
Willy, s. 1893, Daugs & Cie GmbH) muutkin suomalaisomistukset, työllisti Ulkomaalaisen
omaisuuden hoitokuntaa (UOH) suhteettoman paljon, koska hän oli yrittänyt
monimutkaisin valejärjestelyin taitavasti pelastaa sijoituksiaan. Daugs ja
Otto Ehrich olivat 1937
(Daugs 21.10.) muuttaneet Suomeen mukanaan n. 100 Mmk, josta he sanoivat puolet
kuuluvan hollannin kansalaiselle, juutalaiselle Marcel Wolfille,
Haag Buitenhof. Muun ohella piti ostaa myös laivoja. Ks. myös Vanajanlinna.
Toukokuussa 1934 perustettu vanha Höyrylaiva-Oy
Ergo (no. 74.921, Helsinki) omisti yhden laivan, yhtiön perustajan 1933
Start-varustamolta ostaman ss
Franon, jonka nimi muutettiin ss Ergoksi. Konkurssiin elokuussa 1935.
Syyskuussa John Lindblom perusti Turussa Åbo Rederi Ab:n
(no. 77.940), joka osti vanhan Ergo-varustamon ss Ergo-laivan. Jo helmikuussa 1936 Lindblom möi osakkeensa
Anders Öströmille ja varustamon nimi muutettiin Rederi-ab Ergoksi (uusi) ja
kotipaikka Maarianhaminaksi. 1941 kotipaikaksi tuli Helsinki.1
Varustamo toimi talossa Neitsytpolku 1a:ssa.
Neitsytpolku
1a:n 1924 valmistunut toimistorakennus on
omalla pienellä tontillaan
(91-7-135-8, muodostettu 1924), mutta sen ja naapuritontin etelässä omistaa
Bostadsaktiebolaget Parkgatan 11A,
sillä teknisistä syistä tätä tonttia ei voitu täysin erottaa yhtiöstä. Siksi
se 1924 emitoi 140 uutta osaketta (no. 3801–3940, 3,55 % yhtiöstä), jotka
oikeuttavat yhtiön silloiseen autotalliin ullakoineen, jonka päälle ko.
osakkeiden omistaja sai rakentaa lisäkerroksia. Asuntoyhtiön yhtiöjärjestyksen ja
sopimusten perusteella tämän erillisen toimistorakennuksen hallintaan oikeuttavien
osakkeiden omistaja on kuitenkin aina hoitanut talonsa (ml. esim. kaukolämmön) itsenäisesti, eikä
myöskään maksa yhtiövastiketta Parkgatan 11A:lle. Nämä osakkeet ovat
lunastuspykälän ulkopuolella. Jatkosodan päättyessä
Willi Daugs omisti po. erillistaloon oikeuttavat 140 osaketta, jotka siis
joutuivat Neuvostoliiton haltuun ja kuuluvat tänä päivänä Venäjän Federaatiolle. Silloin talossa
oli myös Transbaltic, Tikkakoski ja Radiator. Myöhemmin Neitsytpolku
1a:ssa toimi mm. Oy Koneisto Ab ja siellä on nytkin
venäläisten yritysten konttoreita, mutta huonokuntoisena talo on enimmäkseen autio.
Päivitys:
5.2012 Venäjä luopui tästä ja n. 60 muusta erillisestä asunnostaan ja
kiinteistöstään Helsingissä vaihtokaupassa suomalaisten kanssa.
UOH:n selvitysten mukaan Daugs ja Ehrich ostivat lokakuussa 1939 98,5 %
Ergon osakkeista, jotka heti muutettiin haltijaosakkeiksi. Varustamolla oli
vielä silloin vain yksi alus, ss Ergo. Daugs ja Ehrich lainasivat konkurssikypsälle yhtiölle varoja
ja vuoden 1940 lopussa ostettiin Turusta ss Aura 9,5 Mmk ja Antti Wihurilta ss Wilke 12,75 Mmk. Syyskuussa 1941
varustamo osti vielä Kotkasta ss Maritan 17,5 Mmk. 1942 osakepääoman korotus 0,65 Mmk:sta 20
Mmk:aan merkittiin kaupparekisteriin (Daugsin ja Ehrichin antama laina oli vaihdettu osakkeiksi).
UOH:n muistion mukaan Daugs ja
Ehrich omistivat nyt yhteensä 3 871 osaketta, mutta yhtiökokousten pöytäkirjoissa niiden omistajaksi
merkittiin Ergon toimitusjohtaja ja hallituksen pj
Armas Willamo
(1889–1949), Kulosaari. Todellisuudessa hän
omisti itse vain 1 osakkeen. Willamo oli tullut TJ:ksi, kun Willi Daugs osti
varustamon. Hallituksen muut jäsenet olivat Martti Olsson ja Waldemar Spåre
ja prokuristi oli Willy Kahlke*. 8.9.1944 Daugs oli
Tukholmassa antanut Willamolle yleisvaltakirjan. Sodan jälkeen arkistoja poltettiin [HW-o s. 119] ja Willamoa
syytettiin oikeudessa 3,5 Mmk kavalluksesta Ergolta, muttei taidettu tuomita.
*Willy Kahlke (s. 1898) oli seuraava TJ. Varustamon
venäläisestä sihteeristä tuli hänen rakastajattarensa ja suhdetta
rahoittaakseen Kahlke kavalsi varustamolta 4,5 Mmk. [Hbl 22.1., 5.2. ja
19.2.1953.]
Ergon yhtiökokouksessa 23.11.1944 ääniluetteloon merkittiin todelliset
omistajat: Daugs 2 794 ja Ehrich 1 199 osaketta (yhteensä 3 993 kpl 4 000:sta).
21.12.1944 UOH otti varustamon hallintaansa ja 6.7.1946 UOH luovutti
oikeudet 3 869 Ergo-osakkeeseen Neuvostoliitolle (NOH). 17.6.1947 yhtiön omistus
siirtyi virallisesti NL:lle. Itse
osakekirjoja ei kuitenkaan pystytty vielä toimittamaan. Kun omistajat siirtyivät Ruotsiin
(Daugs kesällä ja Ehrich syyskuussa 1944) 3 871 osaketta oli nimittäin talletettu
Wolfin nimiin Alankomaiden Helsingin lähetystöön, joka ei suostunut antamaan
niitä ulos. (126 osakekirjaa oli UOH:n hallussa.) Joulukuussa 1947 UOH oli
päättänyt lähettää sihteerinsä VT Matti Virkkusen (sittemmin KOP) Yhdysvaltoihin
yrittämään selvittää Wight-asioita (ks. alh.). UOH harkitsi jopa erikoislainsäädäntöä,
ellei selvyyttä saataisi. Sitä ei saatu, mutta osakekirjojen takaisinsaanti
ei näyttänyt täysin toivottomalta. Kuitenkin vasta 30.3.1948 UOH pystyi luovuttamaan
ne (ja samalla myös loput 2 kpl) fyysisesti NOH:lle.
Välirauhan aikana ss Ergo oli Länsi-Euroopassa ja mm. avusti Dunkerquen
evakuoinnissa, mutta jatkosodan alettua alus ilmeisesti jumiutui
neutraaliin Lissaboniin.2 Varustamon vaihtoehdot olivat vähissä. 8.2.1943 laiva vuokrattiin
(vakuussumma 1,7 M Sfr) Maritime Suisse SA:lle,
Basel, saaden nimen ss Zürich ja Sveitsin lipun. UOH:n muistion mukaan varsinainen kauppa tapahtui
24.1.1944, jolloin vuokraus muutettiin myynniksi (hinta 0,8 M Sfr, erissä). Daugs ja Ehrich
panttasivat laivan ostajalta saamansa velkakirjat Yhdysvaltain kansalaisella nimeltä
Edward V. D. Wight, Jr. ilmoittaen olevansa hänelle velkaa. Wight asui tähän aikaan Tukholmassa,
myöhemmin Liechtensteinissa. Tammikuussa 1946 ss Zürich ajautui myrskyssä rantaan
lähellä Gibraltaria ja menetettiin.
Elokuussa 1944 ss Aura ja ss Marita olivat Luulajassa ja pankkiiri Wight onnistui
ulosmittauttamaan ne saataviinsa vedoten. Tämän johdosta Rederi Ab Ergo
hakeutui 25.8.1944 konkurssiin, vaikkei yhtiö katsonut olevansa tuota
osalleen langennutta velkaa velvolliseksi maksamaan Daugsille ja Ehrichille. Mutta 23.11.1944 varustamo peruutti
konkurssihakemuksensa. Suomen valtio neuvotteli 24.11.1944 jonkinlaisen sopimuksen
näiden herrojen kanssa ja heidän velkansa Ergolle kuitattiin suoritetuiksi
ilman rahasiirtoja (vaikka Yhdysvaltain suurlähetystö oli ilmoittanut
Wightin olevan vain Daugsin ja Ehrichin bulvaani). Sopimuksen mukaan Ergo-varustamo
maksoi lisäksi näiden muut velat Suomessa. Näin laivat saatiin Suomeen valvontakomission
päättämän määräaikaan mennessä. Varustamo maksoi myös pois omat velkansa.
Tämän sopimuksen rahoittamiseksi Ergo myi ss Auran 15 Mmk 1.12.1944 ja ss Wilken
20,5 Mmk 5.1.1945 ulkopuolisille suomalaisille.
ss Maritan Soteva oli valtion määräyksestä ostanut 17,2 Mmk:lla
toimitettavaksi sotakorvauksena NL:lle. Jotta varustamon laivasto olisi
täysimääräinen valtion piti NOH:n vaatimuksesta ostaa tilalle ja siirtää
Ergolle ss Ingerin, 20.6.1947. Tonnistosta oli pula ja valtion
täytyi kalliilla hinnalla ja Englannin punnilla ostaa aluksen varustamon, Rederi-ab Ingerin, osakekannan sen
ulkomaalaisilta omistajilta3. Yhtiölle olisi nimittäin koitunut
raskaita veroseuraamuksia, jos se olisi myynyt vain aluksensa. ss Ingerin
kansipojan muisteloita.
– Syyskuussa 1948, norjalaiset tahot panivat ss Maritaa koskevan
erään lainvoimaisen vanhan välimiesoikeuden tuomion* ulosottoon Helsingin raastuvanoikeudessa, ja vielä
1949 NOH riiteli UOH:n kanssa ss Ingerin luokituskustannuksista, joten
Ergo-yhtiön kanssa riitti vaikeuksia.
*ss Marita oli 12.8.1939 myyty Bergeniläisvarustamolle, mutta
sodan vuoksi laivojen maastavienti kiellettiin. Välitystuomio annettiin
koska toimitus ei toteutunut. Ab Ergo hävisi kaikissa suomalaisissa
oikeusasteissa, 27.9.1951 KKO:ssa.
Kaiken muun lisäksi NOH oli myös ilmoittanut, että ss Auran ja ss Wilken myynnit oli purettava, ja tähän
ryhdyttiinkin UOH:n päätöksellä 27.1.1947. Suomen valtion piti vielä
hyvittää Ergolle Daugs-Ehrich -velkojen poispyyhkimisen vaikutukset.
Laivat valtio järjesti takaisin Ergolle, 2½ vuoden jälkeen, seuraavasti: ss Wilke
5.5.1947 (35 Mmk) ja ss Aura 27.5.1947 (27 Mmk). Niiden omistajat olivat aluksi kieltäytyneet
peruutuksista, mutta joutivat pakkoluovutuksen välttämiseksi antamaan periksi. Ergo palautti kauppasummat
yht. 52,3 Mmk Suomen valtiolle, joka itse kompensoi myyjien muut peruutusten aiheuttamat menetykset.
Pelkät kolme laivaa maksoivat valtiolle netto 42,7 Mmk, mutta NOH:n 12 Mmk
lisäkorvausvaatimukset saatiin torjuttua.
1945–47 ss Auran omisti
ahvenanmaalainen Rederi Ab Valborg (mm. Gustaf Erikson), ja laivan nimi oli sinä aikana ss Korsö.
Omistus oli jo siirtynyt takaisin Ergolle ja aluksen piti aikarahtaajansa V/O
Sovfrachtin määräyksestä jatkaa purjehtimista mm. Pohjanmereltä
Murmanskiin, mutta päällystö ja miehistö kieltäytyivät jatkamasta
palveluksensa laivalla, koska he eivät olleet käyneet kotimaassaan kahteen
vuoteen. ss Korsö palasi Itämerenliikenteeseen. ss Wilke oli ollut tämän ajan
helsinkiläisen Meriliike Oy Trading Ltd:n omistuksessa.
Mutta Wight jatkoi painostustaan.
Maaliskuussa 1948 hän sai ss Wilken takavarikkoon Antwerpenissa. UOH:n
edustajana varat. ASA Lars Hornborg lensi Brysseliin ja Zürichiin. 25.3.1948 tehtiin
Tukholmassa sopimus, jonka mukaan Wight vapauttaa ss Wilken sekä 3 871
em. lähetystössä olevaa Rederi-ab Ergon osaketta (mitkä asiat molemmat toteutuivat) sitä vastaan,
että valtio suorittaa hänelle tietyn rahasumman, mutta vielä kesällä 1949
oli erimielisyyttä joistakin yksityiskohdista. Suomen Pankki taas katsoi, että
Willi Daugs oli kavaltanut 350 000 Sfr, koska sveitsiläiset olivat suorittaneet ss
Ergon myyntihintaerän Daugsille henkilökohtaisesti, eikä varustamolle. Hän oli
sodan jälkeen "kansalaisuutta vailla olevana" muutaman vuoden
asekauppiaana (Skandiastål-oikeudenkäynti 1948 [Wechselmann])
Tukholmassa. Kun Daugs
paljastui saksalaiseksi, hän katsoi parhaaksi jatkaa Espanjaan.
Daugsin ja Ehrichin järjestelyt olivat taitavia ja menestyksekkäitä.
Suomen valtio joutui neuvottelemaan heidän bulvaaninsa Wightin kanssa myös tammikuussa 1949 ja
maksamaan hänelle huomattavia summia lisää. Wightin mielestä hänen olisi nimittäin kuulunut
saada haltuunsa Yhdysvalloissa jäädytetyn rahaerän Ergo-myynnistä. Elokuussa 1949
UOH:n asianajaja Hornborg kävi Sveitsissä tietoja etsimässä ja totesi Maritime Suisse
SA:n olevan konkurssissa ja johtajien käyvän oikeutta keskenään. Toinen
johtajista istui vankilassa. Sveitsin lipusta ei enää sodan päätyttyä ollut erityistä etua.
15.11.1953 ss Aura sai vuodon ja haaksirikkoutui Barentsin merellä.
1954 ss Wilke myytiin John Nurminen -varustamolle. 25.8.1954 ss Inger
myytiin Neuvostoliittoon 10,25 Mmk:lla (inflaatiokorjattuna ostohinta oli ollut 64 Mmk). 17.9.1954
Ergo-yhtiö haki vuosihaastetta. 1954 jälkeen Rederiaktiebolaget Ergolla ei enää ollut
laivoja, ja kun yhtiö purettiin 1956 sillä ei ollut lainkaan varoja tai omaisuutta,
eikä velkoja.
Tämän
alasivun web-osoite:
www.porssitieto.fi/kirjoitus/ergo.html
|
|
Yhteystiedot
(Kuvan voi suurentaa klikkaamalla sitä.)
Willi Daugs toinen kuva
ja
kolmas.
LAIVOJEN TIEDOT
S/S ERGO
Rak. 1893, UK.
Vuoteen 1934 Frano.
Höyryalus, 860 hp.
Pit. 84 m, lev. 11 m.
1928 brt, 2800 dwt.
Haaksirikkoutui 1946.
S/S AURA
Rak. 1908, UK.
Nimi 1945–47 Korsö.
Höyryalus, 1200 hp, nopeus 8 solmua.
Pit. 85 m, lev. 12 m.
1912 brt, 3250 dwt.
Upposi 1953.
S/S WILKE
Rak. 1909, UK.
Vuodesta 1954 Riitta Nurminen.
Höyryalus, 1400 hp, nopeus 8 solmua.
Pit. 88 m, lev. 14 m.
2598 brt, 4000 dwt.
Purettavaksi 1960.
S/S MARITA
Rak. 1923, Hollanti.
Vuodesta 1945 Ligovo.
Höyryalus, 970 hp.
Pit. 77 m, lev. 12 m.
1869 brt, 2785 dwt.
Purettavaksi 1966.
S/S INGER
Rak. 1925, UK.
Nimi 1937–46 Uleå, vuodesta 1954 Kharlov.
Höyryalus, 910 hp, nopeus 8,5 solmua.
Pit. 74 m, lev. 11 m.
1393 brt, 2150 dwt.
Poistettu 1970 (1960).
Merimies- ja vastakirjat 1951.
ALAVIITTEET
1Kotipaikat ovat yhtiöiden. Laivojen kotipaikat niiden
Ergo-aikana: Ergo Maarianhamina vuoteen 1940, Aura ja Wilke Kulosaari
(liitetty Helsinkiin 1.1.1946), muutoin Helsinki.
2Maininta: H. Metzger. Poliittiset aseveljet. Otava 1986. S. 67.
3Kauppahinta oli netto 33 Mmk.
Inger-osakkeet (varustamolla ei muita aluksia silloin) UOH myi maaliskuussa 1949.
Lisätietoja
LÄHTEET
Lukuisia UOH-asiakirjoja, mm. I. Tapiolan muistio 19.3.1947 [KA, UOH: Fe3,
Fe4, Fe21, Fe62, ym.]. Myös Valpolla oli Willy Daugs -mappi.
Muistio Ilkka Tapiola 1950 [KA, UOH: Bd1].
Kaupparekisteri [KA].
Harri Willamo. Stadin poika ja Lapin keisari. Willamon suvun tarina.
Pilot-Kustannus 2004. (Etenkin s. 119.)
Erkki Riimala. Lähikuvia Helsingin Kulosaaresta. Helsinki 2002. S. 68.
Erkki Riimala. Navis Fennica 2. Otava 1994. S. 177.
Eino Leino. Vanajanlinna. Karisto 1998. S. 89–96.
(Ej juuri tietoja Daugsista.)
Visier (Saksa) 1/2010 s. 117–121 (Daugs).
Tapio Hiisivaara. Asekauppias Daugsin jäljet Suomessa. Suomen Kuvalehti
19/1949 s. 18–19.
Olof Strandberg. C-byråns stålmän III: Vem är Bergström? Vecko-Journalen 50/1948 s. 21.
(Myyttejä sisältävän tekstin Daugsia
ihannoivaa kuvausta ja asiavirheitä em. SK-artikkeli pyrkii oikaisemaan.)
Maj Wechselmann. De bruna förbindelserna. Stockholm 1995. S. 242–3.
(Liittyy C-byrå -oikeuden-käyntiin. Pidän
useita tämän kirjan Daugs-johtopäätöksiä kyseenalaisina.)
Internationales Biographisches Archiv 06/1958 sisältää mitäänsanomattoman artikkelin Daugsista.
Torsten Hagnéus, Ruotsi.
Kauko Wirén.
 |
