PÖRSSITIETO
34
Esipuhe vuoden
2007 kirjassa
Aloitussivu | Kirjan esittely |
Esípuheet: 2006 2005 2004
2003 2002
2001 2000
1999
Osakekurssien edelleen vahvana jatkuneen kehityksen
sanotaan johtuvan maailman suotuisista taloussuhdanteista, eikä
finanssispekulaatiosta. Vuosi sitten tapahtunut ohimenevä,
yleismaailmallinen kurssilasku johtui ilmeisesti ammattisijoittajien
salkkuohjelmiin rakennetusta myyntiautomatiikasta, joka kurssien laskiessa
ruokki yhä uusia myyntitoimeksiantoja. Tämä voi toki toistua. Aikoinaan
kurssiromahdusten takana oli runsaslukuisten ja velkaisten yksityisten
osakekeinottelijoiden samanaikaiset paniikkimyynnit. Tänä päivänä suoria
osakesijoituksia tekeviä yksityishenkilöitä on mielestäni liian vähän.
Ovatko pörssiyhtiötkään heistä kiinnostuneita?
Kirjoitin jo viime vuonna siitä, että yhtiöiden myytyjen toimintojen tulos
voidaan IFRS:n mukaan esittää omana eränään yhdellä rivillä
tuloslaskelmassa, juuri ennen Tilikauden voittoa – eli bruttoluvut eivät
ole mukana ylemmillä riveillä. Lopetettujen toimintojen luvut poistetaan
silloin myös vertailuvuoden kaikista ylemmistä tuloslaskelmariveistä. Näin
menetellään, vaikka toiminto olisi myyty vasta vuoden lopussa, tai ei edes
vielä myyty, mutta luokiteltu myytäväksi. Hankitut toiminnot, sen sijaan,
ovat täysin mukana jo hankintavuoden tuloslaskelmassa.
Tuloslaskelmasta saa kyllä puutteellisen kuvan yhtiön tilivuodesta, jos
esimerkiksi merkittävä ja tappiollinen kokonainen toiminto on myyty eikä
lukija kiinnitä huomiota tuloslaskelman viimeisiin riveihin ja
liitetietoihin. Aikaisemmin luku Tilikauden voitto ei välttämättä
kiinnostanut lukijaa. Tilanne on muuttunut. Po. tapaukset ovat edelleen
yleistyneet, mutta en ole vakuuttunut, että käytäntö palvelee
pitkäaikaisen sijoittajan tiedonsaantitarpeita ja etuja.
Viime kahdentoista kuukauden aikana on useita yhtiöitä poistunut
pörssistä: Fortum Espoo, Kekkilä, Kylpyläkasino ja Sentera. Ne saanevat
pian seuraa näistä yhtiöistä: Aldata, eQ, Evox Rifa, FIM Group, Kemira
GrowHow, OMX, Puuharyhmä ja Suomen Helasto. Birka Line oli lähellä
poistumista. Uusina ovat tulleet Pörssitieto-kirjaan mukaan Outotec, SRV
ja Suomen Terveystalo.
Tästä vuosikirjasta alkaen kohta 12, Optiot, on jouduttu poistamaan
yhtiöesityksistä, koska tarvittavan ajankohtaisen ja oikean informaation
hankkiminen on käynyt yhä vaikeammaksi. Etenkin ohjelmakohtaisten sekä
yhteismitallisten optiotietojen saanti kaikilta pörssiyhtiöiltä tai niiden
raporteista ei enää näytä olevan mahdollista.
UUSIMMAN KIRJAN NETTITILAUS
|