G. Kock © 2010.   Yhteystiedot ja Pörssitiedon 

PANKKIIRILIIKKEET
pörssivälittäjinä sekä niiden leimat

PÖRSSIN KAIKKI JÄSENET 1912–82

Helsingin Pörssin kaikki varsinaiset jäsenet 1912–82 aakkosjärjestyksessä. Sen jälkeen pörssiin tuli lukuisia uusia välittäjiä. Pörssin historiikeissä jäsenet on lueteltu liittymisvuoden mukaan ja tiedoissa on joitakin virheitä. Pankkiirit, yksityiset pankkiiriliikkeet ja 27 pankkia ($):  yhteensä 142 juridisesti* eri jäsentä eli pörssivälittäjää, joista mikään ei ole enää mukana pörssissä. Aloitusvuoden 1912 lopussa jäseniä oli 17 ja huippuvuotena 1917  66. 1960-luvulla jäsenmäärä oli pari vuotta vain 12. Lisäksi pörssillä oli vuoteen 1985 muutamia ulkojäseniä (outsiders; saivat palkkioalennuksen varsinaisen jäsenen kautta). Moni yksityishenkilöjäsen (titteli ja suluissa elinaika silloin mainittuina alla, myös liikkeen omistajan) toimi paljolti omaan lukuunsa, osakesijoittajana. Jos pankkiiriliikkeellä on ollut suomenkielinen virallinen nimi, sitä on käytetty aakkostuksessa. Tietoja osakekirjakuvineen kaikista lakanneista pörssinoteeratuista pankeista (merkitty $) löytyy täältä. Ks. myös välittäjien mainosleimat alla. Luettelo kaikista Helsingissä noteeratuista pörssiyhtiöistä.

Itse pörssisalissa välittäjää edusti usein palkattu meklari sihteereineen. Välittäjien edustajien istumajärjestys pörssisalissa 1968. Pitkäaikaisia päälliköitä ja pörssimeklareita viime sotien jälkeen olivat mm. SYP:n Einar Paavola (1919–55), Gunnar Saxén (1955–73) ja Per-Ole Westerlund, KOP:n Bertel Wathén (1922–64) ja Aarne Einola (1964–73), HOP:n Henrik von Knorring, OKO:n Pekka Montonen, SKOP:n Tapani Luoma, Gyllenbergin K. Erik Stenius (1947–86), Bensowin Svante Holm (1940–81) ja Lamyn Jouko Brade (1968–89). (Nykyään pörssin auktorisoimien meklareiden nimet ovat pörssikansliassa ei-julkista tietoa.)
*Aikaisemmin myös yhtiömuodon muutos katkaisi jäsenyyden1, 7, 12, 25. Eräät yksityiset pankkiirit siirsivät liiketoimintansa yksityisistä toiminimistä yhtiöihin, jotka myös katsottiin uusiksi jäseniksi.

Adolfsson Alfred (1886–1927, vrt. Helsingfors Notariat) VT
liikemies 1920–22
Arvopaperi Oy - Ab Värdepapper15 1927–30
Arvopaperikonttori Oy - Fondkontoret Ab (TJ –1918 L. Thorman
ks. sitä) 1916–21
Atlas Pankki Oy $ 1926–30
Bensow Wilhelm (1864–1949) kauppias 1916–17
Bensow WiIh. Ab Oy (vanha) 1917–88 osake
Björklund Uno8 VT 1919–26
Björklund Uno & Co. Pankkiiri-ky 1926–41
Bonsdorff Waldemar von & Co. Bankir-kb 1913–18
Bonsdorff Waldemar von & Co. Bankir-ab 1918–29
Börsförmedling Ab29 (vanha 34.937) 1916–23
Castrén & Snellman9 (yhtiö toimii edelleen) 1916–17
Castrénin Kaarlo Liiketoimisto*9 1912–13
Cederholm Arne (1870–1931) VT 1916–20
Courtage Ab21 1920–22
Ekström Axel (1863–1951) FM 1916–18
Elving Rudolf (1849–1927) VN Tako ja Voikkaa 1916–18
Emeleus Edvard Valentin (1857–1917) FM 1915–17
Emissiooni-oy 1916–24 osake
Etelä-Suomen Pankki Oy $ 1919–27
Fabritius Emil (1874–1949) arkit. 1916–20
Finanssikonttori Oy - Ab Finanskontoret18 1919
Finlands Handels- och Emissions-Ab2 1920–22 (konk.) osake
Finnish Investing Company Ab Oy36 1928–44
Finska Bankirinstitutet inneh. Waldemar von Bonsdorff
1925–32 (vrt. Suomen Pankkiirilaitos Oy uusi)
Frankenhaeuser Johannes (1874?–1942?) liikemies 1916–18
Frankenhaeuser Joh. Oy (Kasarmik. 44 A, Gunnar Petterson) 1918–34
Frenckell Erik von (1887–1977) DI 1915–16
Frenckell Gunnar von (1885–1954) FM 1914–19
Frentz Gustav (1888–1950) tukkukauppias 1916–19
Frentz Gustav Bankirfirman Ab 1920–23
Frentz Heinr. omist. Gustav Frentz 1923–27
Frentz Heinr. Kb (Bulevardi 5) 1927–30
Frentz Heinr. Oy Ab 1930–52
Fröjdman & Broms (Iivari ja Harri Fröjdman) 1916–18
Fröjdman & Broms Oy-Ab34 1918–21 (konk.)
Fröjdman & Co.31 1917–24 (konk.)
Furuhjelm Hjalmar (1869–1942) VT 1915–18
Gesellius Rudolf4 tukkukauppias 1916–19
Granberg K. Ivar37 kamreeri 1926–29
Granberg & Co. Bankir-kb37 1929–54
Granberg Richard (1869–1939, ks. myös Ab Courtage) johtaja 1915–20
Grönberg Artur10 toim.joht. 1912–13
Gyllenberg Ane Pankkiiriliike Oy (vanha, 1891–1977) 1936–44 (vrt. Tom Sahlberg Oy)
Gyllenberg Ane Pankkiiriliike Ky 1944–57
Gyllenberg Ane Pankkiiriliike Oy26 (uusi) 1958–86
Hagert Axel (1874–1918) liikemies 1917–18
Hellström Harald (1877–1960) VT 1916–18
Helsingfors Notariat C. G. Stjernvall19 (26.828 per. 1911 lak. 1920, kirje, TJ Alfred Adolfsson ks. sitä) 1915–20
Helsingfors Notariat, Bankir-ab19 (38.451) 1920–21 osake
Helsingin Arvopaperi Oy23 1916–21 (konk.)
Helsingin Diskonttopankki Oy $ 1919–21 (konk.) osake
Helsingin Osakepankki $ 1913–86
Henrikson C. W. (1881–1940) VT 1915–18
Henrikson C. W. & Co. Oy2 1918–20 osake
Henrikson Herman (1887–1928) VT 1916–18
Hiisi L. Oy12 1945–89 (98)
Hjelt Allan & Co. Ab Oy (1885–1945) 1919–21
Hänninen J. E. liikemies 1916–21
Höckert Mikael & Co. Bankirfirman5 1917–61
Jaatinen & Co. Pankkiiri-oy35 1918–21
Johansson Erik Hj. (1875–1933) liikemies 1916–21
Johansson Valter liikemies 1916–17
Järvinen Hj. FM 1916–18
Kansallis-Osake-Pankki $ 1912–91
Kræmer & Otto Bankirer inneh. C. H. Otto32 1918–26
Lamy Pankkiiriliike Oy (Jouko Brade s. 1929) 1968–89
Landtmannabanken Ab $ 1917–20
Lerche Leopold  toim.joht. 1912–18 (vrt. S. Finanssi-oy)
Lihr Herman (1871–1949) VT 1916–18
Liittopankki Oy $ (vrt. S. Liittopankki) 1924–31
Lilius Aleko (1890–1977) liikemies 1918–19 (erotettiin
konkurssin vuoksi)
Ljungberg Gustaf Ferdinand (1869–1937) luotsiluutn. 1916–21
Lucander Otto (1856–1934) pankkiiri 1912–18
Lundelin S. A. Pankkiiriliike Ky16 1946–78
Luotto-Pankki Oy $ 1920–24
Löwenmark Einar (1883–1940) VT 1915–19
Maakuntain Keskuspankki Oy $ 1919–29
Maakuntain Pankki Oy $ 1929–32
Mannerström Carl F.11 liikemies 1921–32 (erotettiin)
Modéen Hjalmar (1867–1931) FT 1912–21
Nauklér Kaarlo J. (1889–1921 Sydney) FM 1916–17
Nordgren Karl (vanhempi 1882–1940) FM 1914–19
Nygren Ernst38 VT FM johtaja 1917–18
Osuuspankkien Keskuspankki Oy $ 1934–90
Pakoma Lauri Pankkiiriliike Ky (VT 1896–1959) 1949–59
Paloheimo & Kni 1918–20
Paloheimo & Kni Pankki-oy $ (Arvi H. Paloheimo 1888–1940)
ks. S. Vienti-Pankki Oy3
Pankkiiri-oy - Bankir-ab 1917–36 (erotettiin) osake
Pohjoismaiden Osakepankki Kauppaa ja Teollisuutta varten $ 1912–19
Postipankki Oy $ 1978–98 (fuus. Leonia Oyj:hin)
Privatbanken i Helsingfors Ab $ 1912–21 (konk.)
Pörssivälitys Oy20 1934–60
Reims F. Emil (1861–1940) apt. 1916–17
Rindell T. Karl (1886–1953) VT 1916–201
Ringqvist Gösta isänn. 1916–18
Runeberg Björn ins. (Oy Agros) 1916–49
Rydman H. & Co. Bankirfirman (Harald Rydman 1881–1930) 1916–18
Sahlberg Tom (1869–1925) pankkiiri 1915–17
Sahlberg Tom Pankkiiriliike Oy (Pohjoisesplanadi 27, Ane Gyllenberg v:sta 1925) 1917–36 (vrt. Gyllenberg)
Santaholma Matti Pankkiiriliike Ky27 1947–69
Schauman Thorwald (1880–1944) 1917–22
Selin Erik Oy Ab25 1947–96
Sidorow Georg & Kni Oy*28 1912–18
Somersalo Yrjö (Aleksanterink. 13) FM 1916–201 (osake)
Sundblom Torvald (1892–1971) FM 1916–19
Suomen Arvopaperi-oy - Finska Fond-ab22 1914–15 1918–21 (konk.)
Suomen Finanssi-oy24 1918–20 1926–33 (vrt. L. Lerche ja Op Ulkomaankauppaa varten)
Suomen Kauppapankki Oy $ 1916–24
Suomen Käsityöläis-Osakepankki $ 1921–45
Suomen Liittopankki Oy $ (vrt. Liittopankki Oy) 1921–24
Suomen Maatalous-Osake-Pankki $ 1927–58
Suomen Pankkiirilaitos Oy (uusi, vrt. Finska Bankirinstitutet vanha) 1932–78 osake
Suomen Teollisuuspankki Oy - Finlands Industribank Ab $ 1920–21 (liitettiin HOP:iin)
Suomen Vakuus Oy - Garanti-ab i Finland 1920–21 osake
Suomen Vienti-Pankki Oy $ (nimi v:en 1923 Paloheimo & Kni Pankki-oy, ks. ylh, ja 3) 1920–31 osake
Suomen Yhdyspankki Oy (Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy) $ 1912–85
Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankki $ 1925–91
Söderhjelm & Thesleff inneh. Rolf Thesleff*6 1912–40
Tallberg Julius* (1857–1921) tukkukauppias 1912–19
Tavaststjerna & von Bonsdorff Bankirfirma* (per. 1909) 1912–13
Tavaststjerna Viktor Bankirfirman (1876–1920) 1913–18
Tavaststjerna Viktor Bankirfirman Ab33 1918–22
Thesleff J. A. (1860–1923) pormestari 1916–19
Thomé John & Co. Bankirfirman (1881–1937), per. 1916 vuosihaaste 20.12.1919, 1916–18
Thomé John Bankirfirman Oy (Orimattil. Villatehd.) 1918–23
Thorman Lennart (1888–1923, vrt. Arvopaperikonttori Oy) liikemies 1918–201
Thuring Fredrik
13 VT 1916–20
Thuring William*14 VT pankkiiri 1912–20
Tollet Carl Johan (1856–1931) päätoimittaja 1914–22
Turun Osakepankki $ 1917–20
Turunmaan Pankki Oy $ 1926–33
Ulkomaankauppaa varten Osakepankki $ 1920–23 (vrt. Finska Finans-ab)
Uudenmaan Osakepankki $ 1912–18

Waasan Osake-Pankki $ 1912–20
Valor Oy Ab17 1918–21
Valuta Ab Oy 1916–17 osake
Vaskio Matti & Co. Pankkiiriliike Ky7 1954–65
Wegelius Gunnar & Co. Fondkontor30 1917–21
Wickström Tor (1880–1961) VT 1916–18
Winckelmann E. & Co. 1912–13 (per. 1909, seuraaja HOP)
Winckelmann Emil (1873–1950) pankinj. pankkiri 1916–21

* Pörssin alkuperäiset jäsenet (6), otettu 27.9.1912. – VT = varatuomari. $ = pankki. Vuosihaaste selitettynä.
1 Julistettiin menettäneeksi pörssinjäsenyytensä muusta syystä kuin konkurssista.
2 Pörssi katsoi 1920 virheellisesti, että Finlands Handels & Emissions oli Henrikson Oy:n nimenmuutos, mutta kaupparekisterin mukaan ne olivat kaksi eri yhtiötä, 55.838 ja 35.088. Vrt. 7.
3 Paloheimo: Sama yhtiö. Pörssin historiikkien 1937, 1962 ja 1987 jäsenluettelossa on virhe. Vrt. pörssin vuosikertomus 1923.
4 Rudolf Gesellius (1875–1938) rupesi 1903 hoitamaan isänsä 1867 perustamaa tukkuliikettä (lak. 1938). Kb H. O. Gesellius Eftr. & Co. oli Helsingin suurimpia jauhojen, kahvin, siirtomaatavarain ja lardin (fidh vanh. saks.) tukkukauppoja [S. Tukkuk. 1926 s. 98]. Arvopaperikauppaa harjoitettiin 1917–18 nimellä Kb R. Gesellius fondafdelning. Kasarmikatu 38, myöh. (pörssiaikana) Ankkurikatu 5. Perusti 1928 tunnetun säätiönsä. Kauppaneuvos 1929. Veli Herman oli kuuluisa arkkitehti.
5 Mikael (Mikko) Höckert (1882–1966): osakas Viktor Tavaststjerna 1914–17, oma pankkiiriliike 1917–61 (Fabianink. 27). Mm. Ab Granit Oy:n suuri osakas ja hallituksen puheenjohtaja (nimenkirjoitus osakekirjoissa). Hänen osakesijoitustensa toinen pääkohde oli Ab Kervo Tegelbruk.
6 Perustettaessa 1905 yhtiön toinen osakas oli Karl Söderhjelm (1873–1935, pörssinjohtaja 1914–35). 1913 omistajiksi tulivat T. Karl Rindell ja Harry Wegelius. 1914 S & T luopui pörssijäsenyydestään, mutta otettiin myöhemmin samana vuonna takaisin jäseneksi uusina omistajinaan Ragnar af Björkesten ja Henrik Standertskjöld.
7 Matti Vaskio (ent. Widenius, 18.2.1896–4.1.1966) lahjoitti varoja Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin hallinnoimalle Suomen Lääketieteen Säätiölle kun se perustettiin 1960. Myöhemmin hän ja hänen puolisonsa tekivät lisälahjoituksia ja Maija ja Matti Vaskion rahasto on edelleen Säätiön suurin erillisrahasto. Matti Vaskio oli aikaisemmin Kangas-Keskus-Oy:n (40.336) toinen johtaja. Tukkuliikkeellä oli huomattava osakesalkku esim. 1939.
Kangas-Keskus-Oy:tä perustettaessa 1919 K. A. Widenius oli apulaisjohtaja ja pienomistaja, myöhemmin toimitusjohtaja. 1926 yhtiön konttoripäällikkö Matti Vaskio nimitettiin toiseksi johtajaksi (apulaisjohtajaksi) Bertel Sundgrenin ollessa nyt TJ. Näillä kahdella oli nyt kummallakin noin neljännes osakekannasta, myöhemmin puolet kumpikin. 1932 yhtiö päätti lopettaa toimintansa, mutta ilmoitti 1946 hallituksen jäsenen Eeva Vaskion kuolleen syksyllä 1945. 31.10.1954 Matti ja Maija Vaskio erosivat hallituksesta ja Matti Vaskio möi osakkeensa Bertel Sundgrenille, joka kuoli 23.6.1958. 1966 yhtiökokous päätti lakkauttaa yhtiön, mutta sillä ei ollut varaa maksaa velkojaan. Osakkaat luopuivat omista saamisistaan ja Bertelin poika Tore otti vastatakseen KOP:n saatavasta. [PRH sekä S. Tukkukaup. 1926 s. 120, laaja esittely.]
8 Uno Björklund (1879–1941) syntyi Kokkolassa ja toimi siellä asianajajana. Muutti Helsinkiin 1919 loistoasuntoon toimistoineen Bernhardinkadun ja Etelärannan kulmatalon ylimmässä kerroksessa. Omisti kesähuvilan Matosaarenniemessä. Tunnetaan erityisesti Vaasan Puuvillan pitkäaikaisena hallituksen puheenjohtajana (v:sta 1925) ja suurimpana omistajana (lopussa 54 %) sekä mm. Kymin, Strengbergin, Suomen Sokerin ja Suomen Valtamerentakaisen Kaupan hallitusten jäsenenä. Hänen isänsä kauppaneuvos Alfred B. [S. Tukkuk. 1926 s. 267] oli jo 1910-luvulla tullut Vaasan Puuvillan huomattavaksi omistajaksi.
9 Kaarlo Castrén (1860–1938) oli 1889–1898 Castrén & Snellmanin asianajotoimiston osakas ja perusti myöhemmin oman asianajotoimiston. Hän oli myös KOP:n johdossa sekä toimi senaattorina ja ministerinä.
10 Artur Grönberg (1871–1937) johti 1901–11 Helsingin pörssihuutokaupat. Hänellä oli oma pankkiiriliike vuodesta 1896. Sittemmin Grönberg johti ja oli omistajana useassa huomattavassa yrityksessä kuten Lyijyvalkoistehdas Grönberg, Hiilihappoyhtiö Grönberg, Helsingin Raitiotie ja Omnibus, Egma, ym. Lyijyvalkoinen on hyvä mutta myrkyllinen maalipigmentti, jonka valmistukseen tarvittiin hiilihappoa. Lyijytehdas valmisti myös harkkoja ja hiilihappoa myytiin myös elintarviketeollisuudelle. Molemmat laitokset sijaitsivat samassa tehtaassa Tikkurilassa. Grönberg oli kuuluisa Barösund-ystävä.
11 Carl F. Mannerström (1884–1959) oli myös mm. Ab Hjelt & Lindgrenin pääomistaja ja TJ, Kalliolinnantie 15 isännötsijä ja Framnäsin tilan omistaja. Toimisto oli eräässä vaiheessa L. Rantatie = Merikannontie 18:ssa. Kesäkuussa 1932 hän jäi kiinni miljoonakavalluksesta (myös osakevälityksessä) ja tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan.
12 Lauri Hiisi (1897–1989), ye-evl. Pankkiiriliike L. Hiisi Ky (97.984), Temppelikatu 21 C 64, nimi vuodesta 1976 L. Hiisi Oy, perustettiin 1945. N. 1985 pankkiiriliike myytiin Tuula ja Jarl Nyholmille (Vaaka-Nyholm Trade Oy). 1989 muutettiin nimi. Yhtiönä se on edelleen olemassa, mutta aivan eri toimialalla. Välitystoimintaa jatkamaan perustettiin 10.5.1989 uusi yhtiö, Pankkiiriliike L. Hiisi Oy (436.220), jonka pääomistaja oli vakuutusryhmä Veritas. Uusi Hiisi-yhtiö (Vuorikatu 6 A 7) luopui pörssivälitystoiminnasta 31.7.1998, sekä (sisaryhtiöineen) muusta toiminnasta vuoden 2004 lopulla Aktian hyväksi ja purettiin yhtiönä 2006. Hiisi perusti 1959 Kaarina ja Lauri Hiiden Opintosäätiön. Ks. myös 27.
13 Fredrik Thuring (1879–1936) osti 1924 Westerkullan kartanon Vantaalla, n. 350 ha, joka nyt on hänen poikansa Ulf Thuringin (1911–93) kuolinpesän hallussa.
14 William Thuring (1880–1968), edellisen veli, liikemies, osakesijoittaja. Perusti 1960 huomattavan säätiönsä: William Thurings Stiftelse, joka tukee aatteellisia järjestöjä.
15 Arvopaperi Oy (58.673) per. elokuussa 1927 osakkaina Holger Bergenheim, Iivari Fröjdman. Armas Ilmanen (yhtiön TJ) ja A. Suviranta. Konttori Erottajankatu 7. Viimeinen kaupparekisteri-ilmoitus joulukuussa 1929. Suomen Arvopaperi-oy on eri yhtiö.
16 S. A. Lundelin (101.251) per. 1946. Vastuunalaiset yhtiömiehet olivat Sven A. Lundelin, Lasse Wallen sekä neljä muuta. Hän omisti myös Förlags Ab Lundelinin. 1960 Lundelinin sisko Mary Lindqvist tuli prokuristiksi ja hän oli myös yhtiön toinen lattiameklari. Kielikorttimenetelmän keksijä LAK Lundelin (1906–76) muutti varhain Kanarian saarille (Las Palmas), missä hän kuoli. 1976 lähtien Wallen (1910–83) oli ainoa vastuunalainen yhtiömies. Hän asui loppuvuosinaan Porvoossa. Liikkeen toimisto: Mannerh.t. 124 A. Yhtiö lopetettiin 1984.
17 Oy Valor Ab (37.963) per 1918. Konttori: Kluuvikatu 4. Alussa viisi yhtä suurta osakasta, vuonna 1920 Oskar Kræmerilla (ks. häntä ylh.) oli 50 %. 1929 päätettiin lopettaa yhtiö ja haettiin vuosihaaste.
18 Oy Finanssikonttori (38.085) per. 1918, mutta haki vuosihaastetta jo 2.12.1919 ja lakkasi 1920. Suomen Kauppapankki, Turun Osakepankki, Uudenmaan Osakepankki ja Vaasan Osake-Pankki omistivat kukin 25 %. TJ oli Gustaf Fogelholm.
19 Helsingfors Notariat, Bankir-ab (38.451) per. 1918. 5000 osaketta à 100 mk, 1920 kaksinkertaistettu. Alfred Adolfsson jatkoi TJ:na vuoden. C. G. Stjernwall omisti 89 %. Vuodesta 1920 hänen osuutensa oli 45 % ja uuden omistajan, yhtiön TJ Henry Reinin, 49 %. 1921 yhtiökokous päätti lopettaa yhtiön. Lakannut 1925. Ei pidä sekoittaa nykyajan samannimisiin yhtiöihin.
20 Pörssivälitys Oy (uusi 73.940). Ainoat kaupparek.ilmoitukset olivat perusilmoitus 1933 ja lakkaamisilmoitus 1961. 1933 yhtiön TJ Wäinö Walli (1881–1960) omisti 50 % ja Johan August Etholén (1879–1938, N. A. Etolan isä) 50 %.
21 Ab Courtage (38.007) per. 1918. Yhtiön TJ vuodesta 1919 Richard Granberg (ks. sitä ylh.) ei ollut perustajia. 1924 hänellä ja kolmella muulla oli kukin 25 %. 1922 op. alennettiin ja kun yhtiö ilmoitettiin lakkanneeksi 1924 mainittiin: "Ingen verksamhet sedan 1921".
22 Suomen Arvopaperi Oy (29.386) per. 1913, oli ainoa ulkomaalaisomisteinen pörssijäsen: T. E. Steen Pariisi 39 % sekä Herlof Steen Pariisi (Steen Frères & Cie, per. 1906) ja Oscar Steen Antwerpen, kukin 30 %. TJ oli John Floman (1870–1944). Konkurssiin 15.3.1921. Hyvin varakkaat Steenit olivat norjalaisia ja niillä oli pankkiiriliike myös mm. Tukholmassa (Bankirfirman Steen & Co).
23 Helsingin Arvopaperi Oy (34.802) per. 1916. Alussa Aug. H. Soinilla ja kolmella muulla oli kukin 18–22 %. TJ oli Bertel Roschier ja 1918 hänellä oli 27 %, Hj. Järvisellä (ks. ylh.) 16 % ja muilla paljon vähemmän. Toimisto mm. Pohjoisespl. 31.
24 Suomen Finanssi-oy - Finska Finans-ab (37.359) per. 1918, jolloin omistajat olivat Leopold Lerche 85 %, yhtiön TJ vuoteen 1922 Emanuel Laurell (vrt. Bensow) 12,5 ja Armas Makkonen 2,5. 1919: Lerche 60 %, Laurell 22 ja ruotsalaiset Ab Investor (Wallenbergit), K. V. Hagelin, K. Littorin ja Georg Schneevoigt yhteensä 17; sittemmin myös Privatbanken/PYP. Op. oli suuri, 4 Mmk, myöh. 8 Mmk. 1918 pankkiiriliike ja Lerche ostivat pääosan Hjalmar Linderin omaisuudesta. 1927 Lerche kuoli ja 1934 Adele-leskellä ja kolmella lapsella oli yhteensä 56 % ja Johan Cronstedt vaimoineen omisti 35 %. 1936 yhtiökokous päätti purkaa yhtiön. Konttori oli silloin Eteläranta 12:ssa.
25 Erik Selin (1910–95) oli ennen Pankkiiriliike Erik Selin Ky:n (105.963) perustamista 1947 HOP:n pörssimeklari. 1980 yhtiö siirtyi uudelle omistajaryhmälle ja muutettiin osakeyhtiöksi. Omistajaksi nousi asteittain Carolus Rosenlew. Välittäjällä oli silloin myös erilaisia yritysrahoituspalveluja ja menestyviä sijoitusrahastoja, mutta 1996 liiketoiminta myytiin Carnegielle. Siinä vaiheessa se oli pörssin vanhin jäsen. Oy Erik Selin Ab (nyk. nimi) on yhtiönä edelleen olemassa.
26 Pankkiiriliike Ane Gyllenberg Oy (uusi oy, 147.155 per. 1957), Vuonna 1986, jolloin K. Erik Stenius (1916–2007) luopui omistuksestaan, yhtiön nimi pörssissä oli hetken Oy Delbanco Ab. Lak. 1988. Toiminnan jatkaja 1986 oli AG Pankkiiriliike Oy, jonka välitystoiminta 1997 myytiin Enskildalle ja myöhemmin Den Danske Bankille. Uusi yhtiö lakkasi 1999.
27 Matti Santaholma Ky (107.005, nimi vuodesta 1958 Pankkiiriliike M. S. Ky) per. 1947, lak. 30.1.1970. Matti Santaholma (1905–18.5.1969) oli ainoa vastuunalainen yhtiömies. Äänettöminä oli viisi perheenjäsentä. 1949–58 hänellä oli Hiiden12 kanssa yhteisyritys Hiisi & Santaholma Oy (115.837).
28 Georg Sidorow (1864–1927). Yhtiö (27.898) per. 1912 ja toiminta lopetettu 1.7.1918. KOP:n Viipurin konttorin johtaja Georg S. omisti 22,5 %, muut paljon vähemmän kukin. K. A. Paloheimo oli hallituksen jäsen. S. oli Luottotieto ry:n perustajia.
29 Ab Börsförmedling, suomeksi Pörssivälitys Oy (34.937). Per. 1916, vuosihaaste 1924, lak. 1926. Moses Skurnik (1881–1934) omisti 99 %. Oli pörssijäsenyytensä aikana maan suurimpia osakesijoittajia. Hänen pääyrityksensä oli Ab Textil Oy.
30 ASA Gunnar Wegelius (1879–1929) ja VT Arthur Hallberg perustivat 1917 arvopaperikonttorin (36.272) asianajotoimistonsa osastoksi. Viimeinen k-rek.ilmoitus 1922.
31 Fröjdman & C:o (26.794) per. 1917, konkurssiin 17.7.1924. Iivari ja Harri Fröjdman.
32 Kræmer & Otto Bankirer (37.035) per 1918. Kun apteekkari Oskar Kræmer (1873–1936) joulukuussa 1919 vapaaehtoisesti erosi yhtiöstä sen nimen jälkeen lisättiin "innehavare C. H. Otto". LAK C. Henrik Otto oli syntynyt 1882. Yritys lopetti toimintansa 1.12.1926.
33 Bankirfirman Viktor Tavaststjerna Ab (37.890) per. 1918, jolloin Viktor T.:llä oli 50 %, yhtiön TJ Björn Armfelt 25 ja A. William Ramsay 25. 16.1.1923 haettiin vuosihaastetta.
34 Fröjdman & Broms Oy-Ab (37.968) per. 1918. LAL Arne Broms (1889–1963) omisti 32,5 %, muut paljon vähemmän kukin. 1932 yhtiö ilmoitti, että sen toiminta oli loppunut 1921, mutta konkurssia ei mainittu.
35 Pankkiiri-oy Jaatinen & Co. (38.035) per. 1918. Otto Engb. Jaatinen omisti 2/3 ja K. E. Kontro ja Juho Kuosmanen kukin 1/6. Vuosihaaste 1921. Otto Engelbrekt Jaatinen (1881–1934) oli ennen ollut pörssinjohtajan varamies. Lyhyen pankkiirikauden jälkeen hänet valittiin Helsingin satamajohtajaksi.
36 Ab Finnish Investing Company Oy (60.524) per. 1928, Vuorimiehenk. 7 B. DI Lars Cedercreutz (1899–1984) omisti 35 %, useita muita, mm. Tampellan Åke Kihlman ja Arno Solin, 10–5 % kukin. 9.10.1941 yhtiö haettiin konkurssiin maksamattomien verojen vuoksi, mutta se raukesi. 1942 päätettiin kuitenkin lopettaa toiminta ja hakea vuosihaastetta. 30.10.1943 yhtiö lopettiin, mikä ilmoitettiin k-rek. 1945. Cedercreutz asui silloin Tukholmassaja muutti myöhemmin Yhdysvaltoihin.
37 Granberg & Co. Bankir-kb (63.651) per. 1929. Nylands Aktiebankin ent. kamreeri K. Ivar Granberg (1872–1954) oli vastuunalainen. Lak. 31.12.1955.
38 Ernst Nygren (1886–1964) oli pääomistajana tai osakkaana useassa huomattavassa yhtiössä, mm. Oy O. J. Dahlberg Ab, Kirjateollisuusasioimisto Oy ja HOP. Hänen poikansa Lars jatkoi omaisuuden kartuttamista.
 



VÄLITTÄJÄLEIMAT n. 1916–20


Yhteen aikaan suomalaisilla osakevälittäjillä, lähinnä pankkiiriliikkeillä, oli tapana lyödä pienen nimileimansa osakekirjan etupuoleen. Leima esiintyy silloin osakekirjan marginaalissa, ensisijaisesti yläreunassa, ja tarkoituksena oli ilmeisesti mainosmielessä merkitä kaikki välittäjän kautta kulkeneet osaakkeet. Leimoja on ilmeisesti käytetty pörssikaupan hurjan nousukauden 1916–20 aikana. Villityksestä todennäköisesti luovuttiin, koska leimat olisivat muuten pian täyttäneet koko reunuksen ja työ oli epäilemättä aikaa vieväkin.

Alla lista eräistä havaituista pankkiirileimoista, kuvat suurennettuina. Niitä on epäilemättä olemassa lisääkin, ja lukijoiden täydentävät skannit (mielellään 300 dpi) ovat tervetulleita. Kiitän Kalevi Kotilaista ja Teuvo Haillaa. Leimat ovat yleensä varsin pieniä todellisuudessa, esim. Söderhjelm & Thesleff on 10x33 mm. Näitä mainosleimoja ei pidä sekoittaa pankkiiriliikkeen osakekirjan sisäpuolella oleviin omistajan tai omaisuudenhoitajan siirtoleimoihin. Lisätietoja liikkeistä ylhäällä.
Luettelossa mainitut jäsenvuosiluvut koskevat varsinaista jäsenyyttä Helsingin Pörssissä. Yhtiömuotojen muutosten ja niistä johtuvien nimenmuutosten vuoksi jäsenyyksien vuodet voivat olla monimielisiä.

Waldemar von Bonsdorff & Co. Bankir-kb, Helsinki, per. 1913, jäsen 1913–17
Ab Börsförmedling (vanha), Helsinki, per. 1916, jäsen 1916–23
Etelä-Suomen Pankki Oy, Helsinki, per. 1917, jäsen 1919–27
Johannes Frankenhaeuser, jäsen 1916–18
Gustav Frentz, Helsinki, per. 1916, jäsen 1916–19
Herman Henrikson, Helsinki, jäsen 1916–18
Hertzberg & Co., Helsinki, per. 1916
Bankirfirman Mikael Höckert & Co., Helsinki, per. 1917, jäsen 1917–61
Ingeniörbyrån Verner Klaile, Helsinki, per. 1917
Kræmer & Otto Bankirer inneh. E. H. Otto (aik. myös apteekkari Oskar Kræmer), Helsinki, per. 1918, jäsen 1918–26
Hugo Lilius Advokatbyrå, Turku, per. 1917
Pankkiri-oy, Helsinki, per. 1917, jäsen 1917–36
Pohjoismaiden Pankkiirikonttori om. Saarensivu & Co. (Nordiska Bankirkontoret), Helsinki, per. 1918
Tom Sahlberg, Helsinki, jäsen 1915–17
Joh. F. Sandholm's Obligationskontor, Turku, per. 19xx
Th. Schauman & Co., Helsinki, jäsen 1917–22
Arne Schrey'n Asianajotoimisto, Turku, per. 1919
Georg Sidorow & Kni Oy, Helsinki, per. 1912, jäsen 1912–18
Rafaël Sundström, Turku, per. 19xx (käytetty ≥1917). Vrt. Turun Pankkiiri
Söderhjelm & Thesleff, Helsinki, per. 1905, jäsen 1912–40
Bankirfirman Viktor Tavaststjerna, Helsinki, per. 1913, jäsen 1913–18
John Thomé & Co., Helsinki, jäsen 1916–18
William Thuring, Helsinki, per. 1912, jäsen 1912–20
Turun Pankkiiri-, Notario- ja Kiinteimistö-Toimisto Rafael Sundström & Co. (Åbo Bankir-, Notariat- ...), Turku, per. 1914. Vrt. Sundström
 


Osakekauppa ennen pörssiä.  –  Pörssivaihto.  –  Alan järjestöt.  –  Vanhat keräilyosakekirjat.
Tämän sivun internetosoite on  www.porssitieto.fi/kirjoitus/pankkiirit.html