NEUVOSTOLIITOLLE PAKKOLUOVUTETUT
SAKSALAISOMISTEISET YHTIÖT SUOMESSA

Tähän osakepainotteiseen artikkeliin kuuluu erillinen, kaksiosainen, yhtiöluettelo 1 – osa 2, nimi-
hakemistoineen, artikkeli Ergo-varustamosta sekä PDF-tiedosto asiaan liittyvillä lakiteksteillä.

Välirauhansopimuksen 19.9.1944 § 16 velvoitti Suomea ottamaan haltuunsa myös Saksan ja Unkarin kansalaisten ja yritysten kaiken omaisuuden maassa. (Muodollisesti itävaltalaiset eivät olisi pitänyt sisältyä*. Unkarilainen omaisuus jäi UOH:n haltuun, kunnes se toukokuussa 1948 palautettiin omistajilleen.) Tällaisia tehtäviä varten oli jo ennestään toiminnassa suoraan Valtioneuvoston alainen Ulkomaalaisen omaisuuden hoitokunta* (UOH, joskus Ulkomaisen omaisuuden hoitokunta, Förvaltningsnämnden för utländsk egendom, per. 1942***). Ennen haltuunottoa Saksalaisen omaisuuden selvittelyvaltuuskunta tutki kohteet. Haltuunotto merkittiin kaupparekisteriin. Saksalaisenemmistöisissä yrityksissä UOH korvasi osakeyhtiön hallituksen ja omistajat, mutta Neuvostoliitolle (NL) voitiin antaa yhtiökokousvaltakirja. Diplomaattiset suhteet Saksaan oli katkaistu per 3.9.1944. Aselepo alkoi 4.9.1944.
*Suurimmat haltuunotot olivat Klusacek-Jaureggin omaisuus (ks. 1B Silvana Oy) sekä 500 Finlayson-Forssan osaketta.
**Ulkomaalaisten omaisuuden Viipurin läänin hoitokunta (lait 6.9.1922, 5.9.1924, 20.10.1922 ja 22.11.1924) oli eri elin. Sen tarkoituksena oli ottaa valtion haltuun lähinnä rappeutuneita huviloita Terijoella, joiden venäläiset omistajat olivat vallankumouksen vuoksi kadonneet. Huviloiden myynti, tontteineen tai purettuina, jatkui 1930-luvulle. – Kun 1. maailmansota syttyi Venäjä karkotti Saksan kansalaiset Suomesta.
***Asetuksen 18/1942 perusteella UOH oli ottanut vuoteen 1944 haltuunsa seuraavat brittiomisteiset yhtiöt: Beiersdorf, Chester, Ellams Duplicator Co, Finska Insjö, Makslahden Puunvienti, Margareta Steamship Co, Pellavalanka, Raja-Karjalan Saha, Shell (lukuisine tytäryhtiöineen), Suomen Mineraaliöljy, Suomen Naval Stores, Suomen Vakuutus, Toppila ja Turun Saippua.

26.3.1946 valvontakomissio vaati, Potsdamin 1.8.1945 päättyneeseen konferenssiin vedoten, hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin ko. siviiliomaisuuden siirtämiseen hoitokunnalta NL:n nimiin. Eduskunta sääti nyt lain 1.6.1946 (muutettu 23.9.1946). Pariisissa 10.2.1947 allekirjoitetun (voimaan 15.9.1947) rauhansopimuksen 26 §:ssä Suomi muodollisesti tunnusti NL:n oikeuden luovutettuun omaisuuteen osasuorituksena NL:n Saksalle esittämistä sotakorvausvaatimuksista. Velvoitteet koskivat myös Suomessa asuvia kaksoiskansalaisuuden omaavia ja aviovaimoja*, "syyskuun suomalaisia" sekä ulkomailla olevien saksalaisten yrityksiä ja muita omistuksia täällä. Kuulutus ilmoittamisvelvollisuudesta. Neuvostoliitto otti itselleen myös Baltian maiden Suomessa olevat omaisuuserät. Vrt. Ab Faner Oy.
*Saksalaisten täällä syntyneet ja asuvat suomalaiset aviovaimot menettivät v. 1929 loppuun asti Suomen kansalaisuutensa avioituessaan. Sen jälkeen avioituneet saivat kaksoiskansalaisuuden, mutta NL:n mielestä he olivat saksalaisia.

Blinnikan mukaan saksalaisia varoja oli 6 525 Mmk*, josta maksamattomien Suomeen tulleiden sotatarvikkeiden osuus oli 3 772 Mmk. Saatavia Saksalta Suomella oli 1 564 Mmk ja Saksassa oli suomalaista omaisuutta 442 Mmk, mutta niitä Neuvostoliitto ei tunnustanut, kuten ei myöskään omaisuutta rasittaneita velkoja. Ajanjakson voimakkaan inflaationkin vuoksi esitettyjen 19.9.1944 nimellisarvojen merkitys on pieni. Luovutushinnat olivat lisäksi yleensä alun perinkin varsin alhaiset omaisuuden reaaliarvoihin nähden. Silti Suomi joutui myös maksamaan korvauksia NL:lle esim. jos siirretyn omaisuuden nimellinen arvo olikin laskenut välirauhan jälkeen, arvonnousun kuuluessa taasen NL:lle. Sinänsä itse siviilivarallisuuksien omistusoikeuksien siirrot eivät vaikuttaneet Suomen kansantalouteen. Ko. Neuvostoliiton takavarikoima omaisuus vapautettiin tuloveroista vuosilta 1944 ja 1945.  6 kaupunkitalosta (tontteineen, mm. Messeniuksenkatu 1b (As. Eha), Lastenlinnantie 9a (As. Sutelantie), Mannerheimintie 110 (As. Turuntie), sekä erillisistä osakehuoneistoista jouduttiin häätämään n. 400 henkilöä. Lisäksi Saksan lähetystötalo Itäinen Puistotie 18 (vanha no.). Ks. myös Ergo sekä Daugs ja Ehrich. 90 kiinteistöä ml. omakotitaloja, joista yli 10 ha:n maatalouskiinteistöjä 11 (yht. 1 600 ha), ja 72 huvilapalstaa siirtyivät NL:lle.

*Mahtoiko tähän lukuun sisältyä se vähäinen määrä saksalaisten omistamia suomalaisia osakekirjoja, jotka säilytettiin Saksassa? (Kaikki maassa olevat arvopaperit, ainakin yksityishenkilöiden omistamat, oli mm. turvallisuussyistä kerätty Reichsbankin holviin.) Todennäköisesti, sillä Suomessa osakeyhtiöt joutuivat laatimaan luettelot luovutettavista osakkeista osakerekisteriensa perusteella ja pankit asiakkaistaan. (Tietysti Suomessa myös takavarikoitiin löydetyt osake- ja JVK-kirjat.) Ns. Reichsbankschatz-luetteloiden mukaan 1945 Berliinissä oli (ja on edelleen, 2011) seuraavien suomalaisten yhtiöiden osakkeita: Helsingin Puhelinyhdistys, Kansallis-Osake-Pankki, Pohjoismaiden Yhdyspankki Oy, Rautakonttori Oy, Sementtivalimokeskus Oy, Sosiaalinen Asuntotuotanto Oy Sato, Suomen Gummitehdas Oy, Suomen Sokeri Oy, Oy Waldhof Ab, Oy Vema Ab ja Viipurin Kaasu ja Sähkö Oy 1937, sekä obligaatioita: Pohjoismaiden Osakepankki Kauppaa- ja Teollisuutta varten, Suomen Asuntohypoteekkipankki (Municipal Mortgage Bank of Finland), Suomen Hypoteekkiyhdistys, Suomen Kiinteistöpankki Oy, Suomen valtio ja Turun kaupunki. Lista tuskin on täydellinen. Osakekirjat, joita ei alkuvuonna 1946 esitetty leimattaviksi, menetettiin Suomen valtiolle, myös rekisteröimättömät ja haltijapaperit. – Valtioneuvoston päätös suomalaisten omistamien ulkomaisten osakkeiden luovuttamisesta.

Ruotsissa taas saksalaisomaisuus oli myyty (Flyktkapitalbyrån) ruotsalaisille ja valtaosa tuloista luovutettu länsiliittoutuneille mm. Saksan kotitalouksien hyväksi. Tanskassa saksalaisten omaisuus takavarikoitiin tehokkaasti. Potsdamin mukaan saksalainen julkinen ja yksityinen omaisuus kaikissa neutraaleissa maissa piti ottaa Saksan valvontaneuvoston, Saksan hallituksen seuraajan, hallintaan. Muissa maissa oleva omaisuus oli jo voittajien hallussa ja luovutettiin määriteltyjen itä-eurooppalaisten maiden osalta NL:lle, muutoin länsiliittoutuneille. Länsiliittoutuneiden sotakorvauskonferenssi Pariisissa 1945 vahvisti tämän. Neutraalit maat olivat usein vastahakoisia, etenkin Sveitsi ja Portugali, joten toteutus oli huono. Kaikki luovutusmääräykset koskivat nimenomaan Saksan ulkopuolella olevaa omaisuutta. Kultavarannosta muissa maissa oli omat määräykset (ks. myös Bretton Woods VI). Saksan miehityshallituksen laki no. 53 velvoitti saksalaiset ilmoittamaan yli 0,5 milj. RM omistuksensa ulkomailla MGAX-lomakkeilla, jotka Anmeldestelle (myöh. Dienststelle) für Auslandsvermögen tutki.

Noin 70 osakeyhtiön enemmistöomistukset joutuivat virallisesti NL:n nimiin, suuri osa 17.6.1947. Toinen luovutuskirjelmä. Määrä ei ole aivan tarkka, sillä täydellistä, virallista yhtiöluetteloa ei ole julkaistu, eikä ole helppo laatiakaan. Muutama saksalaisyritys löydettiin nimittäin vasta jälkijunassa ja joitakin luovutuksia peruttiin tai torjuttiin taikka ostettiin NOH:lta jo 1940-luvun lopulla. Aina ei omistusosuuksista ja -suhteista ole pystytty saamaan riidatonta tietoa tai varmuutta siitä, toteutuiko NOH:n vaatima luovutus. Arkistojen tietojen perusteella on koottu oheinen listani 66 oy:n enemmistöosakkuuksien toteutuneista luovutuksista, sekä lisäksi myös muista osakeomistuksista. Jos UOH:lle ei annettu osakekirjaa, se kuoletettiin ja korvattiin uudella, 2. NOH:lle luovutetut osakekirjat varustettiin oheisella siirtoleimalla, jonka käytöstä (esimerkki) on olemassa muistio. Ulkomaalaislaki 1939 ei koskenut näin leimattuja osakkeita (eikä luovutettuja saksalaisyhtiötä (luovutuslaki 20 §)), ja NOH katsoi lain 8 § vapauttavan heidät osinkoverostakin. NOH vaati myös vapautusta II omaisuudenluovutusverosta.

Kokonaisten yritysten lisäksi NL:lle siirtyi vähemmistöosakkuuksia ja pörssisijoituksia, suurin tällaisista lienee ollut 18 % Oy Finlayson-Forssa Ab:stä; yksi esimerkki. Esim. Willi Daugsilla ja Otto Ehrichillä oli yhteensä 33 970 HOP- ja 5 037 KOP-osaketta. Yhtiöittensä osakeanteihin Ulkomaalaisen omaisuuden hoitokunta ei ollut kyennyt osallistumaan. Saksan kansalaiset Suomessa* menettivät kaiken muunkin kiinteän ja irtaimen omaisuutensa esim. talletuksensa ja arvoesineensä, sekä internoitiin (kaikkiaan n. 470; leirit Hyvinkää, Lempäälä ja Oitti) elleivät he olleet paennet. Saksalaisilta otettiin myös konsignaatiovarastot, patentit ja tavaramerkit. Georg Bartholomeuksen postimerkkikokoelmakin oli NL:lle hyvin tärkeä. Kaikki omistukset selvitettiin juurta jaksaen; NOH:n ilmiantajienkin tietojen perusteella. "Karl Neydelin [luovutetusta] irtaimistosta on puuttunut säilömiseen käytettävä 'Rex'-koje; [UOH:n maksettavaksi] korvaushinnaksi sovittiin 1.200:–." [KA UOH Fe62, muistio 107, 16.9.1948.] Yhtiöiden vanhat kirjanpidot NOH kävi läpi tosite tositteelta. Esim. suuri määrä johtajien edustuskuluja vaadittiin UOH:lta palautettavaksi. NL:n omistamien yritysten merkitys Suomen talouselämälle ei ollut suuri.
*Lars Westerlund: vain 257 Saksan kansalaista 1944 (ilmeisesti vuoden lopussa), luku kuitenkin ilman suomalaissyntyisiä aviovaimoja ja "syyskuun suomalaisia", ja 966 v. 1943. Hans Metzger, Poliittiset aseveljet, Otava 1986, mainitsee s. 268 luvun 700, mutta se on ennen kesän ja syksyn 1944 maastapakoja. Tietysti paenneidenkin Suomessa oleva omaisuus takavarikoitiin.
Per 28.10.1944 laadittiin luettelo "15.9.1944 Suomessa asuneet Saksan kansalaiset", joka painettiin 20-sivuisena 1946 Sanomalehti Oy Nylandin Kirjapainossa (Nyland-lehden liite?). Siinä Valpo luettelee 690 henkilön nimet, syntymävuodet, varsinaiset osoitteet ja nykyiset oleskelupaikat (esim. internointileiri). Lisäksi asiakirjaan kuuluu sisäasiainministeriön lista 22 henkilöstä, eli eri nimiä on yhteensä 712. Kolmantena on vielä "Lisäluettelo pankeille", jossa on 45 internoitua lisää, enimmäkseen naisia. 690 henkilöä on luokiteltu, mutta lukumääriä ei ole valmiiksi laskettu. Niistä 299 henkilöä oli internointileireissä tai internoitumassa, 108 oli tuntemattomia ja etsintäkuulutettuja (luultavasti paenneita), 87 tiedettiin lähteneen maasta, 76 oli saanut Suomen kansalaisuuden 19.9.1944 ja 10 oli "aviovaimoja". Westerlund s. 229–31 esittelee samankaltaista luetteloa, jonka päiväys ja tiedot kuitenkin poikkeavat. Tarkkojen henkilömäärien rekonstruoiminen lienee mahdotonta. 28.10.-luettelosta puuttuu useita tiedossa olevia saksalaisia, vain yhtenä esimerkkinä Otto Ehrich.

Kaupallisen edustuston alainen Neuvostoliiton Suomessa olevan Omaisuuden Hallintokunta (NOH) toimi Neitsytpolku 1a:ssa, Ergon entisessä saksalaistalossa, joka vuoteen 2012 asti oli Venäjän omistuksessa. Yhteydet suomalaisiin piti päällikön sijainen ins. Lev Maslov. (NOH:n miehet olivat usein insinöörejä.) Suomalaisena lainopillisena avustajana heillä oli asianajaja Eric Idström (Pohjoisesplanadi 33). Stalinin kuoleman maaliskuussa 1953 jälkeen Neuvostoliitto halusi yleensä päästä eroon tällaisista hajanaisista ulkomaisista omistuksistaan. Siirtoleima Seximo Oy:n osakekirjassa. Hoito ja kannattavuus eivät ollut paras mahdollinen ja yritysten varoja kului myös Suomen kommunistien tukemiseen. Osingon sijasta tai lisäksi NOH veloitti yhtiöiltään "hallinnointikuluja". Omistukset joko myytiin tai yritykset lopetettiin, viimeiset 1957. Tunnettuja poikkeuksia ovat Suomen Petrooli Oy ja Oy Kosmos-Filmi.

NOH:n selvittelyvaatimuksilla ylityöllistetty Ulkomaalaisen omaisuuden hoitokunta voitiin lakkauttaa per 1.11.1957 (ensimmäinen lakkauttamisyritys oli tehty jo 1950). Sen näkyvimmät virkamiehet olivat olleet Kaaperi Kivialho, Kaarlo Hillilä ja Ilkka Tapiola. Valvontakomission määräyksestä suoritetuista virheellisistä luovutuksista Suomen valtio maksoi jälkeenpäin jonkin verran korvauksia.

Linkki seikkaperäiseen LUETTELOOMME 1 LUOVUTETUISTA YHTIÖISTÄ – OSA 2,
niiden henkilöhakemistoon sekä erikoisartikkeliin ERGO-VARUSTAMOSTA

LÄHTEET
Ilkka Tapiola. Saksalaisen omaisuuden luovutus Suomessa. Laadittu (syksyllä?) 1950. Kansallisarkisto UOH Bd1.
Niklas Jensen-Eriksen. Saksalaisen omaisuuden luovuttaminen Neuvostoliittoon 1946. Kansallisarkiston artikkelikirjassa Sotatapahtumia, internointeja ja siirto sodanjälkeisiin oloihin, 2010, s. 135–175. Siinä on myös laaja lähdeluettelo.
Laura Kärpijoki. Suomessa olevan saksalaisen omaisuuden luovutus Neuvostoliitolle 1944–57. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta. 2004.
Aulis Blinnikka. Valvontakomission aika. WSOY 1969, s. 144–6.
Bruno Suviranta. Suomen sotakorvaus ja maksukyky. Otava 1948, s. 84–9.
Lars Westerlund. Itsetehostuksesta nöyryyteen. Suomensaksalaiset 1933–46. Kansallisarkisto 2011.
Helsingin Sanomat. 23.2.1947, ss. 7, 8.
Mikko Määttälä. Vihollisina vangitut. Atena 2011.
Luovutettujen yritysten kaupparekisteriasiakirjat. (KA)
Mm. Kansallisarkistossa (pääasiallisin lähteeni, mm. UOH Bc1, Bd1, Fe1–13, Fe62; kaikki kuitenkin vain vuoteen 1950), Ulkoasiainministeriön ja Urho Kekkosen arkistoissa on UOH-aineistoa. Valpon arkistossa KA:ssa on henkilötietoja.
Paasikiven päiväkirjoissa ei käsitellä UOH-asioita.
Ei hyödynnetty*: Bundesarchiv Koblenz 1.2.6.2. B218, BRD, Finanzen, Weitere Behörden, Dienststelle für Auslandsvermögen. 1951–55 Bundesministerium der Justiz julkaisi kolmiosaisen teoksen Deutsche Vermögen im Ausland, Internationale Vereinbarungen und Ausländische Gesetzgebung.
*Ei tietoa, onko Suomi mukana. Bundesarchiv vaatii rahallisen korvauksen sen asian selvittämiseksi.

Tämän sivun web-osoite on  www.porssitieto.fi/kirjoitus/ulkomaalaisen-omaisuuden-hoitokunta.html
Luettelo PT:n erikoisartikkeleista netissä.  —  Suomen kaikki osakeyhtiöt 1762–1912.
Osakekirjojen keräilyharrastus.  —  Kaikki keräilyosakekirjat.  —  Vanhat pörssiosakekirjat.
Korvausosakkeiden hallintoyhteisö 1946.  —  Suomen entiset pörssiyhtiöt.