ARVOPAPERILEIMAUS 1946
*Velvollisuus koski ennen S-päivää annettuja arvopapereita. Tämä osakekirja on päivätty 1.1.1946, mutta on silti leimautettu. Ilmeisesti se oli todellisuudessa annettu ulos ennen päiväystään, tai sanan määrittelyssä oli tulkinnanvaraisuutta. Leimaustoimenpiteen suorittivat kuntien verolautakunnat pyöreillä (yleensä) tai vaakasuorilla virkaleimoillaan. Pankit olivat velvolliset sallimaan liikehuoneistojensa käyttämisen leimauspaikkoina ja joskus näkee pankin leiman käytetyn (ruuhkatilanteissa?). Usein tapaa myös ulkomailla olevien Suomen lähetystöjen soikeita leimoja. Leimausvelvollisuus koski myös, tietyin poikkeuksin, joukkovelkakirjoa: Kutomotuote (§ 41.3), Oulu (§ 41.4); sekä väliaikaistodistuksia. Täytettyään velvollisuutensa yhtiö sai todistuksen, jonka kopio meni myös kaupparekisterille. Leimausmerkkejä on kahdella eri paperinpaksuudella ja paperinsävyllä. Ellei osakekirjaa esitetty ja leimautettu kiinnittämällä ylläkuvattua leimausmerkkiä osakekirjan yläreunaan keskelle, osake menetettiin valtiolle (esimerkki, 2, 3, 4). Jotkut jopa jättivät mieluimmin leimauksen väliin ("Icke stämplad / icke deklarerad"), kuin kärsivät ilmoittamatta jätettyjen tulojen ja varallisuuden aiheuttamat ankarat vero- ja rangaistusseuraamukset. Vrt. myös 4. Finlayson-Forssa. Toisaalta osakekirjoja leimautettiin myös aiheettomasti, varmuuden vuoksi: kuvan varustamo oli mennyt konkurssiin jo 1933. Itse rekisteröimistoimenpide oli maksuton; mistään leimaverosta ei ollut kysymys. Varmasti myös syyttömille, etenkin ulkomailla oleville, tuli ongelmia kiireisessä ja työläässä prosessissa. Menettelystä saa hyvän kuvan oheisista säädöstekstistä sekä ilmoituslomakkeesta. Huomaa § 88, leimauksesta vapaat yhtiöt (esimerkki). Copyright © G. Kock 2.2007–2011 Osakkeiden leimausilmoitus -lomake (täytetty, kaksi sivua, PDF, 381 kB). Laki no. 1255, 28.12.1945 (PDF, 552 kB), mihin VNP perustui. Valtioneuvoston päätös no. 1321, 31.12.1945 (erillisiä GIF-tiedostoja, avautuvat toiseen välilehteen tai uuteen ikkunaan): § 41–44 Ilmoitusvelvolliset, leimauspaikat. § 45–49 Ilmoittamisaika, ilmoittamismenettely. § 50–52 Leimaaminen. § 53–58 Väliaikaismerkintä, ulkomailla leimattavat arvopaperit, poikkeuksellinen menettely, osakeyhtiöiden tehtävät. § 59–62 Obligaatiolainan ottajan tehtävät, omistajan oikeuden rajoitukset. § 63–67 Väliaikaisesti merkityn arvopaperin leimaaminen, arvopaperin menettäminen. § 68–72 Sijaisarvopaperit, oikeuksien palauttaminen ja sijaisarvopaperin lunastamisoikeus. § 88 Erityisiä määräyksiä: vapautus leimauksesta.
PÖRSSITIETO Ky:
yhteystiedot |