Pörssitiedon  

PÖRSSILISTAUTUMISET
ja listoilta poistumiset. Yhtiöt aikajärjestyksessä.
31.12.2007 mennessä.
Pörssiyhtiöiden konkurssit.

Helsingin Pörssin ensimmäinen istunto pidettiin 7.10.1912. Siihen mennessä oli 23 yhtiötä hyväksytty noteerattavaksi. 20.5.1981 asti oli vain pörssilista* (sekä täysin epävirallinen "musta taulu", jonka tarjouksista ei ole juuri säilynyt tietoja). Tämän jälkeen tulivat, eri aikoina, meklari-, pää-, OTC-, I-, pre-, NM- ym. listat. 2.10.2006 yhteispohjoismainen lista korvasi vanhan listajaottelun. Koska yhtiöitä liikkui listalta toiseen, ei ole mielekästä eritellä listoja tässä. Tarkempia tietoja listavaihdoksista ja itse yhtiöistä löytyy alla olevien linkkien kautta sekä painetusta Pörssitieto-vuosikirjasta.
*1951–28.2.1970 pörssillä oli A- ja B-listat, mutta ero oli ainoastaan siinä, että B-listan osakkeet julkihuudettiin vain kerran viikossa. Jo 1920-luvulta lähtien oli noteerattu useita osakkeita vain tiistaisin ja torstaisin.

31.12.2007 mennessä on Helsingin Pörssin listoille otettu yhteensä n. 462 juridisesti eri yhtiön osakkeita, joista 11 ulkomaalaista (merkitty *), mutta eräitä lähes olemattattoman vaihdon meklarilistayhtiöitä on jätetty pois alla olevasta luettelosta. Eri sivulla on kaikki meklarilistalle otot ja poistot. Yhtiöistä n. 135 noteerattiin edelleen (merkitty $) ja n. 327 on poistunut listoilta (tilanne 31.12.2007). Helsingin Pantti ja Helsingin Panttilainakonttori ovat otettu kolme kertaa listalle (keskeytetty kunnallistamisuhan vuoksi) sekä Fiskars, Kyro (vanha), Marimekko, Neomarkka, Silja, SMOP, Suomen Forsiitti, TOK, Vaasan Puuvilla ja Wärtsilä (vanha) kaksi kertaa. Jokaisesta yhtiöstä on tässä johdonmukaisesti käytetty sen viimeisintä nimeä listayhtiönä. Luettelot nimenmuutoksista sekä vanhoista pörssivälittäjistä.

Huom! Päivämäärä on yleensä ensimmäinen tai viimeinen päivä, jolloin osakkeelle oli mahdollista tehdä osto- ja myyntitarjouksia pörssissä (ml. prelistaa), ei pörssiinoton/pörssistäpoiston päivämäärä. Loppupäivämäärä on joskus ongelmallinen. Jos virallinen viimeinen noteerauspäivä ei ole tiedossa on sanomalehtien kurssilistoja käytetty lähteinä. On osakkeita, joille meklarit eivät ole antaneet edes osto- tai myyntinoteerausta yli vuoteenkaan ennen listaltapoistoa. TÄTÄ HISTORIALLISTA LISTAA EI OLE TARKOITUS PÄIVITTÄÄ.

Copyright © G. Kock 10.2006–2013

Linkit:   1973–96 poistuneet yhtiöt A–R,    yhtiöt S–Ö;    1912–72 poistuneet
Vanhat pörssiosakekirjat  —  Holding 1945  —  Yhtiöiden historiikit
Osakeleimaus 1946  —  Nimenmuutokset  —  Nimihakemistot

Tämä sivu: www.porssitieto.fi/listautumiset.html


LISTOILLETULOT
Listings by date

19121007 FENNIA
19121007 FINSKA BERGNINGS NEPTUN
19121007 FÖRENINGS-BANKEN I FINLAND
19121007 HELSINGFORS ÅNGFARTYGS
19121007 HELSINGIN MAKASIINI
19121007 HELSINGIN PANTTILAINAKONTTORI
19121007 HELSINGIN RAITIOTIE JA OMNIBUS
19121007 KALEVA
19121007 KANSALLIS-YHTYMÄ (KOP)
19121007 KULLERVO
19121007 LANDTMANNABANKEN
19121007 NYLANDS AKTIEBANK
19121007 OSMO
19121007 PATRIA
19121007 POHJOISMAIDEN OSAKEPANKKI
19121007 POHJOLA-YHTYMÄ
19121007 PRIVATBANKEN
19121007 STÄDERNAS I FINLAND HYPOTEKSKASSA
19121007 SUOMEN KIINTEISTÖPANKKI
19121007 SUOMEN MERIVAKUUTUS
19121007 TAMPEREEN OSAKE-PANKKI
19121007 TURUN OSAKEPANKKI
19121007 VAASAN OSAKE PANKKI
19121017 ETELÄ-SUOMEN KAUKOPUHELIN
19121017 TAMPEREEN PUUVILLATEOLLISUUS
19121018 SILJA (SHO)
19121018 TAMROCK (Tampella)
19121025 BILLNÄS
19121025 DALSBRUK
19121025 HELSINGIN PANTTI
19121025 TRITON
19121113 KERVO TEGELBRUK
19121113 SUOMEN KAUPPAPANKKI
19130129 TORNATOR
19130212 NAVIGATOR
19150428 ORIMATTILAN VILLATEHDAS
19150520 YHDISTYNEET VILLATEHTAAT
19150824 AGROS
19150824 FORSSA
19150824 HÖGFORSIN TEHDAS
19150824 IMATRA PALOVAKUUTUS
19150824 LÄSKELÄ BRUKS
19150824 MASKIN- OCH BROBYGGNADS
19150824 VAASAN PUUVILLA
19150824 WAASAN HÖYRYMYLLY
19150824 WALKIAKOSKI
19150824 WASA NORDSJÖ ÅNGBÅTS
19150901 FISKARS $
19150901 HELSINGIN OSAKEPANKKI vanha
19150901 KOTKAN SOKERITEHDAS
19150901 KYMMENE
19150901 NOKIA $
19150901 PARTEK
19150901 SILJA (SHO)
19150901 WASA SOCKERFABRIKS
19150901 WÄRTSILÄ vanha
19160120 SUOMEN TRIKOO
19160229 FERRARIA
19160323 VULCAN
19160414 KOTKAN KONEPAJA
19160414 WELLAMO
19160516 NURMI
19160902 LÄNSI-SUOMEN OSAKE-PANKKI
19160902 ÅBO JERNMANUFAKTUR
19160926 CRICHTON
19160926 ULEÅ
19161003 KEMI
19161006 LEPPÄKOSKI FABRIKERS
19161010 ÅSTRÖMS FABRIKER
19161102 HARJU YLLEFABRIKS
19161102 SUOMEN FORSIITTI-DYNAMIITTI
19161102 SUOMEN VANUTEHDAS
19161117 PORIN PUUVILLATEOLLISUUS
19161115 SIMPELE
19161115 SÖRNÄS
19161117 ENSO-GUTZEIT
19170227 FINLAYSON
19170331 EMISSIOONIYHTIÖ
19170331 HELIOS
19170331 SILFVERBERGIN & WECKSELLIN HATTUTEHTAAT
19170419 NIKOLAJEFF
19170619 KANGAS PAPPERSBRUKS
19170918 RETTIG (Strengberg)
19171122 AURA SOCKERBRUKS
19171122 SANDVIKENS SOCKERBRUK
19180604 MAAKIINTEISTÖPANKKI
19180904 ALLMÄNNA FINSKA FÖRSÄKRINGS
19180910 STRÖMBERG
19180911 SUOMEN AGRAARITOIMISTO
19180926 BRÄNDÖ VILLASTAD
19181007 BARKER
19181007 ONKILAHDEN KONEPAJA
19181030 EKÖ ÅNGSÅG OCH FABRIKER
19181204 PERO SPIKFABRIKS
19190211 KAJAANI
19190214 LIIKEPANKKI OY
19190305 SUOMEN KÄSITYÖLÄIS-OSAKEPANKKI
19190522 REPOSAAREN HÖYRYSAHA
19190522 WIIPURIN SAHA
19190806 FINLANDECIA
19190808 CULTOR (S. Sokeri)
19191001 MERITA (PYP)
19200211 KARHULA
19200414 UUDENKAUPUNGIN VALTAMERILAIVA
19200917 LOKOMO
19201022 YHTYNEET PAPERITEHTAAT
19201025 AGRARIA
19201026 SUOMEN KAAPELITEHDAS
19210101 SUOMEN LIITTOPANKKI
19220208 LUOTTO-PANKKI
19220208 UTRIKESHANDEL, AKTIEBANKEN FÖR
19220926 SAVO-KARJALAN OSAKE-PANKKI
19220926 SUOMEN MAATALOUS-OSAKE-PANKKI
19221002 POHJOLAN OSAKE-PANKKI
19221117 ATLAS PANKKI
19230901 TURUNMAAN PANKKI
19240701 LIITTOPANKKI
19260208 ETELÄ-SUOMEN PANKKI
19270104 WÄRTSILÄ $
19270117 ETELÄ-SUOMEN VOIMA
19270217 ARABIA
19270301 RAKE
19270329 LOJO CELLULOSAFABRIKS
19290611 MAAKUNTAIN PANKKI
19310509 HELSINGIN OSAKEPANKKI uusi
19311220 SUOMEN GUMMITEHDAS
19331115 WÄRTSILÄ vanha
19370210 HELSINGIN PANTTI
19370210 HELSINGIN PANTTILAINAKONTTORI
19370507 STENBERG, JOHN
19380601 FORD
19401216 HELSINGIN PANTTI
19401216 HELSINGIN PANTTILAINAKONTTORI
19420502 FINVEST vanha
19420502 HÄMEENLINNAN VERKATEHDAS
19420502 KUITU
19420502 OTAVA
19420502 PIETARSAAREN SELLULOOSA
19420502 RAUTATIEKIRJAKAUPPA
19420502 SERLACHIUS
19420502 STOCKMANN $
19420502 SUOMEN MAATALOUS-OSAKE-PANKKI
19420502 TAMFELT $
19420502 TERÄS
19420502 VAASAN PUUVILLA
19420502 ÅLANDSBANKEN $
19430622 SUOMEN TEOLLISUUS-HYPOTEEKKIPANKKI
19430810 KAUKAS
19461021 KORVAUSOSAKKEIDEN HALLINTOYHTEISÖ
19481129 TALOUS-OSAKEKAUPPA
19481220 SUOMEN FORSIITTI-DYNAMIITTI
19491003 SCHAUMAN
19511026 FISKARS $
19511126 SÄTERI
19541020 RAUMA-REPOLA
19551017 TAMRO vanha
19570206 TALOUS-OSAKEKAUPPA
19591221 HUHTAMÄKI $
19600101 VILLAYHTYMÄ
19600515 KESKO $
19610108 LASSILA & TIKANOJA vanha
19611227 KONE vanha
19621214 SUOMEN AUTOTEOLLISUUS
19631211 TERÄS
19670302 ROSENLEW
19691201 METSÄLIITON TEOLLISUUS
19710901 INSTRUMENTARIUM
19730102 PORIN PUUVILLA
19740513 MARIMEKKO
19740513 MARIMEKKO $
19740903 MEDICA-YHTYMÄ
19750922 CORUM (Kuusinen)
19761001 WSOY
19770314 AMER SPORTS $
19791001 FARMOS-YHTYMÄ
19810521 ASPO vanha
19810521 FINNAIR $
19810521 KANSALLISKAUPPA
19810521 KARAIR
19810521 KARHU-TITAN
19810521 KASVIÖLJY
19810521 KOTISAARI
19810521 LEIPURIEN TUKKU
19810521 LÄNNEN TEHTAAT $
19810521 LÄNSIVOIMA
19810521 MAAKANSA
19810521 ORION vanha
19810521 POHJANMAA
19810521 RAISION MARGARIINI
19810521 RAUTAKIRJA
19810521 ROHTO
19810521 SANOMA vanha
19810521 SAVON SELLU
19810521 STAR
19810521 SUOMEN SPAR (Tukku)
19810521 TURO
19810521 UNION-YHTYMÄ
19810521 UUSI SUOMI
19810521 VAASA
19810521 VAASANMYLLY
19810521 VALTAMERI
19810521 VEHNÄ
19810521 VESTO
19810521 VÄHITTÄISKAUPAN TEOLLISUUS
19810521 YHTEISOSTOT
19810521 YHTYNEET LABORATORIOT
19810521 YIT (Perusyhtymä) $
19810528 AAMULEHTI-YHTYMÄ
19810528 BIRKA LINE $
19810528 SAVON SANOMAIN KIRJAPAINO
19810917 ILKKA-YHTYMÄ $
19811029 KYRO vanha (pörssi 19970609)
19811029 SATAKUNNAN KIRJATEOLLISUUS
19840315 SÄÄSTÄRI
19840601 SPONSOR
19840601 TIETOENATOR $
19841001 MEDICAL INVESTMENT TRUST
19841001 SUOMEN YRITYSRAHOITUS
19841217 LABSYSTEMS
19841217 SKOP-RAHOITUS
19850121 CASTRUM
19850121 TAMRO uusi
19850207 KEITELE & TOMMILA
19850304 NORVESTIA $
19850520 MANCON
19850603 AGA*
19850610 TELESTE vanha
19850704 VIRKE
19850801 HELSINKI INVESTMENT TRUST
19860401 SP-SIJOITUS
19860519 MARTELA $
19860602 COUNSEL (Ajanmies)
19860624 JUVA
19861119 ASEA*
19861217 BEIJER*
19870102 M-REAL $
19870108 TURKISTUOTTAJAT $
19870305 TEKNOPISTE
19870305 UPONOR (Asko) $
19870309 OP-RAHOITUSKESKUS
19870601 TERRASILVANA
19870629 OLVI $
19870921 HONKARAKENNE $
19871123 SÄKKIVÄLINE
19871214 STS-INVEST
19871216 KASOLA $
19871221 COMEX
19871221 VITAL INVEST
19880113 KESLA $
19880114 SAMPO $
19880118 KYLPYLÄKASINO
19880120 RAISIO $
19880210 CHIPS
19880210 MUURAME
19880210 POHJOIS-KARJALAN KIRJAPAINO $
19880218 FERENDA (S. Pörssikiint.)
19880218 TALLBERG-KIINTEISTÖT $
19880218 YIT-KIINTEISTÖT
19880309 LAROX $
19880418 EKOMEN
19880510 SENSOR
19880606 JÄMERÄ-KIINTEISTÖT
19880606 VOLVO*
19880617 ALCOM
19880617 LEO LONGLIFE $
19880617 PI-CONSULTING
19880701 INGMAN FOODS
19880705 ARCTOS CAPITAL
19880705 SUOMEN KIINTEISTÖINVESTOINTI
19880711 INTERAVANTI $
19880719 HACKMAN
19880719 INTERPOLATOR
19880801 RAKENTAJAIN KONEVUOKRAAMO $
19880816 SONKARI
19880816 TURUN ARVOKIINTEISTÖT
19880816 VIATEK-YHTIÖT
19880920 VAISALA $
19880926 UNIC
19881020 ECKERÖ
19881007 SILTASAARI-INVEST
19881018 LIHAPOLAR
19881018 TULIKIVI $
19881018 TUNTURIPYÖRÄ
19881024 VALMET
19881027 OUTOKUMPU $
19881108 COMPONENTA vanha
19881108 INSINÖÖRILEHDET
19881108 YLEISELEKTRONIIKKA $
19881122 CITYCON $
19881122 ITIKKA LIHABOTNIA
19881122 SKOP, YRITYSPANKKI
19881213 PLANDENT
19881213 SOPHISTICS
19881216 TALENTUM $
19881223 ISKO
19881223 NETWORK COMMUNICATIONS
19890102 EFORE $
19890102 KESÄTUNTURI
19890109 EVIA $
19890118 ELECSTER $
19890118 VAAHTO GROUP $
19890202 POLAR KIINTEISTÖT
19890202 PROVENTUS*
19890207 PIRETTA–P.T.A.
19890207 PUUHARYHMÄ $
19890207 VENATOR INVEST
19890314 SUOMEN VIESTINTÄKEHITYS
19890412 INTERBANK
19890418 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT $
19890502 INVESTA
19890510 JYLLINKOSKEN SÄHKÖ
19890607 HARTWALL
19890626 OKO PANKKI $
19890726 APOLLO
19890726 AURAPRINT
19890726 DATACITY PATRON
19890726 ELEKTROTEL
19890726 FINNLINES $
19890726 KESKI-POHJANMAAN KIRJAP.
19890726 KONTRAM-YHTIÖT (Penope)
19890726 METSÄ POHJA (nyk. Neomarkka) $
19890726 MYYNTIVIRTA
19890726 PANOSTAJA $
19890726 RANTASIPI
19890726 FORESTIA, SIJOITUS
19890726 SILVESTRIA
19890726 TVK-INVEST
19890814 FAZER MUSIIKKI
19890814 NOBISCUM
19890814 STARCKJOHANN
19890814 STROMSDAL $
19890815 LEMMINKÄINEN $
19890919 ETELÄ-SAIMAAN KUSTANNUS
19890920 SCHETELIG
19891020 RAUTARUUKKI $
19891208 SERVI SYSTEMS
19900102 POHJOLAN SANOMAT
19900213 KEKKILÄ
19900213 RUUKKI GROUP (Balansor) $
19901011 TURVATIIMI $
19910102 REPOLA
19910301 SAVON SANOMAT (uusi)
19910502 STS-PANKKI
19910701 ATRIA YHTYMÄ $
19911202 SUOMEN HELASTO $
19931213 BENEFON $
19940420 SAUNATEC
19940927 RAUTE $
19941110 KEMIRA $
19941124 FORTUM ESPOO
19941219 ASPOYHTYMÄ
19950201 HÄMEEN SÄHKÖ
19950504 PONSSE $
19950601 NOKIAN RENKAAT $
19950614 SUUNTO
19950627 RAUMA
19950705 VIKING LINE $
19951120 HANSAPANK*
19951127 NESTE vanha
19960327 KCI KONECRANES $
19960502 STORA ENSO $
19960502 UPM-KYMMENE $
19960625 EESTI ÜHISPANK*
19960719 KAUPPAKAARI
19970206 HKSCAN $
19970403 PKC GROUP $
19970424 NORDIC ALUMINIUM $
19970428 KESKI-SUOMEN PUHELIN vanha
19970505 INCAP $
19970609 KYRO vanha (mekl.l. 19811029)
19970617 ROCLA $
19970721 WM-DATA NOVO
19971125 HELSINGIN PUHELIN
19971126 ELCOTEQ $
19971202 PÖYRY $
19971209 METSÄ TISSUE
19980313 SOON COMMUNICATIONS
19980401 ALMA MEDIA vanha
19980430 RAMIRENT $
19980515 CENCORP $
19980601 SPONDA $
19980803 MANDATUM PANKKI
19980915 ELEKTROBIT $
19980928 YOMI
19981019 ELISA $
19981019 EXEL $
19981110 SONERA
19981204 RAPALA VMC $
19981218 FORTUM $
19990301 CONVENTUM
19990311 JANTON
19990312 MARIMEKKO $
19990315 TJ GROUP $
19990323 EIMO
19990330 TELESTE $
19990412 STONESOFT $
19990419 KESKISUOMALAINEN $
19990503 SANOMA WSOY $
19990601 ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT $
19990608 TECHNOPOLIS $
19990618 BIOHIT $
19990622 PERLOS $
19990701 METSO $
19990706 SANITEC
19990906 SOLTEQ $
19990927 SYSOPEN DIGIA $
19990928 IXONOS $
19991001 ASPO $
19991001 ASPOCOMP GROUP $
19991008 VISMA SOFTWARE
19991015 PROHA $
19991022 ALDATA SOLUTION $
19991105 F-SECURE $
19991116 DANISCO*
19991122 TILAMARKKINAT-YHTIÖT
19991125 NORDEA BANK* $
19991209 COMPTEL $
20000229 BASWARE $
20000315 SATAMA INTERACTIVE $
20000410 SAUNALAHTI
20000414 EQ $
20000427 ETTEPLAN $
20000522 SCANFIL $
20000522 TEKLA $
20000529 BIOTIE THERAPIES vanha
20000529 SENTERA
20000619 DONE vanha
20000630 TECNOMEN vanha
20000703 OKMETIC $
20001009 BELTTON-YHTIÖT $
20001101 AMANDA CAPITAL $
20001101 EQ HOLDING
20001101 EVOX RIFA GROUP $
20001101 VESTCAP
20001214 VACON $
20001220 SSH COMMUNICATIONS SECURITY $
20010130 AVESTA POLARIT
20010319 COMPONENTA $
20010402 CAPMAN $
20010402 GLASTON $
20010402 TECNOMEN uusi $
20011001 DONE SOLUTIONS $
20011001 LASSILA & TIKANOJA $
20011001 REACH-U HOLDING
20011001 SUOMINEN YHTYMÄ $
20020308 QPR SOFTWARE $
20021031 BIOTIE THERAPIES $
20021209 TELIA SONERA* $
20030904 OMX* $
20040908 SOPRANO (ML, pre 2.11.2007)
20041014 KEMIRA GROWHOW $
20050418 NESTE OIL $
20050428 ALMA MEDIA uusi $
20050527 AFFECTO $
20050601 CARGOTEC $
20050601 KONE uusi $
20060313 SALCOMP $
20060314 AHLSTROM $
20060413 FIM GROUP $
20060703 ORIOLA-KD $
20060703 ORION uusi $
20061010 OUTOTEC $
20070403 SUOMEN TERVEYSTALO $
20070612 SRV YHTIÖT $

LISTOILTA POISTUMISET
Delistings by date

19140729 SILJA (SHO)
19170326 NAVIGATOR
19181231 NYLANDS AKTIEBANK
19190108 FINSKA BERGNINGS NEPTUN
19190108 KANGAS PAPPERSBRUKS
19190625 AURA SOCKERBRUKS
19190625 KOTKAN SOKERITEHDAS
19190625 SANDVIKENS SOCKERBRUK
19190701 WASA SOCKERFABRIKS
19190930 FÖRENINGS-BANKEN I FINLAND
19190930 POHJOISMAIDEN OSAKEPANKKI
19201023 SUOMEN AGRAARITOIMISTO
19201021 SIMPELE
19201125 HELIOS
19201023 HELSINGFORS ÅNGFARTYGS
19201216 HARJU YLLEFABRIKS
19201216 PATRIA
19201217 PERO SPIKFABRIKS
19201231 LANDTMANNABANKEN
19201231 TURUN OSAKEPANKKI
19201231 VAASAN OSAKE PANKKI
19210414 UUDENKAUPUNGIN VALTAMERILAIVA
19210422 PORIN PUUVILLATEOLLISUUS
19210725 FINLANDECIA
19211203 SUOMEN VANUTEHDAS
19211228 PRIVATBANKEN
19211228 STÄDERNAS I FINLAND HYPOTEKSKASSA
19211231 REPOSAAREN HÖYRYSAHA
19211231 WIIPURIN SAHA
19220505 ALLMÄNNA FINSKA FÖRSÄKRINGS
19220926 ÅBO JERNMANUFAKTUR
19230409 KALEVA
19230615 LOKOMO
19230630 UTRIKESHANDEL, AKTIEBANKEN FÖR
19230824 LIIKEPANKKI
19230915 ORIMATTILAN VILLATEHDAS
19231231 EKÖ ÅNGSÅG OCH FABRIKER
19231231 KOTKAN KONEPAJA
19231231 ONKILAHDEN KONEPAJA
19231231 SUOMEN KAAPELITEHDAS
19231231 ÅSTRÖMS FABRIKER
19230912 VULCAN
19240224 LEPPÄKOSKI FABRIKERS
19240228 SUOMEN KAUPPAPANKKI
19240408 EMISSIOONIYHTIÖ
19240627 SUOMEN LIITTOPANKKI
19240716 NIKOLAJEFF
19240722 TRITON
19241004 AGRARIA
19241231 CRICHTON
19250519 SÖRNÄS
19251203 WASA NORDSJÖ ÅNGBÅTS
19251231 DALSBRUK
19260215 KERVO TEGELBRUK
19260215 OSMO
19260528 FISKARS
19261203 HELSINGIN RAITIOTIE JA OMNIBUS
19261231 SILFVERBERGIN & WECKSELLIN HATTUTEHTAAT
19271231 ETELÄ-SUOMEN PANKKI
19280522 BRÄNDÖ VILLASTAD
19280925 BILLNÄS
19281131 NURMI
19281231 ULEÅ
19290607 LÄNSI-SUOMEN OSAKE-PANKKI
19290607 TAMPEREEN OSAKE-PANKKI
19291217 ATLAS PANKKI
19310508 HELSINGIN OSAKEPANKKI vanha
19310508 WÄRTSILÄ vanha
19310630 LIITTOPANKKI
19311012 MAAKUNTAIN PANKKI
19311220 KARHULA
19311220 VAASAN PUUVILLA
19311120 AGROS
19311120 LOJO CELLULOSAFABRIKS
19320314 LÄSKELÄ BRUKS
19320526 BARKER
19330125 TURUNMAAN PANKKI
19330209 SUOMEN MAATALOUS-OSAKE-PANKKI
19330228 LUOTTO-PANKKI
19330424 HÖGFORSIN TEHDAS
19330613 IMATRA PALOVAKUUTUS
19331114 MAAKIINTEISTÖPANKKI
19340929 TAMPEREEN PUUVILLATEOLLISUUS
19340929 WALKIAKOSKI
19341122 FORSSA
19341231 ETELÄ-SUOMEN KAUKOPUHELIN
19341231 ETELÄ-SUOMEN VOIMA
19350214 TORNATOR
19350315 HELSINGIN PANTTI
19350315 HELSINGIN PANTTILAINAKONTTORI
19350530 WELLAMO
19360212 SUOMEN FORSIITTI-DYNAMIITTI
19361128 MASKIN- OCH BROBYGGNADS
19380127 HELSINGIN PANTTI
19380127 HELSINGIN PANTTILAINAKONTTORI
19400401 SAVO-KARJALAN OSAKE-PANKKI
19401214 WAASAN HÖYRYMYLLY
19430108 TERÄS
19441228 HELSINGIN MAKASIINI
19441228 SUOMEN KIINTEISTÖPANKKI
19441221 KUITU
19450213 SUOMEN KÄSITYÖLÄIS-OSAKEPANKKI
19481109 POHJOLAN OSAKE-PANKKI
19490831 ARABIA
19511023 FERRARIA
19520314 TALOUS-OSAKEKAUPPA
19520812 HÄMEENLINNAN VERKATEHDAS
19520812 RAUTATIEKIRJAKAUPPA
19520812 SUOMEN FORSIITTI-DYNAMIITTI
19520812 SUOMEN TEOLLISUUS-HYPOTEEKKIPANKKI
19551221 STENBERG, JOHN
19560629 KORVAUSOSAKKEIDEN HALLINTOYHTEISÖ
19580714 SUOMEN MAATALOUS-OSAKE-PANKKI
19591231 YHDISTYNEET VILLATEHTAAT
19600726 PIETARSAAREN SELLULOOSA
19630417 VAASAN PUUVILLA
19640519 HELSINGIN PANTTILAINAKONTTORI
19660930 SUOMEN GUMMITEHDAS
19680117 HELSINGIN PANTTI
19680117 KULLERVO
19691223 VILLAYHTYMÄ
19740205 PORIN PUUVILLA
19741222 SUOMEN AUTOTEOLLISUUS
19750516 SÄTERI
19821015 TERÄS
19821220 STRÖMBERG
19830203 KYRO vanha (mekl.l.)
19830616 VAASA
19830804 VAASANMYLLY
19831102 FENNIA
19831201 SAVON SELLU
19850826 MARIMEKKO
19851024 MEDICA-YHTYMÄ
19851210 SUOMEN MERIVAKUUTUS
19851219 KARAIR
19851219 MAAKANSA
19851219 YHTEISOSTOT
19851230 HELSINGIN OSAKEPANKKI uusi
19860829 KAUKAS
19861015 FINLAYSON
19861230 METSÄLIITON TEOLLISUUS
19861230 SERLACHIUS
19870205 YHTYNEET LABORATORIOT
19870303 TAMRO vanha
19870616 VESTO
19871217 ROSENLEW
19880203 KASVIÖLJY
19880203 VEHNÄ
19880317 BEIJER*
19880630 KOTISAARI
19880831 SCHAUMAN
19880928 ROHTO
19880928 STAR
19881116 TURO
19890531 MANCON
19890609 TELESTE vanha
19890830 UUSI SUOMI
19890927 KAJAANI
19891215 SUOMEN YRITYSRAHOITUS
19891228 INSINÖÖRILEHDET
19900418 JÄMERÄ-KIINTEISTÖT
19900418 SILTASAARI-INVEST
19900524 SUOMEN VIESTINTÄKEHITYS
19900621 KEMI
19900628 FARMOS-YHTYMÄ
19900726 ELEKTROTEL
19900726 VITAL INVEST
19900810 SENSOR
19900910 TALOUS-OSAKEKAUPPA
19901031 KEITELE & TOMMILA
19901031 TEKNOPISTE
19901031 VENATOR INVEST
19901228 VIRKE
19901230 OP-RAHOITUSKESKUS
19901230 RAUMA-REPOLA
19901231 YHTYNEET PAPERITEHTAAT
19910116 WÄRTSILÄ vanha
19910221 SAVON SANOMAIN KIRJAPAINO
19910228 OTAVA
19910228 SPONSOR
19910327 SP-SIJOITUS
19910417 FERENDA
19910430 STS-INVEST
19910531 SCHETELIG
19910614 LEIPURIEN TUKKU
19910628 AURAPRINT
19910628 DATACITY PATRON
19910628 ITIKKA LIHABOTNIA
19910628 LIHAPOLAR
19910628 PIRETTA–P.T.A.
19910628 SILVESTRIA
19910628 SÄÄSTÄRI
19910628 TVK-INVEST
19910712 EKOMEN
19910930 AGA*
19910930 VOLVO*
19911223 INTERPOLATOR
19920131 MUURAME
19920131 MYYNTIVIRTA
19920228 SKOP-RAHOITUS
19920228 SUOMEN TRIKOO
19920423 COMEX
19920701 UNION-YHTYMÄ
19920831 RAKE
19921009 NOBISCUM
19921030 JUVA
19921230 PROVENTUS*
19930108 KESÄTUNTURI
19930331 STS-PANKKI
19930430 SOPHISTICS
19930528 SONKARI
19930531 CORUM
19930531 HELSINKI INVESTMENT TRUST
19930531 INVESTA
19930531 RANTASIPI
19930531 SATAKUNNAN KIRJATEOLLISUUS
19930531 VÄHITTÄISKAUPAN TEOLLISUUS
19930630 LABSYSTEMS
19930915 SUOMEN KIINTEISTÖINVESTOINTI
19931210 SERVI SYSTEMS
19931230 POHJANMAA
19931230 RETTIG
19931230 TERRASILVANA
19940228 KANSALLISKAUPPA
19940228 KARHU-TITAN
19940228 KESKI-POHJANMAAN KIRJAP.
19940228 METSÄ POHJA (nyk. Neomarkka)
19940228 NETWORK COMMUNICATIONS
19940228 SANOMA vanha
19940314 FAZER MUSIIKKI
19940330 ASEA*
19940729 APOLLO
19941229 COUNSEL
19941229 MEDICAL INVESTMENT TRUST
19941229 YIT-KIINTEISTÖT
19950115 ASPO vanha
19950412 RAISION MARGARIINI
19950531 SÄKKIVÄLINE
19951220 UNIC
19951228 KANSALLIS-YHTYMÄ (KOP)
19960130 JYLLINKOSKEN SÄHKÖ
19960301 TUNTURIPYÖRÄ
19960329 HÄMEEN SÄHKÖ
19960430 ENSO-GUTZEIT
19960430 KYMMENE
19960430 REPOLA
19960614 VIATEK-YHTIÖT
19961129 ETELÄ-SAIMAAN KUSTANNUS
19971031 FORESTIA, SIJOITUS
19980331 AAMULEHTI-YHTYMÄ
19980630 ALCOM
19980731 INTERBANK
19980821 INGMAN FOODS
19980828 NESTE vanha
19980904 TAMROCK
19980909 SAVON SANOMAT (uusi)
19980925 KESKI-SUOMEN PUHELIN vanha
19990228 ARCTOS CAPITAL
19990430 WSOY
19990630 RAUMA
19990630 VALMET
19990831 VALTAMERI
19990927 CULTOR
19990930 ASPO vanha (Oyj, ent. Aspoyhtymä)
19991223 POHJOLAN SANOMAT
20000320 SUUNTO
20000324 MERITA
20000412 STARCKJOHANN
20000611 TILAMARKKINAT-YHTIÖT
20000630 HELSINGIN PUHELIN
20000816 ISKO
20000929 LÄNSIVOIMA
20001004 KAUPPAKAARI
20001006 FORD
20001017 PI-CONSULTING
20001031 FINVEST vanha
20001215 SAUNATEC
20010118 EESTI ÜHISPANK*
20010301 KONTRAM-YHTIÖT
20010330 KYRO vanha
20010330 VESTCAP
20010411 EQ HOLDING
20010615 CASTRUM
20010912 COMPONENTA vanha
20010928 DONE vanha
20010928 LASSILA & TIKANOJA vanha
20011029 SANITEC
20011130 MANDATUM PANKKI
20011221 SOON COMMUNICATIONS
20011228 TECNOMEN vanha
20020208 REACH-U HOLDING
20020222 CONVENTUM
20020222 HANSAPANK*
20020327 DANISCO*
20020905 VISMA SOFTWARE
20021030 BIOTIE THERAPIES vanha
20021218 PARTEK
20021219 HARTWALL
20030124 SILJA
20030228 RAUTAKIRJA
20030314 AVESTA POLARIT
20030321 SONERA
20030610 METSÄ TISSUE
20040121 EIMO
20040122 INSTRUMENTARIUM
20040301 SKOP, YRITYSPANKKI
20040329 JANTON
20040426 WM-DATA NOVO
20040510 HACKMAN
20040510 TAMRO uusi
20040624 POLAR KIINTEISTÖT
20041230 YOMI
20050301 TURUN ARVOKIINTEISTÖT
20050531 KONE vanha
20050621 CHIPS
20050914 PLANDENT
20051104 ALMA MEDIA vanha
20060328 SAUNALAHTI
20060518 SUOMEN SPAR
20060613 POHJOLA-YHTYMÄ
20060630 ORION vanha
20060913 FORTUM ESPOO
20060926 SENTERA
20061130 KEKKILÄ
20070507 KYLPYLÄKASINO
20070626 PUUHARYHMÄ
20070817 FIM GROUP
20070903 EVOX RIFA GROUP
20071220 EQ



*Ulkomaiset yhtiöt: AGA, ASEA, Beijer, Danisco, Eesti Ühispank (I-lista), Hansapank (I-lista), OMX, Proventus ja Volvo (kaikki em. poistuneet listoilta) sekä Nordea Bank ja TeliaSonera.
 


VANHIMMAT PÖRSSIYHTIÖT

Ensimmäisenä päivänä noteeratut yhtiöt oli hyväksytty pörssilistalle otettaviksi seuraavassa järjestyksessä:

19120921 HELSINGFORS ÅNGFARTYGS
19120921 NYLANDS AKTIEBANK
19120921 POHJOISMAIDEN OSAKEPANKKI
19120921 PRIVATBANKEN
19120927 FENNIA
19120927 FÖRENINGS-BANKEN I FINLAND
19120927 KULLERVO
19120927 LANDTMANNABANKEN
19120927 OSMO
19120927 PATRIA
19120927 POHJOLA-YHTYMÄ
19120927 STÄDERNAS I FINLAND HYPOTEKSKASSA
19120927 SUOMEN KIINTEISTÖPANKKI
19120927 TURUN OSAKEPANKKI
19120927 FINSKA BERGNINGS NEPTUN
19120927 VAASAN OSAKE PANKKI
19121003 KANSALLIS-YHTYMÄ (KOP)
19121003 SUOMEN MERIVAKUUTUS
19121003 TAMPEREEN OSAKE-PANKKI
19121007 HELSINGIN MAKASIINI
19121007 HELSINGIN PANTTILAINAKONTTORI
19121007 HELSINGIN RAITIOTIE JA OMNIBUS
19121007 KALEVA

Näistä yhtiöistä mikään ei ole enää listoilla ja vain Kaleva (nyk. keskinäisenä yhtiönä) on enää yhtiöinä olemassa. Pohjola fuusioitiin 31.12.2006 OKO:oon.

Vanhimmat yhtiöt Suomessa.





 

KONKURSSIT ym. VARARIKOT –2017

Alla luetellaan käänteisessä aikajärjestyksessä ne julkisesti noteeratut yhtiöt, jotka ovat menneet konkurssiin t. vast. Julkisesti noteeratuksi on katsottu sellainen osake, joka on ollut jollain johdannossa mainitulla listalla (ei siis pelkästään epävirallisella "mustalla taululla") ja siten ollut yleisesti yleisön ostettavissa. Yhtiön viimeisin lista mainitaan. Joissakin yhtiöissä yleisön omistusosuus on ollut pieni.

Usein osakkeen noteeraus on lopetettu jo hieman ennen konkurssia tai vastaavaa, mutta kuitenkin niin, että yleisöllä ei enää ollut käytännössä myyntimahdollisuutta välttääkseen lopullista ja miltei täydellistä tappiota. Osakkeen kaupankäynnin lopullisen keskeyttämisen päivämäärä on ratkaiseva alla, eikä se milloin yhtiö on muodollisesti poistettu listalta. Yhtiöt, jotka ovat menneet nurin yli puoli vuotta noteeraamisen loppumisen jälkeen eivät ole mukana (esim. Teknopiste, Venator, Juva, Ahtium/Talvivaara).

Konkurssipäivämäärä on tässä hakemuksen jättöpäivä, ei tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen antopäivä. Jos yhtiön hallitus ei itse ole hakemuksen jättäjä, vaan hakijana on velkoja, yhtiö voi vastustaa hakemusta. Alla mainittujen listayhtiöiden kohdalla hakemus on kuitenkin suoraan johtanut viralliseen konkurssiin.

Konkurssiin/vararikkoon on luettelossa rinnastettu yhtiökokouksen päätös hakea yhtiötä vapaaehtoiseen selvitystilaan (selv.t.). Sijoittajan kannalta lopputulos on nimittäin ollut sama: osakkeenomistajille ei ole jäänyt jako-osuutta. Tällaisilla osakekirjoilla on kuitenkin aina keräilyarvoa.

Lisäksi on useita toimivia pörssiyhtiöitä, joiden osakkeiden kurssit ovat laskeneet lähelle nollaa.

TAKOMA 20.3.17 pörssil. –20.3.17
TIIMARI 18.9.13, pörssil. –17.9.13
ELCOTEQ 6.10.11, pörssil. –6.10.11
EVIA 18.6.09, pörssil. –8.4.09
REACH-U HOLDING 27.2.02, pörssil. –8.2.02
ALCOM 1.7.97, otc-l. –30.6.97
SKOP selv.t. 31.12.98, pörssil. –1.3.04
APOLLO 26.1.95, pörssil. –29.7.94
CORUM 4.6.93, meklaril. –31.5.93
NETWORK COMMUNICATIONS selv.t. 21.4.93, meklaril. –28.2.94
SUOMEN KIINTEISTÖINVESTOINTI selv.t. 22.3.93, pörssil. –15.9.93
KESÄTUNTURI 30.11.92, otc-l. –8.1.93
NOBISCUM 17.10.92, pörssil. –9.10.92
MYYNTIVIRTA 26.7.92, meklaril. –31.1.92
TVK-INVEST 26.7.92, meklaril. –28.6.91
COMEX 20.3.92, meklaril. –23.4.92
MUURAME 23.12.91, otc-l. –31.1.92
INTERPOLATOR selv.t. 21.11.91, otc-l. –23.12.91
EKOMEN 24.5.91, otc-l. –12.7.91
PIRETTA 9.4.91, meklaril. –28.6.91
KEITELE & TOMMILA 18.10.90, meklaril. –31.10.90
ELEKTROTEL 26.7.89, meklaril. –26.7.90
VITAL INVEST selv.t. 14.8.89, otc-l. –31.10.90
MANCON 1.6.89, pörssil. –31.5.89
TURO 21.5.81, meklaril. –16.11.88
VILLAYHTYMÄ 24.12.69, pörssil. –23.12.69
AGRARIA 13.12.24, pörssil. –4.10.24
TRITON 12.6.24, pörssil. –22.7.24
ALLMÄNNA FINSKA FÖRSÄKRINGS 23.5.22, pörssil. –5.5.22
STÄDERNAS I FINLAND HYPOTEKSKASSA 26.1.22, pörssil. –28.12.21
PRIVATBANKEN (31.12.21), pörssil. –28.12.21
FINLANDECIA 17.11.21, pörssil. –25.7.21
UUDENKAUPUNGIN VALTAMERILAIVA x.x.21 (tuomio 26.9.21), pörssil. –14.4.21

Sivun alkuun.