HENKILÖHAKEMISTO 2007
Lopussa listaus syntymävuosien mukaan

Pörssihistoriasta kiinnostuneita varten julkaisemme internetissä neljän vanhan PÖRSSITIETO-käsikirjan (PT) aakkoselliset nimihakemistot. Ne sisältävät silloisten pörssiyhtiöiden hallitusten (koodi 4 tai 4b), hallintoneuvostojen ( 4a), sekä johtokuntien tms. (eli operatiivisten johtajien;  5) jäsenten nimet, syntymävuodet, päätoimet (ei v. 1987) sekä pörssiyhtiöt, joissa he olivat mukana. Internetiin on otettu seuraavat nimilistat, korjauksineen, (valitse klikkaamalla vuosilukua):

1972: Ensimmäinen Pörssitieto (silloin Osakesäästäjän Käsikirja). Tilanne syksyllä 1972. 578 nimeä. Selitykset saksaksi.
1987: Tilanne syksyllä 1987, osittain päivitetty 1988, vaikka julkaistu PT 1988:ssa. 816 nimeä. Selitykset ruotsiksi.
1998: Tilanne syksyllä 1998. 1 097 nimeä. Selitykset englanniksi.
2007: Tilanne kesällä 2007. 1 138 nimeä. Selitykset suomeksi. Myös syntymävuosien mukainen listaus, sivun lopussa.

PÖRSSITIETO-käsikirjan internetsivuston ajankohtaisten sekä historiallisten tietojen koko tarjonnasta kerrotaan tarkemmin aloitussivulla. Tuore nimihakemisto julkaistaan painetussa Pörssitiedossa.

Copyright © 9.2010 G. KOCK

Yritysten historiikit.Poistuneet pörssiyhtiöt.Yrityshistoriallisia artikkeleita.


A
MARKKU AALTO (1950) MV, HKScan 4.
KATARIINA AALTONEN (1959) Larox ent JT 4.
KJELL AAMOT (1950) Schibsted TJ, Nordea 4.
MAARIT AARNI (1953) Borealis JT, Rautaruukki 4b.
PAULA AARNIO (1958) Uponor 5 henkilöstö.
PIRJO AARNIOVUORI (1955) Componenta 5 viestintä.
MAARIT AARNI-SIRVIÖ (1951) E. Virta & Co, Ponsse 4, Raisio 4b, Wärtsilä 4.
GEORGE F. ADAMS (1948) SSH 5 USA.
SVANTE ADDE (1956) Ahlström JT, Konecranes 4, Metso 4.
GUSTAV ADLERCREUTZ (1957) Ahlstrom 5 hallinto ja laki.
SAKARI AHDEKIVI (1963) YIT 5 talous.
ESKO AHO (1954) Sitra YAM, Fortum 4b.
LASSE AHO (1958) Olvi 5 TJ.
HANNU AHOLA (1972) Solteq 5 TJ.
ASKO AHONEN (1949) Analyste ent. TJ, BasWare 4.
JAN HENRIK AHRNELL (1959) TeliaSonera 5 lakiasiat.
MARKO AHTISAARI (1969) F-Secure 4.
MARTTI AHTISAARI (1937) ent. tasavallan presidentti, Elcoteq 4.
EIJA AILASMAA (1950) SanomaWSOY 5 SM TJ, Huhtamäki 4.
MANNE AIRAKSINEN (1966) ASA, Satama Int. 4, Talentum 4.
SIMO AIRAS (1947) Finnlines 5 Hansa Link.
KIMMO AKIANDER (1969) Cencorp 5 myynti ja markkinointi.
AARNE AKTAN (1973) Quartal TJ, Satama Int. 4.
MATTI ALAHUHTA (1952) Kone 5 TJ 4.
MARTTI ALA-HÄRKÖNEN (1965) Cramo 5 talous.
HEIKKI ALA-ILKKA (1952) Onninen Oy TJ, Martela 4 pj.
PANU ALA-NIKKOLA (1965) Martela 5 tuoteprosessit.
PEKKA ALA-PIETILÄ (1957) Nokia ent. TJ, Pöyry 4.
KALEVI ALESTALO (1947) Liikenne- ja viestintämin., Finnair 4.
BRUCE ALEXANDER (1959) Raute 5 P.-Amerikka.
MAX ALFTHAN (1961) Amer 5 viestintä.
HEIKKI ALLONEN (1954) Fiskars 5 TJ, Wärtsilä 4.
AMBROSIUS (Risto Jääskeläinen) (1945) Helsingin ortod. piispa,Tulikivi 4.
ROBERT ANDERSSON (1960) Nokia 5.
BO ANNVIK (1965) Outokumpu 5 Avesta.
OLLI ANTNIEMI (1959) HKScan 5 Baltia.
CHRISTER ANTSON (1958) Finnlines 5 talous.
RISTO ANTTONEN (1949) Ahlstrom 5 kaupall. toim.
ANNA-MAIJA APAJALAHTI (1948) Lassila & Tikanoja 5 kiinteistöpalvelut.
MATTI APUNEN (1960) Alma Media 5 Aamulehti PT.
RAIJA ARASJÄRVI (1957) Kemira 5 talous.
HENRIK ARLE (1948) Finnair 5 reittliikenne.
ELIZABETH ARMSTRONG (1947) NeoResins ent. PJT, Kemira 4b.
HARALD ARNKVÆRN (1939) ASA, Nordea 4.
MIKKO J. ARO (1945) Metorex ent. TJ, Okmetic 4 pj.
MATTI ARTEVA (1945) Rautaruukki ent. JT, Aspo 4.
JUSSI ASPIALA (1944) Yleiselektroniikka 4 pj.
HEIKKI ASUNMAA (1943) M-real 4.
ULF ATTEBRANT (1963) Citycon 5 Ruotsi.
KARI AULASMAA (1968) Ramirent 5 Suomi.
MERJA AUVINEN (1960) Savonlinnan Op TJ, OKO 4.
ILKKA AUVOLA (1960) Olvi 5 myynti.
JARI AVELLAN (1968) Pohjois-Karjalan Kirjapaino 5 kirjapainot.
STEFAN AXBERG (1965) Birka Line 5 Cargo.

B
JARI BACHMANN (1957) Kasola 5 TJ.
TOMAS BACK (1964) Atria 5 talous.
ALEXEJ VON BAGH (1968) Nokian Renkaat 5 Vianor.
SARI BALDAUF (1955) Nokia ent. JT, F-Secure 4, SanomaWSOY 4, YIT 4.
PETER BAMFORD (1954) Benefon 4 pj.
TOM BANGEMANN Hackett Group TJ, BasWare 4.
MAGNUS BARGUM (1947) Algol TJ, Tallberg-Kiinteistöt 4.
GEORGE V. BAYLY(1942) Konsultti, Huhtamäki 4.
SIMON BERESFORD-WYLIE (1958) Nokia 5 Networks.
KAJ-GUSTAF BERGH (1955) Konstsamfundet TJ, Fiskars 4 pj., Ramirent 4, Stockmann 4.
HEIKKI BERGHOLM (1956) Suominen ent. TJ 4, Componenta 4 pj., Kemira 4b.
TOM BERGLUND (1950) Sv. Handelshögskolan PR, Sampo 4.
TURO BERGMAN (1946) SAK apulais-OSP, Rautaruukki 4a pj.
(Jukka Tapani) J. T. BERGQVIST (1957) Nokia ent. JT, Elektrobit 4 pj., Norvestia 4 pj.
CARL-GUSTAF BERGSTRÖM (1945) Cargotec ent. TJ 4, Outotec 4.
STIG-ERIK BERGSTRÖM (1941) Stockmann ent. VTJ, Norvestia 4.
HANNES BJURSTRÖM (1950) Finnair 5 lentotoiminta.
FELIX BJÖRKLUND (1943) Nordic Capital (partner), Amer 4.
LAURI BJÖRKLUND (1953) Cargotec 5 tuotanto.
TOMMI BJÖRNMAN (1966) Ahlstrom 5 lasikuitu.
TAGE BLOMBERG (1949) Wärtsilä 5 huolto.
BJÖRN BLOMQVIST (1969) Birka Line 4.
DICK BLOMQVIST (1949) Aspo 5 talous.
JUHA BLOMSTER (1957) Talentum 5 TJ.
CARITA BLOMSTERLUND (1946) (isä: Rafael Mattsson), Viking Line 4.
MICHAEL A. M. BOERSMA (1947) Essent PJT, Neste Oil 4b.
GIDEON BOLOTOWSKY (1947) Citycon 4.
PETRI BOMAN (1966) Kemira 5 ostot ja logistiikka.
SVEN-HARRY BOMAN (1944) Chips ent. TJ, ÅAB 4.
SEBASTIAN BONDESTAM (1962) Tetra Pak JT, Ahlstrom 4.
RISTO BONO (1942) Lemminkäinen 5 talonrakentaminen.
CLAUS VON BONSDORFF(1968) Nokia JT, Glaston 4.
DIEGO BORELLO (1953) Ahlstrom 5 etiketti- ja pakkauspap.
MARCUS H. BORGSTRÖM (1946) Östersundomin kartano, HKScan 4 pj.
MICHAEL C. BOTTENHEIM (1947) Lazard Brothers ent. JT, UPM-Kymmene 4.
HARRY BRADE (1969) Oriola-KD 4.
BERNHARD BRINKMANN (1953) Uponor 5 Keski-Eurooppa.
JOAKIM BROBÄCK (1970) Martela 5 Ruotsi.
GUNNAR BROCK (1950) Atlas Copco KJT, Stora Enso 4.
VÄINÖ H. BROMAN (1932) Varaosa-Maailma HPJ, Pohjois-Karjalan Kirjapaino 4.
ILKKA BROTHERUS (1951) Sinituote TJ, Erkylän kartano, Amer 4.
ANNE BRUNILA (1957) Metsäteollisuus ry TJ, Sampo 4.
BERNDT BRUNOW (1950) Sanitec HPJ ent. TJ, Lemminkäinen 4, UPM-Kymmene 4.
ANDERS BRUSE (1954) TeliaSonera 5 Broadband.
MARIANA BURENSTAM LINDER (1957) Ainax TJ, TietoEnator 4.
WIVEKA BURGAZ (1965) Birka Line 5 Cruises.
PAUL BYRNE (1951) Amer 5 kuntolaitteet.
EIVIND BØE (1966) Ramirent 5 Norja.
RALF R. BÖER(1948) Fiskars 4.
ERKKI BÖÖS (1953) OPK JT, OKO 4.

C
AARO CANTELL (1964) Fenno Management TJ, Affecto 4 pj.
GÖRAN CARLSON (1958) Cramo 5 VKJT.
STURE CARLSON (1947) Chips ent. KJT, Birka Line 4.
MATIAS CASTRÉN (1963) Elisa 5 palvelut ym.
ROBERT CASTRÉN (1957) UPM-Kymmene JT, SanomaWSOY 4.
KLAUS CAWÉN (1957) Kone 5 lakiasiat, Glaston 4.
CARL-MAGNUS CEDERCREUTZ (1964) Nokia JT, Tamfelt 4.
PAOLO CENI Glaston 5 Bavelloni.
LEE A. CHADEN (1942) Sara Lee TJ, Stora Enso 4.
MICHAEL CHRISTENSSON (1955) Kemira GrowHow 5.
CHRISTIAN CLAUSEN (1955) Nordea 5 varainhoito, henkivak.
CHRIS CONSIDINE (1960) Amer 5 mailapelit, joukkueurheilu, golf.

D
WALT DABBERDT (1942) Vaisala 5 tutkimus.
CLAES DAHLBÄCK (1947) Investor ent. TJ, Stora Enso 4 pj.
HANS DALBORG (1941) Nordea ent. KJT 4 pj.
RANDAL DAVIS (1956) Ahlstrom 5 suodattimet.
JEAN-LUC DIARD (1957) Amer 5 Salomon.
LARS DONNER (1948) ÅAB 5 riskien hallinta.
DAVID DRURY (1948) Fiskars 4.
CLAY DUNN (1957) Huhtamäki 5 Amerikka.
ERDEL DURUKAN (1954) TeliaSonera 5 Eurasia.

E
HARRI EELA (1960) Metso JT, Lännen Tehtaat 4b.
MATTI EESTILÄ (1949) Betonimestarit ent. TJ, PKC Group 4.
MARIE EHRLING (1955) Nordea 4.
ALEXANDER EHRNROOTH (1974) Atine Group TJ, Fiskars 4, Tiimari 4. Sukupuu.
GEORG EHRNROOTH (1940) Wärtsilä ent. TJ, Nokia 4, Sampo 4 pj. Sukupuu.
GÖRAN J. EHRNROOTH (1934) Fiskars ent. TJ, Wärtsilä 4. Sukupuu.
HENRIK EHRNROOTH (1954) Pöyry 4 pj., Cargotec 4. Sukupuu.
PAUL EHRNROOTH (1965) Savox TJ, Fiskars 4. Sukupuu.
JACQUES EIKENS (1956) SanomaWSOY 5 S-W Education.
SIGURDUR EINARSSON (1960) Kaupthing HPJ, Norvestia 4.
JOHAN EK (1968) Relacom TJ, Efore 4.
HENRIK EKLUND (1961) Lemminkäinen 5 päällystys- ja kiviainesryhmä.
NILS-ERIK EKLUND (1946) Viking Line 5 TJ 4.
BORIS EKMAN (1947) Viking Line 5 markkinointi.
MAIJA ELENIUS (1956) Fiskars 5 talous.
AIMO ELOHOLMA (1949) TeliaSonera JT, Aspocomp 4.
PEKKA ELOHOLMA (1960) Affecto 5 TJ.
JORMA ELORANTA (1951) Metso 5 TJ, Uponor 4.
TAPIO ENGSTRÖM (1963) Aspocomp 5 talous.
TUULA ENTELÄ (1955) Sato-Yhtymä JT, Sponda 4.
TOVE ERIKSLUND (1967) ÅAB 5 henkilöstö.
LENA ERIKSSON (1962) Nordea 5 lakiasiat.
TORGNY ERIKSSON (1947) Ramirent 4.
PEKKA ERKKILÄ (1958) Outokumpu 5 General Stainless.
JANE ERKKO (1936–2014) SanomaWSOY 4.
JUHANI ERMA (1946) ASA, Stromsdal 4 pj., Tulikivi 4.
CLAUDIO ERMONDI (1958) Ahlstrom 5 kuitukankaat.
MATTI ERVASTI (1955) Vaisala 5 myynti ja markkinointi.
ILONA ERVASTI-VAINTOLA (1951) Sampo 5 lakiasiat, Fiskars 4.
PERTTI ERVI (1957) Konsultti, F-Secure 4, Stonesoft 4 pj.
SAMI ERVIÖ (1962) Comptel 5 TJ.
KIRSI ERÄKANGAS (1965) BasWare 5 myynti 4.
JAAKKO ESKOLA (1958) Wärtsilä 5 Ship Power.
MATTI ESKOLA (1949) Martela 5 kohtaamistilat.
SAMULI ESKOLA (1974) Lännen Tehtaat 5 Apetit Kala.
ERKKI ETOLA (1945) Etola-yhtiöt HPJ, Stockmann 4.
TIMO EVERI (1963) Hasan & Partners TJ, Satama Int. 4.

F
PETER FAGERNÄS (1952) Hermitage & Co TJ, Fortum 4b pj.
JOHN-JAMES FARQUHARSON (1956) Elcoteq 5 henkilöstö.
PJOTR FIC (1968) Martela 5 Puola.
HARALD FINNE (1952) UPM-Kymmene 5 puutuotteet.
KJELL FORSÉN (1958) Vaisala 5 TJ.
KENNETH FORSS (1954) Vaisala 5 anturit.
MARTIN FORSS (1962) Lassila & Tikanoja 5 kehitys.
KAI FORSSTRÖM (1952) Kasola 5 MK-Tresmer TJ.
THOMAS FRANCK (1950) Rettig JT, Larox 4.
PEKKA FRANTTI (1964) YIT 5 teollisuus- ja verkkopalvelut.
MIKAEL VON FRENCKELL (1947) Sponsor Capital HPJ, Neste Oil 4b, Tamfelt 4 pj. Sukupuu.
LEIF FRILUND (1953) Ahlstrom 5 tekniset paperit.
KAJ FRIMAN (1953) Kemira GrowHow 5 VTJ.
MAIJA-LIISA FRIMAN (1952) Aspocomp 5 TJ, Metso 4, TeliaSonera 4.
MIKAEL FRISK (1961) Fortum 5 henkilöstö.

G
AMIR GAL (1971) Gazit Europe JT, Citycon 4.
CHRISTER GARDELL (1966) Cevian Capital, Metso 4.
ANDREA GATTI (1962) Outokumpu 5 kaupall. JT.
ROBERTUS VAN GESTEL (1946) Proudfoot Consulting, Huhtamäki 4.
GREGORY GETTINGER (1963) M-real 5 Publishing.
HENRY GILCHRIST (1957) Aspocomp 5 Aasia.
GUNNAR GLIFBERG (1943) Cramo ent. TJ 4.
HARALD DE GRAAF (1965) Cargotec 5 huolto.
GEORG VON GRAEVENITZ (1947) Uponor 5 markkinointi.
KIM GRAN (1954) Nokian Renkaat 5 TJ 4, Konecranes 4, M-real 4.
CHRISTER GRANSKOG (1947) Cargotec ent. JT, Rautaruukki 4b.
CARL-JOHAN GRANVIK (1949) Nordea 5 luotot.
EMANUELE GRIMALDI (1956) Grimaldi Group TJ, Finnlines 4.
GIANLUCA GRIMALDI (1955) Grimaldi TJ, Finnlines 4.
GUSTAF GRIPENBERG (1952) Helsingin Yliopisto DOS, Fiskars 4.
KARL GROTENFELT (1944) Famigro HPJ, Fiskars 4, UPM-Kymmene 4.
JUHA GRÖN (1963) Atria 5 valmisteet.
ERIK GRÖNBERG (1943) Shopex TJ, Viking Line 4.
RABBE GRÖNBLOM (1950) Kotipizza HPJ, Nokian Renkaat 4.
CAMILLA GRÖNHOLM (1964) Pöyry 5 henkilöstö.
PETER GRÖNLUND (1948) ÅAB 5 TJ.
BIRGITTA GUNNEFLO (1957) Oriola-KD 5 Ruotsi.
LALITA D.GUPTE (1948) ICICI Bank ent. TJ, Nokia 4.
JAY N.GUSLER MCFA JT, Rocla 4.
STIG GUSTAVSON (1945) Konecranes ent. TJ 4 pj., Cramo 4 pj., Vaisala 4.
YAYLALY GÜNAY (1945) Componenta 5 Döktas.
WALTER GÜNTER (1948) Huhtamäki 5 kalvot.
HAKAN GÖRAL (1967) Componenta 5 Döktas.

H
AINOMAIJA HAARLA (1953) Neste Oil 4b.
JOHANN HAAS (1957) Elektrobit 5 Automotive.
ESA HAAVISTO (1949) Hacklin TJ, SSK 4 pj.
ERKKI HAAVISTO (1968) MV, Raisio 4b.
KARI HAAVISTO (1941) Metsäliitto ent. JT, Aspo 4.
CHRISTER HAGLUND (1959) Finnair 5 viestintä.
NILS HAGMAN (1947) Sisu Auto TJ, Ponsse 4.
TAPIO HAKAKARI (1953) Kone ent. JT, Cargotec 4, Martela 4.
ARJA HAKALA (1957) Raute 5 talous.
ILKKA HAKALA (1955) AGCO JT, Rocla 4.
HANNU HAKALAHTI (1951) Elektrobit 5 testaus.
JUKKA HAKKILA (1960) Kemira 5 lakiasiat.
STINA HAKULIN (1957) Lännen Tehtaat 5 Mildola.
JORI HALKOLA (1965) Larox 5 talous.
MATTI HALMESMÄKI (1952) Kesko 5 TJ.
OLLI HALMEVUO (1961) Panostaja 5 TJ.
EINO HALONEN (1949) Suomi TJ, OKO 4, Cramo 4, YIT 4.
JARMO HALONEN (1952) Elecster 5 TJ.
JUKKA HALONEN (1963) Elecster 4 pj.
PANU HALONEN (1972) EQT, Salcomp 4.
BENGT HALSE (1943) Saab ent. TJ, TietoEnator 4.
JOHAN HAMMARÉN (1969) Tecnomen 4.
MARKKU HANGASJÄRVI (1966) Salcomp 5 TJ.
REINO HANHINEN (1943) YIT ent. TJ 4, Kone 4, Rautaruukki 4.
JUHANI HANNINEN (1948) Incap 5 TJ.
KAI HANNUS (1945) Ciba JT, Suominen 4.
THOROLF HANNUS (1958) Ramirent 5 talous.
JAN HANSES (1961) Viking Line 5 lakiasiat.
ISTO HANTILA (1958) Selmic TJ, Efore 4 pj.
KARI HAPPONEN (1958) Tieto-X 5 TJ.
MARJA HAPPONEN (1957) Vaisala 5 henkilöstö.
JUKKA HARJU (1956) Elektrobit ent. JT 4, Incap 4.
PIRKKO HARRELA (1960) UPM-Kymmene 5 viestintä.
JOUNI HARTIKAINEN (1961) Elcoteq 5 TJ.
JAN HASSELBLATT (1964) Glaston 4.
RISTO HAUTAMÄKI (1945) Tamfelt ent. TJ, Wärtsilä 4.
ARJA HAUTANEN (1950) Tarjoustalo ent. om., Tiimari 4.
EERO HAUTANIEMI (1965) Oriola-KD 5 TJ, Lassila & Tikanoja 4.
KAJ HEDVALL (1960) Senaatti-kiinteistöt JT, Tallberg-Kiinteistöt 4.
OLLI HEIKKILÄ Olvi 5 markkinointi.
TUOMO HEIKKILÄ (1948) MV, Atria 4b.
PENTTI HEIKKINEN (1960) TietoEnator 5 TJ.
ISMO HEIKKONEN (1958) Turvatiimi 5 TJ.
KARI HEINISTÖ (1958) Cargotec 5 VTJ.
LASSE HEINONEN (1968) Finnair 5 talous ja rahoitus.
MIKKO HELANDER (1960) M-real 5 TJ.
SIGURDUR HELGASON (1946) Icelandair ent. TJ, Finnair 4.
EERO HELIÖVAARA (1956) SRV 5 TJ.
KLAUS HELLBERG (1945) KE, Neste Oil 4a pj.
LARS HELLBERG (1959) Wärtsilä 5 moottorit.
RAMI HELMINEN (1966) Nokian Renkaat 5 henkilöautonrenkaat.
LAURI HELVE (1943–2018) Alma Media ent. KL PT 4.
EVERT HENKES (1943) Shell Chemicals ent. TJ, Outokumpu 4.
DOMINIQUE DUBREUIL HÉRIARD (1946) Rémy Cointreau HPJ, Stora Enso 4.
ANTTI HERLIN (1956) Kone päätoim. CEO 4 pj., YIT 4.
ILKKA HERLIN (1959) Cargotec 4 pj.
JUSSI HERLIN (1984) Kone 4.
DANIEL R. HESSE (1953) Embarq TJ, Nokia 4.
LINE HESTVIK (1969) Sampo 5 vahinkovak.henkilöas.
JUKKA HIENONEN (1961) Finnair 5 PJT.
KARI HIETANEN (1963) Wärtsilä 5 lakiasiat, henkilöstö.
MIKKO HIETANEN (1953) Rautaruukki 5 talous.
ILKKA HIIDENHEIMO (1960) Stonesoft 5 TJ 4.
ARI HIMMA (1959) Glaston 5 henkilökunta.
JUHANI HINTIKKA (1959) Nokia JT, Comptel 4.
TAPIO HINTIKKA (1942) Hackman ent. TJ, Teleste 4 pj.
ERIK HJELT (1961) Sponda 5 lakiasiat.
PETER HOFVENSTAM (1965) Nordstjernan VTJ, Ramirent 4 pj.
PAAVO HOHTI (1944) S. Kulttuurirahasto ent. YAM, Huhtamäki 4, SanomaWSOY 4.
SEPPO HOLKKO (1950) Tamfelt 5 viirat ja huovat.
BENGT HOLMSTRÖM (1949) MIT PR, Nokia 4.
HARRI HOLMSTRÖM (1956) Citycon 5 kiinteistöt.
GEORG HOLZHEY (1939) UPM-Kymmene ent. JT 4.
RENÉ HOMEYER (1946) Aldata 5 TJ.
JARMO HONKAMAA (1956) Neste Oil 5 öljynjalostus.
ARTO HONKANIEMI (1946) KTM, Kemira GrowHow 4.
HEIKKI HORNBORG (1949) Etteplan 5 TJ.
HEIKKI HORSTIA (1950) Wärtsilä JT, Elcoteq 4.
HEIKKI HORTLING (1951–2016) Olvi ent. JT 4 pj.
PIA HORTLING (1976) Olvi 5 panimomestari.
PEKKA HORTTANAINEN (1963) Tulikivi 5 tuotekehitys.
SATU HUBER (1958) Valtiokonttori JT, Finnair 4.
ANTERO HUHTA (1947) Lemminkäinen 5 Tekmanni.
MARKKU HUHTA-KOIVISTO (1956) Orion 5 Erityistuotteet.
OLAVI HUHTALA (1962) Rautaruukki 5 metallituotteet.
JUKKA HUHTINIEMI (1954) Tamfelt 5 tekn. JT.
JUHA HULKKO (1954) Vanhan E:n perustaja ent. TJ, Elektrobit 4.
HANNELE HUMALOJA-VIRTANEN (1958) Tiimari 5 myymälät.
OLLI HUOTARI (1966) Orion 5 lakiasiat.
PETER HUTTON (1954) Aspo 5 Autotank.
JUSSI HUTTUNEN (1954) Stora Enso 5 markkinapalvelut.
PERTTI HUUSKONEN (1956) Technopolis 5 TJ.
OSSI HYNNINEN (1955) Sponda 5 toimisto- ja liiketilat.
ARI HYPPÖNEN (1967) F-Secure JT 4.
MARKKU HYVÄRINEN (1948) Varma-Sampo VTJ, Finnair 4.
MATTI HÄKKINEN (1946) Aik. Tampereen käräjäoikeus, Alma Media 4.
PAULI HÄMÄLÄINEN (1935) Enso-Gutzeit ent. JT, Stromsdal 4.
SIRKKA HÄMÄLÄINEN-LINDFORS (1939) EKP ent. JT, Kone 4, SanomaWSOY 4.
PAULI HÄNNINEN (1948) UPM-Kymmene 5 liiket. kehitys.
JUKKA HÄRMÄLÄ (1946) Stora Enso ent. TJ, Outokumpu 4 pj., Rautaruukki 4b.
TORSTEN HÄSTÖ (1948) Martela 5 talous ja hallinto.
ERIK HÖI (1955) Ramirent 5 Altima TJ.

I
KIM IGNATIUS (1956) TeliaSonera 5 talous ja rahoitus.
MIKA IHAMUOTILA (1964) Sampo ent. JT, Elisa 4.
HELI IISAKKI (1968) Ramirent 5 talous.
KRISTINA ILLI (1955) Tiimari 5 TJ.
JAAKKO ILONIEMI (1932) Elinkeinoelämän Valtuuskunta ent. TJ, Wärtsilä 4.
ANSELMI IMMONEN (1973) Rocla 5 asiakasprojektit.
PETER IMMONEN (1959) WIP Asset Management TJ, Cargotec 4.
JAN INBORR (1948) Ahlström Capital TJ, Ahlstrom 4, Vacon 4 pj.
ANDERS INGVES (1958) Birka Line 5 TJ.
KRISTINA INKILÄINEN (1964) Finnair 5 Catering.
KARI INKINEN (1957) Sponda 5 TJ.
OLLI ISOTALO (1959) Cargotec 5 MacGregor.
NILS ITTONEN (1954) SanomaWSOY 5 sijoitukset.

J
VILLE JAAKKOLA (1964) Scanfil 5 Materials.
SEPPO JAATINEN (1948) Liikkenjohdon konsultti, Vaahto Group 4 pj.
HANNELE JAKOSUO-JANSSON (1966) Neste Oil 5 henkilöstö.
ILPO JALASJOKI (1951) YIT 5 talonrakennus.
KENT JANÉR (1961) Nektar-rahastot, ÅAB 4.
BRAGE JANSSON (1953) Birka Line 5.
URBAN JANSSON (1945) Ratos ent. TJ, Ahlstrom 4.
PATRICK JEAMBAR (1946) Ahlstrom 5 teknologia.
OLE JOHANSSON (1951) Wärtsilä 5 KJT, Outokumpu 4.
PETER JOHANSSON (1957) Sampo 5 talous.
BIRGITTA JOHANSSON-HEDBERG (1947) Lantmännen TJ, Fortum 4b.
HANNU JOKELA (1952) TJ Group 5 TJ.
MARKKU JOKELA (1957) Cencorp ent. TJ 4.
LASSE JOKINEN (1955) Interavanti 4 pj.
PETTERI JOKITALO (1963) Scanfil 5 asiakassuhteet.
KARI JORDAN (1956) Metsäliitto TJ, Finnair 4, M-real 4 pj., Tallberg-Kiinteistöt 4.
MARKKU JORTIKKA (1947) Outotec 5 Base Metals.
JUHA JOUHKI (1966) Biotie 4 pj.
MIKA JOUKIO (1964) M-real 5 Consumer Packaging.
MATTI JULKU (1957) Larox 5 rahoitus, hallinto.
MATS JUNGAR (1966) Kemira 5 Kemwater.
PIRKKO JUNTTI (1945) Rautaruukki 4b.
ARTO JUOSILA (1955) Konecranes 5 hallinto ja kehitys.
MARKKU JÄRVENPÄÄ (1958) Comptel 5 asiakaspalvelu.
ERKKI JÄRVINEN (1960) SanomaWSOY 5 Rautakirja.
TAPANI JÄRVINEN (1946) Outotec 5 TJ.
JUKKA JÄÄMAA (1965) Elcoteq 5 markkinointi.
GÖRAN JÖNSSON (1947) Exel 5 TJ.

K
HENNING KAGERMANN (1947) SAP PJT, Nokia 4.
LEENA KAHILA-BERGH (1959) Fiskars 5 viestintä.
PANU KAILA (1955) Efore 5 tuotanto.
VESA KAINU (1947) Tamfelt 4.
HARRI KAINULAINEN (1947) Lähivakuutus TJ, Talentum 4.
KARRI KAITUE (1964) Outokumpu 5 kaupall.JT, Cargotec 4, Okmetic 4, Outotec 4.
PEKKA KAIVOLA (1950) Orion 5 Global Sales.
OLLI-PEKKA KALLASVUO (1953) Nokia 5 TJ 4.
TIMO KALLI (1947) KE, Fortum 4a pj.
PENTTI KALLIALA (1948) Kauppias Raisio, Kesko 4.
KARI KALLIO (1950) Ramirent 5 TJ.
JUKKA KALLIOINEN (1958) Uponor 5 divisioona.
TAPIO KALLIOJA (1948) SanomaWSOY 5 sähk. viest., SSH 4.
TERHO KALLIOKOSKI (1961) Kesko 5 Ruokakesko.
JUHA-PEKKA KALLUNKI (1969) Oulun yliopisto, Incap 4.
JUSSI KALLUNKI (1956) Vaisala 5 tietohallinto.
CONNY KALSSON (1955) TeliaSonera 4.
OSMO KAMMONEN (1959) Neste Oil 5 viestintä.
JARMO KANERVO (1954) Cencorp 5 talous.
TIMO KANGAS (1965) Raute 5 kunnossapitoliiketoiminta.
VESA-PEKKA KANGASKORPI (1963) Kv. asiain neuvos, Keskisuomalainen 4 pj.
TEEMU KANGAS-KÄRKI (1966) Alma Media 5 talous.
PETRI KANGASPERKO (1953) Juankoski KJ, Stromsdal 4.
SATU KANKARE (1966) Affecto 5 talous ja hallinto.
MATTI KANNINEN (1966) QPR 5 TJ.
BIRGITTA KANTOLA (1948) Fortum 4b, Nordea 4, Stora Enso 4.
JUHA KANTOLA (1970) Cencorp 5 tuotanto.
REIJO KARHINEN (1955) OPK TJ, OKO 4.
OLLI KARHUNEN (1959) Componenta 5 raskaat komponentit.
MIKA KARI (1969) PKC Group 5 TJ.
MARKUS KARJALAINEN (1961) Aspo 5 varustamo.
TAPIO KARJALAINEN (1959) Elisa 5 kehitys.
KENNETH KARLBERG (1954) TeliaSonera 5 Norja, Tanska, Baltia.
AGNETA KARLSSON (1954) ÅSUB tutkija, Viking Line 4, ÅAB 4.
JARI KARLSSON (1961) Orion 5 talous ja hallinto.
JUTTA KARLSSON (1963) Fiskars 5 lakiasiat.
PER KARLSSON (1955) Konsultti, Nokia 4.
ERKKI KARMILA (1942) Pohjoismaiden Investointipankki VTJ, M-real 4.
TOIVO MATTI KARPPANEN (1956) Larox 5 TJ.
TUIJA KARPPANEN (1956) Olvi 5 talous.
ESA KARPPINEN (1952) Berling Capital Oy KJT, Amanda 4 pj., Aspo 4.
MATTI KARPPINEN (1958) Lännen Tehtaat 5 TJ.
PENTTI KARRI (1946) Lännen Tehtaat 5 Mildola.
TIMO KARTTINEN (1965) Fortum 5 kehitys.
EERO KARVONEN (1948–2017) EVK-Capital, Orion 4, Rocla 4.
EERO KASANEN (1952) Kauppakorkeak. REH, Elcoteq 4.
JUHA KASANEN (1957) Norvestia 5 TJ.
ANTTI KASI (1950) Oral 5 TJ.
JORMA KASSLIN (1953) Rapala VMC 5 TJ.
BRIAN KATZEN (1966) Octagon, Benefon 4 pj.
KARI KAUNISKANGAS (1962) Amer 5 myynti.
SIMO KAUPPI (1954) Rauman Seudun Op TJ, OKO 4.
JORMA KAUPPILA (1961) Turkistuottajat 4 pj.
HEIKKI KAUPPINEN (1947) S. Unilever ent. TJ, HKScan 4.
MATTI KAVETVUO (1944) Valio ent. TJ, Alma Media 4, Konecranes 4, Marimekko 4 pj., Metso 4 pj., Orion 4 pj.
JORI KECKMAN (1961) Amica JT, Martela 4.
JUHA-PEKKA KEKÄLÄINEN (1962) Neste Oil 5 kehitys.
PEKKA KEMPPAINEN (1954) Kone 5 Aasia.
LIAM KENNY (1973) Incap 5 materiaalit ja logistiikka.
HARRI KERMINEN (1951) Kemira 5 Industrial Chemicals.
ANTTI KERTTULA (1956) Lännen Tehtaat 5 Apetit Pakaste.
VESA KERÄNEN (1970) Elcoteq 5 yrityssuunnittelu.
PEKKA KETONEN (1948) Vaisala ent. TJ, Elisa 4 pj.
PEKKA KETTUNEN (1966) Cencorp 5 tuotekehitys.
JORMA KIELENNIVA (1945) Novo Group ent. TJ, Cencorp 4 pj.
SEPPO KIEVARI (1943) SanomaWSOY ent. JT 4.
TAPANI KIISKI (1962) Raute 5 TJ.
ARTO KIISKINEN (1953) Suominen 5 talous.
EERO KINNUNEN (1970) Lännen Tehtaat 5 talous.
JARI KINNUNEN (1962) Elisa 5 talous ja rahoitus.
MARTTI KIURU (1970) S. Terveystalo 5 TJ.
SAULI KIURU (1972) Barona JT, Cencorp 4.
MATTI KIVEKÄS (1966) Componenta 5 talous.
KARI KIVELÄ (1959) Alma Media 5 Iltalehti PT.
JUHA KIVIKOSKI (1970) Stonesoft 5 markkinointi.
ANTTI KIVIMAA (1949) Ruukki Group 5 TJS.
SAMI KLEMOLA PKC Group 5 talous.
TOM KNUTZEN (1962) Danisco KJT, Nordea 4.
ARI KOHONEN (1955) Tekla 5 TJ.
KARI KOIVU (1966) Sponda 5 kiinteistörahastot.
VESA KOIVULA (1954) Cramo 5 TJ.
ILPO KOKKILA (1947) SRV 4 pj., Kesko 4.
OSSI KOKKONEN (1936) OK Partners, Stromsdal 4.
MARKKU KOLJONEN (1951) Rautaruukki 5 rakennustuotteet.
TIMO KOLJONEN (1966) Okmetic 5 Vantaa.
ANSSI KOMULAINEN (1964) Finnair 5 Catering.
TIMO KOMULAINEN (1953) MV, Atria 4b.
PEKKA KONSI (1948) Orion 5 Toimitusketju.
KALEVI KONTINEN (1941) Nokia JT, TietoEnator 4.
AAPO KONTU (1952) Empower TJ, Lännen Tehtaat 4b.
PAULA KOPPATZ (1961) Ramirent 5 lakiasiat.
ANSSI KORHONEN (1965) Elcoteq 5 tuotesuunnittelupalv.
HILLE KORHONEN (1961) Iittala JT, Nokian Renkaat 4.
KAI KORHONEN (1951) Stora Enso 5 pakkauskartongit.
KALLE J. KORHONEN (1948) KTM, Rautaruukki 4b.
PERTTI KORHONEN (1961) Elektrobit 5 TJ.
TIMO KORHONEN (1946) Ramirent 5 Europe.
MATTI KORKIATUPA (1955) Ilkka 5 TJ.
KARI KORPELAINEN (1969) Lassila & Tikanoja 5 markkinointi.
RAIMO KORPINEN (1950) Solidium TJ, Citycon 4.
MIKKO KORTTILA (1962) Raisio 5 lakiasiat.
ESA KORVENMAA (1954) Cisco, Efore 4.
TIMO KORVENPÄÄ (1952) Sponda 4.
MATTI KOSKENKORVA (1947) Panostaja 4 pj.
MAUNO KOSKENKORVA (1943) Suomen Helasto 4 pj.
ILKKA KOSKIMIES (1955) Martela 5 Suomi.
MIKKO KOSKIMIES (1967) OKO 5 varainhoito.
JUHA KOSTIAINEN (1965) YIT 5 yrityssuunnittelu.
PII KOTILAINEN (1960) Huhtamäki 5 henkilöstö.
TIMO KOTILAINEN (1959) Nixu TJ, Comptel 4.
HANNU KROGERUS (1949) ASA, Cramo 4.
ILKKA KRUUS (1959) Kemira GrowHow 5 t&k.
MARKKU KUKKONEN (1959) Efore 5 tuotekehitys.
PAULI KULVIK (1951) Helmet HPJ, Oriola-KD 4.
SEPPO KUPI (1950) Nokian Renkaat 5 Vianor.
LASSE KURKILAHTI (1948) Kemira 5 TJ, Elisa 4, Lassila & Tikanoja 4.
MARJUT KURVINEN (1965) Pohjois-Karjalan Kirjapaino 5 talous.
TAPIO KUULA (1957) Fortum 5 siirto, sähkö ja lämpö.
PEKKA KUUSELA (1964) F-Secure 5 myynti ja markkinointi.
JUSSI KUUTSA (1964) Stockmann 5 ulkom. kehitys.
ILKKA KYLÄVAINIO (1946) Keitele Forest TJ, Ponsse 4.
PENTTI KÄHKÖLÄ (1948) Tulikivi 5 hankinta.
MATTI KÄHKÖNEN (1956) Metso 5 Minerals.
ASKO KÄNSÄLÄ (1957) Elisa 5 suurasiakkaat.

L
HANNU LAAKKONEN (1969) Velj. Laakkonen JT, Pohjois-Karjalan Kirjapaino 4.
JYRKI LAAKKONEN (1966) Velj. Laakkonen TJ, Pohjois-Karjalan Kirjapaino 4.
REETTA LAAKKONEN (1968) Pohjois-Karjalan Kirjapaino 4.
YRJÖ LAAKKONEN (1943) Velj. Laakkonen HPJ, Pohjois-Karjalan Kirjapaino 4 pj.
HANNU LAAKSO (1963) Elisa 5 markkinointi.
JUHA LAAKSONEN (1952) Fortum 5 talous.
PEKKA LAAKSONEN (1956) Valio TJ, Suominen 4.
TERO LAAKSONEN (1946) Comptel ent. TJ, Ixonos 4 pj.
MATTI LAAMANEN (1948) Kesko 5 käyttötavara.
JARI LAANINEN (1967) Perlos 5 rahoitus.
ESA LAGER (1959) Outokumpu 5 talous ja rahoitus, Okmetic 4, Olvi 4.
MAGNUS LAGERGREN (1960) HKScan 5 Ruotsi.
EWA LAGERQVIST (1958) TeliaSonera 5 viestintä.
ANTTI LAGERROOS (1945) Finnlines ent. TJ, Wärtsilä 4 pj.
ARI LAHTI (1963) Icecapital TJ, Beltton 4 pj.
PEKKA LAHTI (1955) Kesko 5 Maatalouskesko.
ANTERO LAHTINEN (1949) Finnair 5 rahti.
GEORGE T. LAI (1951) Huhtamäki 5 Aasia.
HANNU LAINE (1947) Tamfelt 5 suunnittelu.
HEIKKI LAINE (1948) Finnlines 4.
PASI LAINE (1963) Metso 5 Automation.
SAARA LAINE (1954) Stonesoft 5 lakiasiat, henkilöstö.
SEPPO LAINE (1953) Elektrobit 5 talous.
MATTI LAINEMA (1939) Elektrobit 4, Ruukki Group 4 pj.
TIMO LAINTO (1949) Kemira GrowHow 5 lannoitteet.
VESA LAISI (1957) Vacon 5 TJ.
RIITTA LAITASALO (1955) Kesko 5 hallinto.
MAIRE LAITINEN (1953) Aspocomp 5 lakiasiat.
WENDY E. LANE (1951) Lane Holdings HPJ, UPM-Kymemene 4.
BERTEL LANGENSKIÖLD (1950) Metso 5 Kuidut, Wärtsilä 4.
ROBIN LANGENSKIÖLD (1946) SanomaWSOY 4.
MATTI LAPPALAINEN (1944) Vaasan & Vaasan TJ, Lännen Tehtaat 4b.
TIMO LAPPALAINEN (1962) Orion 5 Alkuperälääkkeet.
PATRICK LAPVETELÄINEN (1966) Sampo 5 varainhallinta, sijoitukset.
JUHANI LASSILA (1962) Agros TJ, Lassila & Tikanoja 4, Suominen 4.
RISTO LAUKKANEN (1951) Pöyry 5 infrastrukt. & ympäristö.
KALEVI LAURILA (1947) JMC Tools ent. TJ, Incap 4 pj.
ANTTI LAUSLEHTI (1966) HKScan 5 kaupall. JT.
KIMMO LAUTANEN (1959) Glaston 5 talous.
PYRY LAUTSUO (1946) IBM Suomi ent. TJ, Affecto 4.
JUKKA LAVI (1955) Raisio 5 Benecol.
ARJA LEHIKOINEN (1954) Tulikivi 5 rahoitus.
HEIKKI LEHMUSTO (1947) Lehmusto & Co, Affecto 4.
EERO LEHTI (1947) Taloustutkimus ent. TJ, Talentum 4.
MATTI LEHTI (1947) TietoEnator ent. TJ 4 pj., Fortum 4b, Pöyry 4.
PANU LEHTI (1970) Elisa 5 henkilöasiakkaat.
HEIKKI LEHTONEN (1959) Componenta 5 TJ 4, Pöyry 4.
TIMO LEINILÄ (1950) Perlos ent. TJ 4, Salcomp 4.
JARI LEINO (1961) Componenta 5 myynti.
LIISA LEINO (1960) Leinovalu HPJ, Rautaruukki 4b.
MERJA LEINO (1960) Atria 5 siipikarjateollisuus.
HANNU LEINONEN (1962) YIT 5 TJ.
MARTTI LEISTI (1947) Tallberg-Kiinteistöt 5 TJ.
MATTI LEMINEN (1951) Kesko 5 käyttötavara.
ROBERTO LENCIONI (1961) Oy Gard (Baltic) Ab TJ, Aspo 4, Aspocomp 4.
MAURI LEPONEN (1962) Glaston 5.
TIMO LEPPÄ (1957) Kemira 5 viestintä.
HEIKKI LEPPÄNEN (1957) Kone 5 uudet hissit.
ANNE LESKELÄ (1962) Nokian Renkaat 5 talous.
VESA-PEKKA LESKINEN (1950) QPR 4 pj.
MARIANNE LIE (1962) Norjan varustamoliitto, Fortum 4b.
LEIF LIEDES (1953) Raisio 5 Rehu & Mallas.
JUHA LIETTYÄ (1958) Glaston 5 laatu ja LTK.
MATTI LIEVONEN (1946) Oriola-KD 5 Suomi.
MATTI LIEVONEN (1958) UPM-Kymmene 5 hieno- ja erikoispaperit.
MARTIN LILIUS (1947–2015) Konsultti, Tamfelt 4.
MIKAEL LILIUS (1949) Fortum 5 TJ, Huhtamäki 4 pj.
EVA LILJEBLOM (1958) Sv. Handelshögsk. PR, Metso 4, TeliaSonera 4, Stockmann 4.
ARNE LILJEDAHL (1950) Nordea 5 talous.
RUNAR LILLANDT (1944) MV, Atria 4b, M-real 4.
PETRI LILLBERG (1974) SSH 5 R&D.
NINA LINANDER (1959) Electrolux AB ent. JT, Neste Oil 4b.
JARI LIND (1958) Kesko 5 Rautakesko.
RAIMO LIND (1953) Wärtsilä 5 talous.
MATTI J. LINDAHL (1946) UPM-Kymmene 5 jalosteet.
ROBIN LINDAHL (1964) Nokia JT, Norvestia 4.
BENGT LINDBERG (1948) Viking Line 5 markkinointi.
INGMAR LINDBERG (1945) Fiskars 5 hallinto, kiinteistöt.
KIRSTI LINDBERG-REPO (1960) Tiimari 4.
CURT LINDBOM (1942) Primaco Partners, Tiimari 4.
KARL-JOHAN LINDBORG (1947) M-real 5 paperitukkukauppa.
FRANS LINDELÖW (1962) Nordea 5 vähittäispankki.
GÖRAN LINDHOLM (1955) Ålands Ömses. Försäkr.b. TJ, ÅAB 4 pj.
ROGER LINDQVIST (1963) Ramirent 5 sisäinen tarkastus.
HANNU LINNOINEN (1957) SRV VTJ, Outotec 4.
JOUNI LINTUNEN (1971) Vaisala 5 talous.
JUHO LIPSANEN (1961) TeliaSonera 5 Suomi.
STIG LIVAL-LINDSTRÖM (1937) Lival HPJ ent. TJ, Nordic Aluminium 4 pj.
JUHA LOIMOVUORI (1964) Alma Media 5 Kauppalehti.
JAAKKO LUHTASELA (1954) Martela 5.
MERJA LUMME (1961) Raisio 5 henkilöstö.
ULF LUNDAHL (1952) L. E. Lundberg VPJT, Ramirent 4.
CHRISTIAN LUNDBERG (1956) Fortum 5 Markets.
PEKKA LUNDMARK (1963) Konecranes 5 TJ.
BEN LUNDQVIST (1943) Lundqvist-Rederierna TJ, Viking Line 4 pj.
DICK LUNDQVIST (1946) Viking Line 4.
MARKO LUOMA (1971) TKK, Efore 4.
JYRI LUOMAKOSKI (1967) Uponor 5 talous.
PASI LUOSTARINEN (1966) Atria 5 markkinointi.
REIJO LUOSTARINEN (1939) HKKK PR, Biohit 4 pj.
PÄIVI LUOTO (1962) Salcomp 5 viestintä.
ASA-MATTI LYYTINEN (1950) Mecrastor ent. TJ, Scanfil 4.
JAN LÅNG (1957) Uponor 5 TJ.
TUOMO LÄHDESMÄKI (1957) Konsultti (Boardman Oy), Amer 4, Aspocomp 4 pj., Citycon 4, Scanfil 4.
SATU LÄHTEENMÄKI (1956) Turun kauppakorkeak. PR, OKO 4, Raisio 4b.
JARMO LÖNNFORS (1961) Satama Int. 5 TJ.
ERKKI LÖNNROT (1954) Lemminkäinen 5 rakennusmater.

M
FRANS MAARSE (1964) MCFE, Rocla 4.
TIMO MAASILTA (1954) Maa- ja Vesitekniikan Tuki TMJ, Amer 4.
CLAES HØEG MADSEN (1945) ASA, Nordea 4.
TORBJÖRN MAGNUSSON (1963) Sampo 5 If.
JUHANI MAIJALA (1939) Lassila & Tikanoja ent. TJ 4 pj.
MIKKO MAIJALA (1945) Chemec, Roquette Nordica, Suominen 4 pj.
HEIKKI MAIRINOJA (1947) GWS ent. TJ, Glaston 4, Suominen 4.
EERO MAKKONEN (1946) Skanska Oy ent. TJ, Tulikivi 4.
MATTI MAKKONEN (1952) Finnet ent. KJT, Evia 4 pj.
HEIKKI MALINEN (1962) UPM-Kymmene 5 strategia.
JUHO MALMBERG (1962) Kone 5 kehitys.
EIJA MALMIVIRTA (1941) Kemira 4b.
ANU MANKKI (1963) Componenta 5 henkilöstö.
MATTI MANNER (1953) ASA, Elisa 4.
HANS MANSÉN (1962) Yrittäjä, Birka Line 4.
MATTI A. MANTERE (1945) Lemminkäinen 5 rakentaminen.
VICTOIRE DE MARGERIE (1963) Grenoble PR, Outokumpu 4.
HEIKKI MARTELA (1956) Martela 5 TJ 4.
PEKKA MARTELA (1950) Martela tuotekehitys-JT 4.
HANS MARTIN (1945) Finnlines 5 satamatoiminnot.
IVAR MARTINSEN (1961) Sampo 5 vakuutus (yritysasiakk.).
HEIKKI MARTTINEN (1946) Konsultti, Tekla 4 pj.
VELI-MATTI MATTILA (1961) Elisa 5 TJ.
DENIS MATTSSON (1953) Raisio 5 elintarvikkeet.
JOHAN MATTSSON (1960) MV (Raisio), HKScan 4.
OVE MATTSSON (1940) Nobel Industries ent. TJ, Exel 4 pj., Kemira 4b.
ERIC MAZIOL (1949) Kone 5 Länsi- ja Etelä-Eurooppa.
MARY T. MCDOWELL (1964) Nokia 5 Enterprise Solutions.
JYRI MERIVIRTA (1963) Done 4 pj.
EERO MERTANO (1965) Tecnomen 5 markkinointi.
PEKKA MERVOLA (1965) Pohjois-Karjalan Kirjapaino 5 lehdet.
ARI MESKANEN (1963) Vaisala 5 teknologia.
SUSANNA MIEKK-OJA (1950) Sampo JT, Incap 4.
JARI MIELONEN (1960) Sysopen 5 TJ.
LASSE MIETTINEN (1954) Pohjois-Karjalan Kirjapaino 5 tekninen JT.
JONI MIKKOLA (1965) Sponda 5 kiinteistökehitys.
HANNU MIKKONEN (1963) Atine JT, Oral 4 pj., Turvatiimi 4 pj.
JORMA MIKKONEN (1963) Lassila & Tikanoja 5 Teollisuuspalvelut.
JUHA MIKKONEN (1953) Rocla 5 liiket. tuki.
HALLSTEIN MOERK (1953) Nokia 5 henkilöstö.
PAAVO MOILANEN (1951) Kesko 5.
JUKKA MOISIO (1961) Ahlstrom 5 TJ.
JAAKKO MONTONEN (1969) Okmetic 5 kehitys.
MIKKO MONTONEN (1965) Okmetic 5 myynti ja markkinointi.
JUSSI MUIKKU (1964) Rocla 5 TJ.
MIKA MUSTAKALLIO (1964) Raute 4.
PANU MUSTAKALLIO (1971) Raute 4.
U.-SINIKKA MUSTAKALLIO (1952) Tutkija, Raute 4.
MATTI MUSTANIEMI (1952) Wihuri ent. TJ, Comptel 4.
PETRI MYLLYNEVA (1963) EQT, Salcomp 4.
VEIKKO MYLLYPERKIÖ (1946) YIT 5 viestintä.
PASI MÄENPÄÄ (1965) Elisa 5 myynti, Affecto 4.
REIJO MÄIHÄNIEMI (1947) Efore 5 TJ.
ESKO MÄKELÄ (1943) YIT 5 hallinto ja talous, Cramo 4.
EEVA MÄKELÄ (1973) Cargotec 5 viestintä.
KAI MÄKELÄ (1947) Herttaässä TJ, Talentum 4.
ESA MÄKI (1966) HKScan 5 lihaliiketoiminta.
JUHA MÄKIHONKO (1960) Fortia TJ, Pohjois-Karjalan Kirjapaino 4.
RAIMO MÄKILÄ (1958) Alma Media 5 New Media.
JUHANI MÄKINEN (1956) Hannes Snellman ASA, Componenta 4.
MIKAEL MÄKINEN (1956) Cargotec 5 TJ.
AKI MÄNTTÄRI (1954) F-Secure 5 henkilöstö.
JUKKA MÄNTYKIVI (1961) Atria 5 ohjaustoiminnot.
JARI MÄNTYLÄ (1959) Ahlstrom 5 talous.
OLAVI MÄÄTTÄ (1950) Kemira GrowHow 5.
TAPANI MÖNKKÖNEN (1946) Etteplan 4 pj.
MATTI MÖRSKY (1952) M-real 5 liiketoim. keh.

N
PIA NARKILAHTI (1967) Tiimari 5 markkin.ja viestintä.
JUKKA NAULAPÄÄ (1966) Stockmann 5 lakiasiat.
PETER DE NEEF (1960) Kone 5 palveluliiketoiminta.
YRJÖ NEUVO (1943) Nokia ent. JT, Metso 4, Vaisala 4.
JARI NEVALAINEN (1966) Kesla 5 TJ.
JUHA NEVAVUORI (1942) MV, Lännen Tehtaat 4a pj.
JAAKKO NIEMELÄ (1963) Pro Value TJ, PKC Group 4.
JUHA NIEMELÄ (1946) UPM-Kymmene ent. TJ, M-real 4.
JARMO NIEMI (1953) Tecnomen 5 TJ.
ILKKA NIEMI (1946) Konsultti, Stora Enso 4.
JUKKA-PEKKA NIEMINEN (1947) Kemira GrowHow 5 strategia.
KARI NIEMISTÖ (1962) Selective Investor TJ, Stockmann 4.
PETRI NIEMISVIRTA (1970) Sampo 5 Henki-Sampo.
MIKKO NIINIVAARA (1950) ABB Oy TJ, Vaisala 4.
FREEK NIJDAM (1940) Atlas Copco VTJ, Ramirent 4.
ARTHUR NIKANDER (1948) Birka Line 5 tekninen JT.
SAKARI NIKKANEN (1952) Incap 4.
ANNA NILSSON-EHLE (1951) Outokumpu 4.
RITVA-LIISA NISKANEN (1962) Elektrobit 5 resurssit.
MINNA NISSINEN (1968) Alma Media 5 yrityskehitys.
ARTO NIVALAINEN (1950) Lassila & Tikanoja 5 Ympäristöpalvelut.
LEIF NORDLUND (1959) Alandia JT, ÅAB 4.
CARL G. NORDMAN (1939) AGA ent. TJ, Citycon 4.
LARS G. NORDSTRÖM (1943) Nordea ent. KJT 4, TeliaSonera 4, Viking Line 4.
JUKKA NOROKORPI (1948) Konsultti, Affecto 4.
ERKKI NORVIO (1945) Ramirent ent. TJ 4.
CARL-JOHAN NUMELIN (1937) Konecranes JT, Tecnomen 4.
HARRI NUMMELA (1968) OPK, OKO 4.
KIRSI NUOTTO (1959) Cargotec 5 henkilöstö.
MARJO NURKKALA (1959) Scanfil 5 talous.
JUHANI NURMINEN (1939) Rakennus-Bettene TJ, Cramo 4.
JYRKI NUUTILA (1948) Tamfelt 5 TJ.
PEKKA NUUTINEN (1961) ÅAB 5 Manner-Suomi.
GUSTAV NYBERG (1956) Aspo 5 TJ, Aspocomp 4.
MIKAEL NYBERG (1960) Stonesoft 5 talous.
RUNE NYBERG (1949) TeliaSonera 5 henkilöstö.
JUKKA NYRÖLÄ (1945) Pöyry 5 VTJ.
KENT NYSTRÖM (1948) Viking Line 5 rahoitus, talous, hallinto.
MAARIT NÄKYVÄ (1953) Sampo 5 vähittäispankki, Kesko 4.
RISTO NÄSI (1957) Neste Oil 5 Shipping.

O
JUHA OIKARINEN (1956) J. P. Oikarinen TJ, Kasola 4 pj.
OSMO OJA (1947) Salcomp 5 tuotanto sekä Kiina.
MARTTI OJALA (1952) Satama Int. 5 talous.
AKI OJANEN (1961) Aspo 5 VTJ.
TERO OJANPERÄ (1966) Nokia 5 strategia.
PEKKA OJANPÄÄ (1966) Kemira 5 logistiikka.
TERHI OKKONEN (1961) Stockmann 5 Seppälä.
JOUKO OKSANEN (1951) Varma-Sampo talous-JT, Tamfelt 4.
LEO OKSANEN (1945) Outokumpu 4.
PETRI OLKINUORA (1957) Citycon 5 TJ.
KEIJO OLKKOLA (1939) Tecnomen 4.
JORMA OLLILA (1950) Nokia ent. PJT 4 pj., UPM-Kymmene 4.
MARC OMES (1965) Componenta 5 myynti ja tuotekehitys.
JARI ONTRONEN (1954) Aspocomp 5 Telecom.
WILLIAM ORCHARD (1947) Kone 5 suurprojektit.
ANTTI ORKOLA (1956) Kemira GrowHow 5 kemikaalit.
TEO OTTOLA (1968) Elcoteq 5 talous.
CLAES OTTOSSON (1961) ICA Supermarket TJ, Citycon 4.
JUKKA OVASKA (1950) Lemminkäinen 5 talous.
JYRKI OVASKA (1958) UPM-Kymmene 5 aikakauslehtipaperit.

P
ESKO PAAJANEN (1944) Kesla ent. TJ 4 pj.
REIJO PAAJANEN Elektrobit 5 teknologia.
ROBERT PAAJANEN (1958) Nordic Aluminium 5 TJ 4.
KIRSTI PAAKKANEN (1929) Marimekko 5 TJ.
PEKKA PAALANNE (1950) Amer 5 talous ja rahoitus.
MIKKO PAANANEN (1963) Ponsse 5 talous.
JYRKI PAAPPA (1965) Raisio 5 talous.
JARI PAASIKIVI (1954) Oras TJ, Uponor 4.
PEKKA PAASIKIVI (1944) Oras KJT, Okmetic 4, Raute 4, Uponor 4 pj.
SEPPO PAATELAINEN (1944) Atria ent. TJ, Ilkka 4b pj., Kesko 4.
DIEGO PACELLA (1960) Armamento Meridionale (Grimaldi Group) TJ, Finnlines 4.
ARI PALHAMO (1958) Interavanti 5 Lippupiste TJ.
ENDEL PALLA (1941) Harju Elekter (Viro) ent. TJ, PKC Group 4.
MARIKA PALMQVIST (1967) Skärgårdstrafik, Birka Line 4.
ANTERO PALO (1961) Salcomp 5 myynti ja markkinointi.
SIMO PALOKANGAS (1944) HKScan ent. TJ, Lännen Tehtaat 4b, Raisio 4b pj.
ATTE PALOMÄKI (1965) Nordea JT, Talentum 4.
PIRKKA PALOMÄKI (1970) F-Secure 5 markkinointi.
LEENA PALOTIE (1952) PR, Orion 4.
JAAKKO PALSANEN (1944) UPM-Kymmene JT, Martela 4.
HARRI PALVIAINEN (1968) Comptel 5 asiakaspalvelut.
ANTTI PANKAKOSKI (1954) Finnlines 4.
PENTTI PARKKINEN (1955) S. Terveystalo 4 pj.
TIMO PARMASUO (1950) Meconet HPJ, Technopolis 4 pj.
VILLE PARPOLA (1972) Cencorp 5 lakiasiat.
SEPPO PARVI (1964) M-real 5 talous.
KARI PASONEN (1954) Comptel 5 provisiointi.
BERTEL PAULIG (1947) Paulig HPJ, Ahlstrom 4. Sukupuu.
ERKKI PEHU-LEHTONEN (1950) Pöyry 5 TJ.
KAIJA PEHU-LEHTONEN (1962) Metsä-Botnia Rauma JT, Kemira 4b.
MATTI PEITSO (1952) Neste Oil 5 vähittäismyynti.
JUKKA PEKKARINEN (1947) Valtiovar.min., Sampo 4.
VISA PEKKARINEN (1951) Kemira 5 Tikkurila.
PAAVO PELKONEN (1948) Joensuun yliopisto, Pohjois-Karjalan Kirjapaino 4.
NIILO PELLONMAA (1941) Pöyry ent. TJ 4, Rocla 4 pj.
JUKKA PELTOLA (1970) Elisa 5 kehitys.
RISTO PELTOLA (1948) Viking Line 5 markkinointi.
TIMO PELTOLA (1946) Huhtamäki ent. TJ, Neste Oil 4b pj., Nordea 4, TeliaSonera 4.
PENTTI PELTTARI (1954) Olvi 5 tekninen JT.
MIKAEL PENTIKÄINEN (1964) SanomaWSOY 5 Sanoma.
HEIKKI PENTTI (1946) Lemminkäinen ent. TJ 4 pj.
PETRI PENTTI (1962) Neste Oil 5 talous ja rahoitus.
KRISTINA PENTTI (1978) Lemminkäinen 4.
HANNU PENTTILÄ (1953) Stockmann 5 TJ, Nokian Renkaat 4.
MARKKU PENTTINEN (1961) Comptel 5 mediointiliiketoim.
PEKKA PERE (1957) Proha 5 TJ.
MIKA PERHO (1959) Finnair 5 markkin.
MATTI PERKONOJA (1949) HKScan 5 talous.
MALIN PERSSON (1968) Volvo JT, Konecranes 4.
JUSSI PESONEN (1960) UPM-Kymmene 5 TJ 4, Sampo 4.
MAURICE PETITJEAN (1954) Huhtamäki 5 joustopakkaukset.
MIKA PEURANEN (1964) SSH 5 talous.
HARRI PIEHL (1940) Pöyry ent. JT 4.
TOPI PIELA (1962) Balance Capital TJ, Stonesoft 4.
SIRPA PIETIKÄINEN (1959) ent. KE, Kone 4.
ARTO PIETILÄ (1958) Elektrobit 5 sopimustuotekehitys.
SEIJA PIETILÄ (1973) Atria 5 henkilöstö.
ANTTI PIIPPO (1947) Elcoteq 4 pj.
PEKKA PIIROINEN (1969) Aspo 5 projektit.
HEIKKI PIKKARAINEN (1963) UPM-Kymmene 5 tarralaminaatit.
RICHARD PINNOCK (1962) Pöyry 5 infrastrukt.
JUHA PINOMAA (1961) Amer 5 urheiluinstrumentit.
ILPO PIRILÄ (1949) ASA, SSK 5 TJ.
JUHANI PITKÄKOSKI (1958) YIT 5 YIT Installaatiot.
ÅKE PLYHM (1951) TietoEnator 5.
OLLI POHJANVIRTA (1967) ASA, PKC Group 4.
MARKKU POHJOLA (1948) Nordea 5 teknologia.
OSSI POHJOLA (1957) Konsultti, BasWare 4.
ERKKI PORANEN (1946) Keskisuomalainen 5 TJ.
TIMO PORANEN (1943) Metsäteollisuus ry TJ, Konecranes 4.
SEPPO PUOTINEN (1955) M-real 5 toimistopaperit.
JAMES S. PURDIN (1949) Fiskars 5 kuluttajatuotteet.
VESA PUTTONEN (1966) H. kauppakorkeak. PR, Orion 4, Rocla 4.
RAIMO PUUSTINEN (1957) Pohjois-Karjalan Kirjapaino 5 TJ.
LASSE PYLVÄS (1972) Scanfil 5.
HARRI PYNNÄ (1956) Fortum JT, Sponda 4.
PEKKA PYSTYNEN (1947) Done 5 TJ.
PEKKA PÄKKILÄ (1961) Konecranes 5 standardinosturit.
KIMMO PÄRSSINEN (1963) Tamfelt 5 talous.
HANNELE PÖLLÄ (1955) Incap 5 viestintä.
REIJO PÖLLÄ (1951) Scanfil 5 4.
ANTTI PÖLLÄNEN (1966) BasWare 5 teknol. 4.

R
OUTI RAEKIVI (1968) Citycon 5 lakiasiat.
KIMMO RAHKAMO (1962) Neste Oil 5 komponentit.
SATU RAISKI (1954) Oy Arla Food TJ, Kemira GrowHow 4.
TOMI RAITA (1964) Benefon 5 TJ.
OUTI RAITASUO (1959) ASA (Hannes Snellman), Oriola-KD 4, Efore 4.
MARJO RAITAVUO (1947) Ensto HPJ, Componenta 4.
AIMO RAJAHALME (1949) Kone 5 talous & rahoitus, Uponor 4.
JARMO RAJALA (1962) PKC Group 5.
OLAV K.RAKKENES (1945) Finnlines 5 TJ 4.
CHRISTIAN RAMM-SCHMIDT (1946) BBH TJ, Fortum 4b.
MICHAEL RAMM-SCHMIDT (1952) Hackman ent. JT, Raisio 4b.
URSULA RANIN (1953) Nokia ent. JT, Finnair 4, Nokia 4, UPM-Kymmene 4.
JARI RANNE (1956) Aspo 5 Aspokem.
SEPPO RANTAKARI (1944) Outotec 5 VTJ.
AULIS RANTA-MUOTIO (1946) KE, Kemira 4a pj.
JUHA RANTANEN (1952) Outokumpu 5 TJ.
PIRKKO RANTANEN-KERVINEN (1949) Turkistuottajat 5 TJ.
ANTTI RASILO (1950) Okmetic 5 TJ.
LAURI RATIA (1946) Lohja Rudus TJ, Kemira GrowHow 4, Olvi 4, Sponda 4 pj., Tecnomen 4 pj.
JUHA RAUHALA (1954) Fiskars 5 rahoitus.
PEKKA RAUHALA (1960) SSH 5 lakiasiat.
TAPIO RAUHALA (1961) Glaston 5 After Sales.
RAMI RAULAS (1961) Aspocomp 5 myynti & markkinointi.
JAAKKO RAURAMO (1941) SanomaWSOY 4 pj., Metso 4.
JUHA RAUSSI (1963) Salcomp 5 tuotekehitys.
PEKKA RAUTALA (1957) Suominen 5 kosteuspyyhkeet.
LARS RAUTAMO (1949) Pöyry 5 talous.
MIKA RAUTILA (1961) Stonesoft 5 teknologia.
LAURA RAUTIO (1962) Ahlstrom 5 markkinointi.
HEIKKI REHAKKA (1958) Tamfelt 5 suodatinkankaat.
MIIKA REINIKKA (1968) Tecnomen 5 Messaging.
VELI-MATTI REINIKKALA (1957) ABB JT, UPM-Kymmene 4.
ANTTI REMES (1947) Tradeka TJ, Oriola-KD 4.
SEPPO REMES (1955) Vostok Nafta JT, Ponsse 4.
SUSANNA RENLUND (1958) Ramirent 4, Tallberg-Kiinteistöt 4 pj.
MARKKU E. RENTTO (1963) Reka TJ, Neomarkka 5 TJ.
PIRJO REPO (1958) Stromsdal 4.
BERND RETTIG (1956) Stora Enso 5 painopaperit.
OLLI RIIKKALA (1951) Instrumentarium ent. TJ, Comptel 4 pj., Oriola-KD 4 pj., TietoEnator 4.
KERSTIN RINNE (1950) SanomaWSOY 5 lakiasiat.
RISTO RINNE (1949) Neste Oil 5 TJ.
TIMO J. RINNE (1969) SSH 5 teknologia.
JUKKA RINNEVAARA (1961) Teleste 5 TJ, Perlos 4.
TEUVO RINTAMÄKI (1955) Konecranes 5 rahoitus.
MARJATTA RISSANEN (1962) Olvi 5 asiakaspalvelu.
TIMO RITAKALLIO (1962) OKO 5 yritysrahoitus ja pääomamarkkinat, SSH 4.
ASMO RITALA (1958) Lännen Tehtaat 5 lakiasiat.
PETRI ROLIG (1963) Suominen 5 joustopakkaukset.
CARL-JOHAN ROSENBRÖIJER (1964) Glaston 4.
JARI ROSENDAHL (1965) Outotec 5 Minerals Processing.
LASSE ROSENGREN (1963) Talentum 5 lakiasiat.
JUHA RUOHOLA (1965) Atria 5 valmisteollisuus.
MATTI RUOTSALA (1956) Valtra TJ, Larox 4, PKC Group 4.
HANNU RUSANEN (1957) Konecranes 5 kunnossapito.
HEIKKI RUSILA (1949) Rautaruukki 5 Metform.
TOM RUUD (1950) Nordea 5 suuryritykset.
JARMO RYTILAHTI (1944) Uponor ent. TJ, Raute 4 pj.
MIKA RYTKY (1971) PKC Group 5 liiket. kehitys.
ESKO RYTKÖNEN (1957) TeliaSonera JT, Affecto 4.
HANNU RYÖPPÖNEN (1952) Stora Enso 5 talous.
TIMO-PEKKA RÄTY (1966) Kemira 5 tietohallinto.

S
ALI U. SAADETDIN (1949) Solteq ent. TJ 4 pj.
MAURI SAARELAINEN (1949) Honkarakenne ent. TJ 4 pj.
TOPI SAARENHOVI (1967) Glaston 5 Tamglass.
MIA SAARI (1951) Royal Ravintolat, Tiimari 4.
PETRI SAARI (1969) Incap 5 myynti ja markkinointi.
RAIJA SAARI (1961) Stockmann 5 Hobby Hall.
MARKKU SAARIKANNAS (1956) Salcomp 5 suunnittelu.
KARI SAARINEN (1956) Efore 5 Eurooppa.
LEENA SAARINEN (1960) Altia ent. PJT, Outokumpu 4.
TUOMO SAARINEN (1946) Talentum 4 pj.
MIKKO SAAVALAINEN (1969) Comptel 5 myynti.
KARI SAINIO (1959) Hadrianus Kehitys TJ, Tallberg-Kiinteistöt 4.
JUHA SAKSI (1963) SSH 5 myynti.
ELISABET SALANDER BJÖRKLUND (1958) Stora Enso 5 puutuotteet ja kuituhuolto.
TIMO SALMELA (1957) TietoEnator 5 talous.
VELI MATTI SALMENKYLÄ(1960) Comptel 5 talous.
MATTI SALMI (1950) SanomaWSOY 5 talous ja hallinto.
PEKKA SALMI (1961) Sitra JT, Okmetic 4.
ANTTI SALMINEN (1963) Salcomp 5 talous.
TEUVO SALMINEN (1954) Pöyry 5 VTJ, YIT 4.
JYRKI SALO (1960) UPM-Kymmene 5 talous ja rahoitus.
ILKKA SALONEN (1965) OKO 5 talous.
JARMO SALONEN (1951) M-real 5 painopaperit.
PENTTI SALONEN (1965) Rocla 5 tuotanto ja logistiikka.
REIJO SALONEN (1956) Orion 5 Tutkimus.
TIMO SALONEN (1958) Huhtamäki 5 talous.
FRANÇOISE SAMPERMANS (1947) NMPP JT, UPM-Kymmene 4.
JUHA SAMSTEN (1967) Salcomp 5 laatu.
SAKARI SANTA-PAAVOLA (1958) Suominen 5 kuitukankaat.
SIRPA SARA-AHO (1963) Sponda 5 Venäjä, Baltia.
JARI SARASVUO (1965) Trainers' House HPJ, Satama Int. 4.
JARI SARJO (1957) Lassila & Tikanoja 5 TJ.
YOSHIKI SASAKI (1951) Aspocomp 4.
JAN SASSE (1967) Norvestia 5 teollisuussijoitukset.
JUHA SAURA (1951) MV, Raisio 4a pj.
NIKLAS SAVANDER (1962) Nokia 5, Tamfelt 4.
BJÖRN SAVÉN (1950) Industri Kapital (Ruotsi) TJ, Konecranes 4, Nordea 4.
VELI-MATTI SAVO (1964) Martela 5 vienti.
REIJO SAVOLAINEN (1955) Aspocomp 5 EMS.
RIITTA SAVONLAHTI (1964) UPM-Kymmene 5 henkilöstö.
MARJORIE SCARDINO (1947) Pearsons PJT, Nokia 4.
ARNHILD SCHIA (1963) Comptel 5 markkinointi.
MICHAEL SCHINEIS (1958) Amer 5 Atomic.
PETER SCHÜTZE (1948) Nordea 5 henkilöstö.
DOR J. SEGAL (1962) Gazit-Globe TJ, Citycon 4.
KAREN DE SEGUNDO (1946) Shell ent. JT, Pöyry 4.
KAI SEIKKU (1965) HKScan 5 TJ, Alma Media 4.
MIKA SEITOVIRTA (1962) Glaston 5 TJ.
PETER SELIGSON (1964) Seligson & Co, Ahlstrom 4 pj., Leo Longlife 4.
MATTI SELIN (1946) MV, Atria 4b pj.
ANNA SEPPÄLÄ (1974) Tiimari 5 ostot.
HANNU SEPPÄLÄ (1959) Cencorp 5 testaus.
MASAYUKI SHIMONO (1947) Toshiba JT, Kone 4.
HREIDAR MAR SIGURDSSON (1970) Kaupthing Bank KJT, Norvestia 4.
ILKKA SIHVO (1962) BasWare 5 TJ.
EERO SIHVONEN (1957) Citycon 5 talous.
RISTO SIILASMAA (1966) F-Secure ent. TJ 4 pj.
VESA SIITARI Neomarkka 5 Reka Kaapeli TJ.
ANNE-CHRISTINE SILFVERSTOLPE NORDIN (1950) Konsultti, Uponor 4.
JANNE SILVENNOINEN (1969) Yleiselektroniikka 5 TJ.
MIKAEL SILVENNOINEN (1956) OKO 5 TJ.
ANTHONY J. B. SIMON (1945) Bestfood Int., Huhtamäki 4.
RAINER S. SIMON (1950) Sanitec TJ, Uponor 4.
RICHARD A. SIMONSON (1958) Nokia 5 CFO.
HANNU SIMULA (1947) MTK jaostopääll., Lännen Tehtaat 4b.
RIKU SINISALO (1973) Stromsdal 5 tuotanto.
HEIKKI SINNEMAA (1949) ASA, Olvi 4.
ESKO SIPILÄ (1948) Okmetic 5 talous.
JUHA SIPILÄ (1961) Elektrobit ent. TJ 4.
MARKO SIPOLA (1973) Componenta 5 kehitys.
SAKU SIPOLA (1968) Rautaruukki 5 Construction.
MIKA SIPPOLA (1971) Efore 5 teknologia.
HEIKKI SIRVIÖ (1955) Kemira GrowHow 5 TJ.
JUHA SIVONEN (1962) Tulikivi 5 tulisijat.
PEKKA SIVONEN (1961) Digia ent. TJ, Sysopen 4 pj.
HARRI SIVULA (1962) Onninen TJ, Olvi 4.
MICHAEL SJÖBERG (1964) Componenta 5 konepajat.
HENRY SJÖMAN (1950) Elcoteq ent. JT 4.
JAN SJÖQVIST (1948) NCC AB (Ruotsi) ent. TJ, Stora Enso 4.
NIKLAS SKOGSTER Incap 5 liiket. kehitys.
AUDRIUS SKUCAS Atria 5 Vilniauas.
KARSTEN SLOTTE (1953) Fazer VTJ, HKScan 4.
ANNA-LIISA SMOLANDER (1968) Stromsdal 5 talous.
HANS SOHLSTRÖM (1964) UPM-Kymmene 5 markkinointi.
ANSSI SOILA (1949) Kone ent. TJ, Aspocomp 4, Kemira 4b pj., Outotec 4.
KIMMO SOINI (1958) Finnair 5 tekniikka.
ANNE SOINTU (1956) Incap 5 talous.
MARKO SOMERMA (1966) Rautaruukki 5 yrityssuunnittelu.
MATTI SOMMARBERG (1961) Cargotec 5 LTK.
TIMO SONNINEN (1966) Incap 5 valmistus.
JUHANI SORMAALA (1950) Lemminkäinen 5 TJ.
ALEX SOZONOFF (1938) Hewlett-Packard JT, F-secure 4.
KARI STADIGH (1955) Sampo 5 VTJ, Alma Media 4 pj., Aspo 4 pj.
FRANZ STEINEGGER (1943) ASA, Pöyry 4.
SCOTT J. STENBERG (1964) Vaisala 5 palvelut.
STIG STENDAHL (1939) Fiskars ent. TJ, Konecranes 4.
PETRI STRENGELL (1962) Raute 5 tuotanto.
KEIJO SUILA (1945) Finnair ent. PJT, Kesko 4, Nokia 4.
CHRISTER SUMELIUS (1946) SE-Center TJ, Glaston 4, Tecnomen 4.
VELI SUNDBÄCK (1946) Nokia 5 suhteet ja kauppapolitiikka, Finnair 4.
CAROLINE SUNDEWALL (1958) TeliaSonera 4.
JUKKA SUOMINEN (1947) Silja ent. TJ, Birka Line 4, Huhtamäki 4.
SOILI SUONOJA (1944) Amica ent. TJ, Lassila & Tikanoja 4, Lännen Tehtaat 4b.
JUKKA SUONPERÄ (1952) Fiskars 5 Inha.
OSMO SUOVANIEMI (1943) Biohit 5 TJ.
HARRI SUUTARI (1959) PKC Group ent. TJ 4 pj., Alma Media 4.
JOUNI SUUTARINEN (1968) Cencorp 5 TJ.
LEENA SUVIRANTA (1954) Comptel 5 henkilöstö.
TIMO SYRJÄLÄ (1958) Konsultti (Syrjälä & Co), Efore 4.
HANNU SYRJÄNEN (1951) SanomaWSOY 5 TJ 4, Orion 4.
JAAKKO SYRJÄNEN (1970) Tiimari 5 kaupall.JT.
JUKKA SÄILÄ (1949) Kauppias Tampere, Kesko 4.
PETRI SÄKKINEN (1976) SSH 5 markkinointi.
SIMO SÄÄSKILAHTI (1971) Comptel 5 talous.
BO SØRENSEN (1956) SSH 5 markkinointi.

T
TEPPO TABERMAN (1944–2016) Liikkeenjohd. konsultti, KOP ent. JT, Larox 4, Lemminkäinen 4, ÅAB 4.
KOKI TAKAHASHI (1957) Bridgestone JT, Nokian Renkaat 4.
VESA-PEKKA TAKALA (1966) Outotec 5 talous ja rahoitus.
HEIKKI TAKAMÄKI (1947) Rauta-Otra TJ, Kesko 4 pj.
HARRI TAKANEN (1968) Scanfil 5 TJ.
HEIKKI TAKANEN (1952) Huhtamäki 5 TJ.
JARKKO TAKANEN (1967) Scanfil 4.
JORMA J. TAKANEN (1946) Scanfil perustaja ent. TJ 4 pj.
ROGER TALERMO (1955) Amer 5 TJ 4.
ANDREAS TALLBERG (1962) G. W. Sohlberg TJ, Glaston 4, Perlos 4 pj., Salcomp 4.
MARTIN TALLBERG (1963) Julius Tallberg TJ, Tallberg-Kiinteistöt 4.
THOMAS TALLBERG (1934) HYKS ent. DOS, Tallberg-yhtiöt HPJ, Tallberg-Kiinteistöt 4.
JAN TALLQVIST (1947) ÅAB 5 varainhoito, Helsinki.
ARJA TALMA (1962) Kesko 5 talous ja rahoitus.
HELENA TAMMI (1956) Kemira 5 henkilöstö.
TAPIO TAMMI (1945) Gamga TJ, Elektrobit 4.
SAKARI TAMMINEN (1943) Rautaruukki 5 TJ, Lemminkäinen 4, SanomaWSOY 4.
MATTI TAMMIVUORI (1957) Tamcor TJ, Efore 4.
VANCE TANG (1967) Kone 5 Pohjois-Amerikka.
KALLE TANHUANPÄÄ (1952) Suominen 5 TJ.
ANTTI TANSKANEN (1946) OPK ent. PJT, OKO 4 pj., M-real 4, Neste Oil 4b.
MARKKU TAPIO (1948) Kauppa- ja teollisuusministeriö, Kemira 4b.
CHRISTOFFER TAXELL (1948) Partek ent. TJ, Finnair 4 pj., Sampo 4, Stockmann 4 pj.
ESKO TEERIKORPI (1961) Honkarakenne 5 TJ.
CAROLA TEIR-LEHTINEN (1952) Fortum 5, Stockmann 4.
KAI TELANNE (1964) Alma Media 5 TJ.
JORMA TERENTJEFF (1949) JOT Automation ent. TJ, Salcomp 4.
HELENA TERHO (1948) Kone JT, Kemira GrowHow 4.
PETTERI TERHO (1969) Novator Partners, Satama Int. 4.
CLAS THELIN (1954) Fiskars 4.
THOROLF THEMAN (1945) Nordic Aluminium 5 talous.
PETRA THORÉN (1969) YIT 5 IR.
MORTEN THORSRUD (1971) Sampo 5 If suurasiakkaat.
ARTO TIITINEN (1959) Ponsse 5 TJ.
MATTI TIKKAKOSKI (1953) Atria 5 TJ 4, Componenta 4.
MARKKU TILLI (1950) Okmetic 5 tutkimus.
TUOMO TILMAN (1962) TJ Group 4 pj. (päätoiminen).
PEKKA TIMONEN (1960) KTM, Neste Oil 4b.
ESA TIRKKONEN (1949) Kemira 5 VPJT, Kemira GrowHow 4.
PETER TITZ (1953) Konsultti, Aldata 4 pj.
SAKARI TOIKKANEN (1967) YIT 5 yrityssuunnittelu.
JOUKO TOIVANEN (1967) Tulikivi 5 talous.
MARKKU TOIVANEN (1953) Santava TJ, Stromsdal 4.
MAARIT TOIVANEN-KOIVISTO (1954) Onninen HPJ, Neste Oil 4b.
TIMO TOIVILA (1950) Teleste ent. TJ, Tecnomen 4.
JUHA TOIVOLA (1947) Teollisuusvakuutus ent. TJ, Elcoteq 4.
HANNU TOIVONEN (1947) Kemira 5 tutkimus.
ULF TOIVONEN (1963) Birka Line 5 talous.
ANDERS TOLLSTEN (1962) Uponor 5 Pohjoismaat.
ARI TOLPPANEN (1953) CapMan ent. TJ 4 pj.
JON-AKSEL TORGERSEN (1952) Astrup Fearnby TJ, Finnlines 4 pj.
MAIJA TORKKO (1946) Nokia JT, Kemira GrowHow 4, Vaisala 4.
JUHA TORNIAINEN (1966) Perlos 5 talous.
JARI TORVELAINEN (1959) Evia 5 TJ.
LARS TRYGG (1951) Finnlines 5 lakiasiat.
JUKKA TUOMAS (1967) SSH 5 asiakaspalvelut.
KERTTU TUOMAS (1957) Kone 5 henkilöstö.
HANNU TUOMINEN (1958) Vaisala 5 pintasäähavainnot.
SIRKKA TUOMOLA (1947) Lassila & Tikanoja 5 talous.
HEIKKI TURTIAINEN (1944) Salcomp 5 tutkimus.
ANTERO TURUNEN (1945) Nokian Renkaat 5 raskaat renkaat.
HANNU TURUNEN (1957) Stonesoft 4.
SEIJA TURUNEN (1953) Finnlines 5 rahoitus.
TAISTO TURUNEN (1945) KTM, Outokumpu 4.
MARKKU TYNKKYNEN (1952) UPM-Kymmene 5 resurssit.
JYRKI TÄHTINEN (1961) Borenius & Kemppainen ASA, PKC Group 4.
MARIA TÖRNQVIST (1974) Birka Line 5 henkilökunta.

U
MIKKO UHARI (1957) Konecranes 5 nosturit.
ANDERS ULLBERG (1946) SSAB (Ruotsi) JT, TietoEnator 4.
JAAKKO UOTILA (1949) Alko TJ, Oriola-KD 4.
KIMMO UUSIMÄKI (1968) Suomen Helasto 5 TJ.
ARIMO UUSITALO (1942) MV, Metsäliitto Osk HPJ, M-real 4.
KESTUTIS UZPALIS (1960) Affecto 5 Baltia.

V, W
ANTTI VAAHTO (1947) Vaahto Group 5 TJ.
HANNU VAAJOENSUU (1961) BasWare ent. TJ 4 pj., Comptel 4.
OLLI VAARTIMO (1950) Metso 5 VTJ.
BJÖRN WAHLROOS (1952) Sampo 5 KJT 4.
ARTO VAINIO (1950) SSH 5 TJ.
VESA VAINIO (1942) Merita ent. PJT, Nokia 4, UPM-Kymmene 4 pj.
HELENA WALLDÉN (1953) OKO 5 vahinkovak.
PETTERI WALLDÉN (1948) Onninen ent. TJ, Nokian Renkaat 4 pj., Perlos 4.
MARCUS WALLENBERG (1956) Investor TJ, Stora Enso 4.
MARKKU VALPAS Turvatiimi 5 talous.
JUKKA VALTANEN (1961) Elisa 5 henkilöasiakkaat.
JORMA VANHANEN (1959) Elcoteq 5 4.
ANSSI VANJOKI (1956) Nokia 5 multimedia, Amer 4 pj.
HEIKKI VAPAATALO (1939) Helsingin Yliopisto, Orion 4.
TIINA VARHO-LANKINEN (1962) MV, HKScan 4.
PEKKA VARTIAINEN (1956) Cargotec 5 Hiab.
TIMO VARTIAINEN (1955) Larox ent. TJ 4 pj.
RIITTA VARTIAINEN (1951) Orion 5 LTK.
PÄIVI VASANKARI (1970) Elektrobit 5 lakiasiat.
ANU VAUHKONEN (1972) Tulikivi 5 viestintä.
HEIKKI VAUHKONEN (1970) Tulikivi 5 4.
REIJO VAUHKONEN (1939) Tulikivi ent. TJ 4.
PEKKA VAURAMO (1957) Cargotec 5 Kalmar.
TERO VAURASTE (1967) Finnair 5 maapalvelut.
HILKKA WEBB (1954) Rocla 5 talous, hallinto.
PETER WEBER (1963) Outotec 5 Metals Processing.
NOUD VEEGER (1961) Kone 5 Keski- ja Pohjois-Eurooppa.
TUOMAS WEGELIUS (1955) Tecnomen 5 talous.
RICARD WENNERKLINT (1969) Sampo 5 If talous-JT.
THOMAS W. WERNINK (1945) Konsultti, Citycon 4 pj.
TIMO VEROMAA (1960) Biotie 5 TJ.
ERIC WESTERLUND (1941) Nokia Kondensaattorit ent. TJ, Nordic Aluminium 4.
HEIKKI WESTERLUND (1966) CapMan 5 TJ.
TOM VON WEYMARN (1944) Rettig ent. TJ, Lännen Tehtaat 4b, OKO 4, TeliaSonera 4 pj.
EDGAR VICKSTRÖM (1961) ÅAB 5 kehitys.
EINARI VIDGRÉN (1943–2010) Ponssen perustaja ja ent. TJ 4 pj.
JUHA VIDGRÉN (1970) Ponsse 4.
MIKA VIDGRÉN (1960) AP, Oriola-KD 4.
DANIEL WIDMAN (1969) ASA (Hannes Snellman), Birka Line 4 pj.
EMMANUEL VIELLARD (1963) Rapala VMC 4 pj.
HEIKKI VIENOLA (1960) Beltton 5 TJ.
IIRO VIINANEN (1944) Pohjola ent. PJT, Kone 4.
JUKKA VIINANEN (1948) Orion 5 TJ, Rautaruukki 4b pj.
JUKKA VIINIKAINEN (1962) Rocla 5 Suomi.
JORMA WIITAKORPI (1957) Patria TJ, Neomarkka 4 pj., Raute 4.
ANNE VIITALA (1959) Pöyry 5 lakiasiat.
PASI VIITANIEMI (1968) Sponda 5 logistiikkakiint.
KAISA VIKKULA (1960) Finnair 5 matkapalvelut, lomaliikenne.
MATTI VIKKULA (1960) Ruukki Group 5 TJ, Satama Int. 4.
HENRY WIKLUND (1948) Svenska litteratursällskapet TJ, Stockmann 4.
ANDERS WIKLÖF (1956) Wiklöf Holding, ÅAB 4.
ERIK WILJANEN (1966) Oy Vendor Ab TJ, Birka Line 4.
MATTI VILJO (1955) Tietoenator JT, Stonesoft 4.
AHTI VILPPULA (1959) Procomex JT, Alma Media 4.
HARRI WINTER (1952) Viking Line 5 asiakaspalvelu.
OSSI VIROLAINEN (1944) Outokumpu ent. JT, Elisa 4, Kemira GrowHow 4 pj.
RISTO VIRRANKOSKI (1946) Outokumpu ent. VTJ, Outotec 4 pj.
ERKKI VIRTA (1966) Oral 5.
MATTI VIRTAALA (1951) Abloy Oy JT, Tulikivi 4 pj.
JUKKA VIRTAMO (1959) BasWare 5 talous.
KIMMO VIRTANEN (1968) Oriola-KD 5 talous ja rahoitus.
MARKUS VIRTANEN (1962) Okmetic 5 henkilöstö.
MATTI TAPANI VIRTANEN (1958) Perlos TJ.
TANELI VIRTANEN (1965) F-secure 5 talous.
HEIKKI VITIE (1952) OPK JT, OKO 4.
TRAVIS WITTEVEEN F-Secure 5 tuotteet ja palvelut.
CHRISTOPH VITZTHUM (1970) Wärtsilä 5 Voimalat.
ALEKSEY VLASOV (1957) Gazprom JT, Nokian Renkaat 4.
MIKKO VOIPIO (1960) Tutkija, Vaisala 4.
RAIMO VOIPIO (1955) Vaisala 4 pj.
DAN-ERIK WOIVALIN (1959) ÅAB 5 Ahvenanmaa.
AHTI-PEKKA VORNANEN (1959) MV, Atria 4a pj.
TEEMU VOUTILAINEN (1953) Tulikivi 5 tuotanto.
HANNU VUORELA Tallberg-Kiinteistöt 5 kiinteistöt.
MATTI VUORIA (1951) Varma TJ, Sampo 4, Stora Enso 4, Wärtsilä 4.
KARI VUORIALHO (1952) Salcomp ent. TJ 4 pj., Perlos 4.
ANNA-RIIKKA VUORIKARI-ANTIKAINEN (1965) Okmetic 5 anturit.
VEIKKO M. VUORINEN (1946) Interavanti 5 TJ.
KAISA VUORIO (1967) Citycon 5 kauppakeskukset.
TIMO VUORIO (1949) Outokumpu 5 henkilöstö.
HARTMUT WURSTER (1955) UPM-Kymmene 5 sanomalehtipaperit.
GUNN WÆRSTED Nordea 5.
PEKKA VÄHÄHYYPPÄ (1960) Stockmann 5 talous.
KAUKO VÄINÄMÖ Elektrobit 5 Radio Netw.Sol.
JARMO VÄISÄNEN (1951) VVM FN, Sponda 4.
PIRJO VÄLIAHO (1954) Procter & Gamble JT, Amer 4.
HEIKKI VÄÄNÄNEN (1958) Stockmann 5 tavaratalot.

Y,
Z, Å, Ä, Ö
SAMI YLIKORTES (1967) Elisa 5 hallinto.
TOMI YLI-KYYNY (1962) OKO 5 vahinkovak.
ILKKA YLILUOMA (1946) MV, Atria 4b.
JUKKA YLPPÖ (1955) ABB, Orion 4.
TATU YLÖNEN (1968) SSH perustaja 4.
WILLEM F. ZETTELER (1945) Otra NV ent. TJ, Ahlstrom 4.
MIKAEL ÅBACKA (1955) Stromsdal 5 TJ.
CHRISTER ÅBERG Atria 5 Atria AB.
CHRISTER ÅGREN (1954) Stora Enso 5 IT, henkilöstö ym.
PETTERI ÄNKILÄ (1971) Amanda 5 TJ.
MIKAEL ÖBERG (1961) Ramirent 5 Ruotsi.
OLOF ÖDMAN (1943) Databolin ent. JT, Proha 4 pj.
ROBERT ÖHMAN (1959) Sponda 5 talous ja rahoitus.
KAI ÖISTÄMÖ (1964) Nokia 5 Mobile Phones.


HENKILÖT SYNTYMÄVUOSIEN MUKAAN

Yllämainitut 2007 hallitusten ja johtokuntien jäsenet, syntymävuosien mukaan järjestettyinä. Samana vuonna syntyneet henkilöt on lueteltu aakkosjärjestyksessä. Tästä ei ole mukana 15 henkilöä, joiden syntymävuositieto puuttuu. Pörssitiedosta on jätetty pois pienimpien pörssiyhtiöiden hallitus- ja johtokuntajäsenet, puheenjohtajia ja toimitusjohtajia lukuun ottamatta.
 

1929  Paakkanen, Kirsti
1932  Broman, Väinö H.
1932  Iloniemi, Jaakko
1934  Ehrnrooth, Göran J.
1934  Tallberg, Thomas
1935  Hämäläinen, Pauli
1936  Erkko, Jane
1936  Kokkonen, Ossi
1937  Ahtisaari, Martti
1937  Lival-Lindström, Stig
1937  Numelin, Carl-Johan
1938  Sozonoff, Alex
1939  Arnkværn, Harald
1939  Holzhey, Georg
1939  Hämäläinen-Lindfors, Sirkka
1939  Lainema, Matti
1939  Luostarinen, Reijo
1939  Maijala, Juhani
1939  Nordman, Carl G.
1939  Nurminen, Juhani
1939  Olkkola, Keijo
1939  Stendahl, Stig
1939  Vapaatalo, Heikki
1939  Vauhkonen, Reijo
1940  Ehrnrooth, Georg
1940  Mattsson, Ove
1940  Nijdam, Freek
1940  Piehl, Harri
1941  Bergström, Stig-Erik
1941  Dalborg, Hans
1941  Haavisto, Kari
1941  Kontinen, Kalevi
1941  Malmivirta, Eija
1941  Palla, Endel
1941  Pellonmaa, Niilo
1941  Rauramo, Jaakko
1941  Westerlund, Eric
1942  Bayly, George V.
1942  Chaden, Lee A.
1942  Bono, Risto
1942  Dabberdt, Walt
1942  Hintikka, Tapio
1942  Karmila, Erkki
1942  Lindbom, Curt
1942  Nevavuori, Juha
1942  Uusitalo, Arimo
1942  Vainio, Vesa
1943  Asunmaa, Heikki
1943  Björklund, Felix
1943  Glifberg, Gunnar
1943  Grönberg, Erik
1943  Halse, Bengt
1943  Hanhinen, Reino
1943  Helve, Lauri
1943  Henkes, Evert
1943  Kievari, Seppo
1943  Koskenkorva, Mauno
1943  Laakkonen, Yrjö
1943  Lundqvist, Ben
1943  Mäkelä, Esko
1943  Neuvo, Yrjö
1943  Nordström, Lars G.
1943  Poranen, Timo
1943  Steinegger, Franz
1943  Suovaniemi, Osmo
1943  Tamminen, Sakari
1943  Vidgrén, Einari
1943  Ödman, Olof
1944  Aspiala, Jussi
1944  Boman, Sven-Harry
1944  Grotenfelt, Karl
1944  Hohti, Paavo
1944  Kavetvuo, Matti
1944  Lappalainen, Matti
1944  Lillandt, Runar
1944  Paajanen, Esko
1944  Paasikivi, Pekka
1944  Paatelainen, Seppo
1944  Palokangas, Simo
1944  Palsanen, Jaakko
1944  Rantakari, Seppo
1944  Rytilahti, Jarmo
1944  Suonoja, Soili
1944  Taberman, Teppo
1944  Turtiainen, Heikki
1944  Weymarn, Tom von
1944  Viinanen, Iiro
1944  Virolainen, Ossi
1945  Ambrosius (R. Jääskeläinen)
1945  Aro, Mikko J.
1945  Arteva, Matti
1945  Bergström, Carl-Gustaf
1945  Etola, Erkki
1945  Gustavson, Stig
1945  Günay, Yaylaly
1945  Hannus, Kai
1945  Hautamäki, Risto
1945  Hellberg, Klaus
1945  Jansson, Urban
1945  Juntti, Pirkko
1945  Kielenniva, Jorma
1945  Lagerroos, Antti
1945  Lindberg, Ingmar
1945  Madsen, Claes Høeg
1945  Maijala, Mikko
1945  Mantere, Matti A.
1945  Martin, Hans
1945  Norvio, Erkki
1945  Nyrölä, Jukka
1945  Oksanen, Leo
1945  Rakkenes, Olav K.
1945  Simon, Anthony J. B.
1945  Suila, Keijo
1945  Tammi, Tapio
1945  Theman, Thorolf
1945  Turunen, Antero
1945  Turunen, Taisto
1945  Wernink, Thomas W.
1945  Zetteler, Willem F.
1946  Borgström, Marcus H.
1946  Gestel, Robertus van
1946  Hériard, Dominique Dubreuil
1946  Bergman, Turo
1946  Blomsterlund, Carita
1946  Eklund, Nils-Erik
1946  Erma, Juhani
1946  Helgason, Sigurdur
1946  Homeyer, René
1946  Honkaniemi, Arto
1946  Häkkinen, Matti
1946  Härmälä, Jukka
1946  Jeambar, Patrick
1946  Järvinen, Tapani
1946  Karri, Pentti
1946  Korhonen, Timo
1946  Kylävainio, Ilkka
1946  Laaksonen, Tero
1946  Langenskiöld, Robin
1946  Lautsuo, Pyry
1946  Lievonen, Matti
1946  Lindahl, Matti J.
1946  Lundqvist, Dick
1946  Makkonen, Eero
1946  Marttinen, Heikki
1946  Myllyperkiö, Veikko
1946  Mönkkönen, Tapani
1946  Niemelä, Juha
1946  Niemi, Ilkka
1946  Peltola, Timo
1946  Pentti, Heikki
1946  Poranen, Erkki
1946  Ramm-Schmidt, Christian
1946  Ranta-Muotio, Aulis
1946  Ratia, Lauri
1946  Saarinen, Tuomo
1946  Segundo, Karen de
1946  Selin, Matti
1946  Sumelius, Christer
1946  Sundbäck, Veli
1946  Takanen, Jorma J.
1946  Tanskanen, Antti
1946  Torkko, Maija
1946  Ullberg, Anders
1946  Virrankoski, Risto
1946  Vuorinen, Veikko M.
1946  Yliluoma, Ilkka
1947  Airas, Simo
1947  Alestalo, Kalevi
1947  Armstrong, Elizabeth
1947  Bargum, Magnus
1947  Boersma, Michael A. M.
1947  Bolotowsky, Gideon
1947  Bottenheim, Michael C.
1947  Carlson, Sture
1947  Dahlbäck, Claes
1947  Ekman, Boris
1947  Eriksson, Torgny
1947  Frenckell, Mikael von
1947  Graevenitz, Georg von
1947  Granskog, Christer
1947  Hagman, Nils
1947  Huhta, Antero
1947  Johansson-Hedberg, Birgitta
1947  Jortikka, Markku
1947  Jönsson, Göran
1947  Kagermann, Henning
1947  Kainu, Vesa
1947  Kainulainen, Harri
1947  Kalli, Timo
1947  Kauppinen, Heikki
1947  Kokkila, Ilpo
1947  Koskenkorva, Matti
1947  Laine, Hannu
1947  Laurila, Kalevi
1947  Lehmusto, Heikki
1947  Lehti, Eero
1947  Lehti, Matti
1947  Leisti, Martti
1947  Lilius, Martin
1947  Lindborg, Karl-Johan
1947  Mairinoja, Heikki
1947  Mäihäniemi, Reijo
1947  Mäkelä, Kai
1947  Nieminen, Jukka-Pekka
1947  Oja, Osmo
1947  Orchard, William
1947  Paulig, Bertel
1947  Pekkarinen, Jukka
1947  Piippo, Antti
1947  Pystynen, Pekka
1947  Raitavuo, Marjo
1947  Remes, Antti
1947  Sampermans, Françoise
1947  Scardino, Marjorie
1947  Shimono, Masayuki
1947  Simula, Hannu
1947  Suominen, Jukka
1947  Takamäki, Heikki
1947  Tallqvist, Jan
1947  Toivola, Juha
1947  Toivonen, Hannu
1947  Tuomola, Sirkka
1947  Vaahto, Antti
1948  Adams, George F.
1948  Apajalahti, Anna-Maija
1948  Arle, Henrik
1948  Böer, Ralf R.
1948  Donner, Lars
1948  Drury, David
1948  Grönlund, Peter
1948  Gupte, Lalita D.
1948  Günter, Walter
1948  Hanninen, Juhani
1948  Heikkilä, Tuomo
1948  Hyvärinen, Markku
1948  Hänninen, Pauli
1948  Hästö, Torsten
1948  Inborr, Jan
1948  Jaatinen, Seppo
1948  Kalliala, Pentti
1948  Kallioja, Tapio
1948  Kantola, Birgitta
1948  Karvonen, Eero
1948  Ketonen, Pekka
1948  Konsi, Pekka
1948  Korhonen, Kalle J.
1948  Kurkilahti, Lasse
1948  Kähkölä, Pentti
1948  Laamanen, Matti
1948  Laine, Heikki
1948  Lindberg, Bengt
1948  Nikander, Arthur
1948  Norokorpi, Jukka
1948  Nuutila, Jyrki
1948  Nyström, Kent
1948  Pelkonen, Paavo
1948  Peltola, Risto
1948  Pohjola, Markku
1948  Schütze, Peter
1948  Sipilä, Esko
1948  Sjöqvist, Jan
1948  Tapio, Markku
1948  Taxell, Christoffer
1948  Terho, Helena
1948  Walldén, Petteri
1948  Viinanen, Jukka
1948  Wiklund, Henry
1949  Ahonen, Asko
1949  Anttonen, Risto
1949  Blomberg, Tage
1949  Blomqvist, Dick
1949  Eestilä, Matti
1949  Eloholma, Aimo
1949  Eskola, Matti
1949  Granvik, Carl-Johan
1949  Haavisto, Esa
1949  Halonen, Eino
1949  Holmström, Bengt
1949  Hornborg, Heikki
1949  Kivimaa, Antti
1949  Krogerus, Hannu
 
1949  Lahtinen, Antero
1949  Lainto, Timo
1949  Lilius, Mikael
1949  Maziol, Eric
1949  Nyberg, Rune
1949  Perkonoja, Matti
1949  Pirilä, Ilpo
1949  Purdin, James S.
1949  Rajahalme, Aimo
1949  Rantanen-Kervinen, Pirkko
1949  Rautamo, Lars
1949  Rinne, Risto
1949  Rusila, Heikki
1949  Saadetdin, Ali U.
1949  Saarelainen, Mauri
1949  Sinnemaa, Heikki
1949  Soila, Anssi
1949  Säilä, Jukka
1949  Terentjeff, Jorma
1949  Tirkkonen, Esa
1949  Uotila, Jaakko
1949  Vuorio, Timo
1950  Aalto, Markku
1950  Aamot, Kjell
1950  Ailasmaa, Eija
1950  Berglund, Tom
1950  Bjurström, Hannes
1950  Brock, Gunnar
1950  Brunow, Berndt
1950  Franck, Thomas
1950  Grönblom, Rabbe
1950  Hautanen, Arja
1950  Holkko, Seppo
1950  Horstia, Heikki
1950  Kaivola, Pekka
1950  Kallio, Kari
1950  Kasi, Antti
1950  Korpinen, Raimo
1950  Kupi, Seppo
1950  Langenskiöld, Bertel
1950  Leinilä, Timo
1950  Leskinen, Vesa-Pekka
1950  Liljedahl, Arne
1950  Lyytinen, Asa-Matti
1950  Martela, Pekka
1950  Miekk-Oja, Susanna
1950  Määttä, Olavi
1950  Niinivaara, Mikko
1950  Nivalainen, Arto
1950  Ollila, Jorma
1950  Ovaska, Jukka
1950  Paalanne, Pekka
1950  Parmasuo, Timo
1950  Pehu-Lehtonen, Erkki
1950  Rasilo, Antti
1950  Rinne, Kerstin
1950  Ruud, Tom
1950  Salmi, Matti
1950  Savén, Björn
1950  Silfverstolpe Nordin, A.-C.
1950  Simon, Rainer S.
1950  Sjöman, Henry
1950  Sormaala, Juhani
1950  Tilli, Markku
1950  Toivila, Timo
1950  Vaartimo, Olli
1950  Vainio, Arto
1951  Aarni-Sirviö, Maarit
1951  Brotherus, Ilkka
1951  Byrne, Paul
1951  Eloranta, Jorma
1951  Ervasti-Vaintola, Ilona
1951  Hakalahti, Hannu
1951  Jalasjoki, Ilpo
1951  Johansson, Ole
1951  Kerminen, Harri
1951  Koljonen, Markku
1951  Korhonen, Kai
1951  Kulvik, Pauli
1951  Lai, George T.
1951  Lane, Wendy E.
1951  Laukkanen, Risto
1951  Leminen, Matti
1951  Moilanen, Paavo
1951  Nilsson-Ehle, Anna
1951  Oksanen, Jouko
1951  Pekkarinen, Visa
1951  Plyhm, Åke
1951  Pöllä, Reijo
1951  Riikkala, Olli
1951  Saari, Mia
1951  Salonen, Jarmo
1951  Sasaki, Yoshiki
1951  Saura, Juha
1951  Syrjänen, Hannu
1951  Trygg, Lars
1951  Vartiainen, Riitta
1951  Virtaala, Matti
1951  Vuoria, Matti
1951  Väisänen, Jarmo
1952  Alahuhta, Matti
1952  Ala-Ilkka, Heikki
1952  Fagernäs, Peter
1952  Finne, Harald
1952  Forsström, Kai
1952  Friman, Maija-Liisa
1952  Gripenberg, Gustaf
1952  Halmesmäki, Matti
1952  Halonen, Jarmo
1952  Jokela, Hannu
1952  Karppinen, Esa
1952  Kasanen, Eero
1952  Kontu, Aapo
1952  Korvenpää, Timo
1952  Laaksonen, Juha
1952  Lundahl, Ulf
1952  Makkonen, Matti
1952  Mustakallio, U.-Sinikka
1952  Mustaniemi, Matti
1952  Mörsky, Matti
1952  Nikkanen, Sakari
1952  Ojala, Martti
1952  Palotie, Leena
1952  Peitso, Matti
1952  Ramm-Schmidt, Michael
1952  Rantanen, Juha
1952  Ryöppönen, Hannu
1952  Suonperä, Jukka
1952  Takanen, Heikki
1952  Tanhuanpää, Kalle
1952  Teir-Lehtinen, Carola
1952  Torgersen, Jon-Aksel
1952  Tynkkynen, Markku
1952  Wahlroos, Björn
1952  Winter, Harri
1952  Vitie, Heikki
1952  Vuorialho, Kari
1953  Aarni, Maarit
1953  Björklund, Lauri
1953  Borello, Diego
1953  Brinkmann, Bernhard
1953  Böös, Erkki
1953  Frilund, Leif
1953  Friman, Kaj
1953  Haarla, Ainomaija
1953  Hakakari, Tapio
1953  Hesse, Daniel R.
1953  Hietanen, Mikko
1953  Jansson, Brage
1953  Kallasvuo, Olli-Pekka
1953  Kangasperko, Petri
1953  Kasslin, Jorma
1953  Kiiskinen, Arto
1953  Komulainen, Timo
1953  Laine, Seppo
1953  Laitinen, Maire
1953  Liedes, Leif
1953  Lind, Raimo
1953  Manner, Matti
1953  Mattsson, Denis
1953  Mikkonen, Juha
1953  Moerk, Hallstein
1953  Niemi, Jarmo
1953  Näkyvä, Maarit
1953  Penttilä, Hannu
1953  Ranin, Ursula
1953  Slotte, Karsten
1953  Tikkakoski, Matti
1953  Titz, Peter
1953  Toivanen, Markku
1953  Tolppanen, Ari
1953  Turunen, Seija
1953  Walldén, Helena
1953  Voutilainen, Teemu
1954  Aho, Esko
1954  Allonen, Heikki
1954  Bamford, Peter
1954  Bruse, Anders
1954  Durukan, Erdel
1954  Ehrnrooth, Henrik
1954  Forss, Kenneth
1954  Gran, Kim
1954  Huhtiniemi, Jukka
1954  Hulkko, Juha
1954  Hutton, Peter
1954  Huttunen, Jussi
1954  Ittonen, Nils
1954  Kanervo, Jarmo
1954  Karlberg, Kenneth
1954  Karlsson, Agneta
1954  Kauppi, Simo
1954  Kemppainen, Pekka
1954  Koivula, Vesa
1954  Korvenmaa, Esa
1954  Laine, Saara
1954  Lehikoinen, Arja
1954  Luhtasela, Jaakko
1954  Lönnrot, Erkki
1954  Maasilta, Timo
1954  Miettinen, Lasse
1954  Mänttäri, Aki
1954  Ontronen, Jari
1954  Paasikivi, Jari
1954  Pankakoski, Antti
1954  Pasonen, Kari
1954  Pelttari, Pentti
1954  Petitjean, Maurice
1954  Raiski, Satu
1954  Rauhala, Juha
1954  Salminen, Teuvo
1954  Suviranta, Leena
1954  Thelin, Clas
1954  Toivanen-Koivisto, Maarit
1954  Webb, Hilkka
1954  Väliaho, Pirjo
1954  Ågren, Christer
1955  Aarniovuori, Pirjo
1955  Baldauf, Sari
1955  Bergh, Kaj-Gustaf
1955  Christensson, Michael
1955  Clausen, Christian
1955  Ehrling, Marie
1955  Entelä, Tuula
1955  Ervasti, Matti
1955  Grimaldi, Gianluca
1955  Hakala, Ilkka
1955  Hynninen, Ossi
1955  Höi, Erik
1955  Illi, Kristina
1955  Jokinen, Lasse
1955  Juosila, Arto
1955  Kaila, Panu
1955  Kalsson, Conny
1955  Karhinen, Reijo
1955  Karlsson, Per
1955  Kohonen, Ari
1955  Korkiatupa, Matti
1955  Koskimies, Ilkka
1955  Lahti, Pekka
1955  Laitasalo, Riitta
1955  Lavi, Jukka
1955  Lindholm, Göran
1955  Parkkinen, Pentti
1955  Puotinen, Seppo
1955  Pöllä, Hannele
1955  Remes, Seppo
1955  Rintamäki, Teuvo
1955  Savolainen, Reijo
1955  Sirviö, Heikki
1955  Stadigh, Kari
1955  Talermo, Roger
1955  Vartiainen, Timo
1955  Wegelius, Tuomas
1955  Viljo, Matti
1955  Voipio, Raimo
1955  Wurster, Hartmut
1955  Ylppö, Jukka
1955  Åbacka, Mikael
1956  Karppanen, Toivo Matti
1956  Adde, Svante
1956  Bergholm, Heikki
1956  Davis, Randal
1956  Eikens, Jacques
1956  Elenius, Maija
1956  Farquharson, John-James
1956  Grimaldi, Emanuele
1956  Harju, Jukka
1956  Heliövaara, Eero
1956  Herlin, Antti
1956  Holmström, Harri
1956  Honkamaa, Jarmo
1956  Huhta-Koivisto, Markku
1956  Huuskonen, Pertti
1956  Ignatius, Kim
1956  Jordan, Kari
1956  Kallunki, Jussi
1956  Karppanen, Tuija
1956  Kerttula, Antti
1956  Kähkönen, Matti
1956  Laaksonen, Pekka
1956  Lundberg, Christian
 
1956  Lähteenmäki, Satu
1956  Martela, Heikki
1956  Mäkinen, Juhani
1956  Mäkinen, Mikael
1956  Nyberg, Gustav
1956  Oikarinen, Juha
1956  Orkola, Antti
1956  Pynnä, Harri
1956  Ranne, Jari
1956  Rettig, Bernd
1956  Ruotsala, Matti
1956  Saarikannas, Markku
1956  Saarinen, Kari
1956  Salonen, Reijo
1956  Silvennoinen, Mikael
1956  Sointu, Anne
1956  Sørensen, Bo
1956  Tammi, Helena
1956  Wallenberg, Marcus
1956  Vanjoki, Anssi
1956  Vartiainen, Pekka
1956  Wiklöf, Anders
1957  Adlercreutz, Gustav
1957  Ala-Pietilä, Pekka
1957  Arasjärvi, Raija
1957  Bachmann, Jari
1957  Bergqvist, J. T.
1957  Blomster, Juha
1957  Brunila, Anne
1957  Burenstam Linder, Mariana
1957  Castrén, Robert
1957  Cawén, Klaus
1957  Diard, Jean-Luc
1957  Dunn, Clay
1957  Ervi, Pertti
1957  Gilchrist, Henry
1957  Gunneflo, Birgitta
1957  Haas, Johann
1957  Hakala, Arja
1957  Hakulin, Stina
1957  Happonen, Marja
1957  Inkinen, Kari
1957  Johansson, Peter
1957  Jokela, Markku
1957  Julku, Matti
1957  Kasanen, Juha
1957  Kuula, Tapio
1957  Känsälä, Asko
1957  Laisi, Vesa
1957  Leppä, Timo
1957  Leppänen, Heikki
1957  Linnoinen, Hannu
1957  Lång, Jan
1957  Lähdesmäki, Tuomo
1957  Näsi, Risto
1957  Olkinuora, Petri
1957  Pere, Pekka
1957  Pohjola, Ossi
1957  Puustinen, Raimo
1957  Rautala, Pekka
1957  Reinikkala, Veli-Matti
1957  Rusanen, Hannu
1957  Rytkönen, Esko
1957  Salmela, Timo
1957  Sarjo, Jari
1957  Sihvonen, Eero
1957  Takahashi, Koki
1957  Tammivuori, Matti
1957  Tuomas, Kerttu
1957  Turunen, Hannu
1957  Uhari, Mikko
1957  Vauramo, Pekka
1957  Wiitakorpi, Jorma
1957  Vlasov, Aleksey
1958  Aarnio, Paula
1958  Aho, Lasse
1958  Antson, Christer
1958  Beresford-Wylie, Simon
1958  Carlson, Göran
1958  Erkkilä, Pekka
1958  Ermondi, Claudio
1958  Eskola, Jaakko
1958  Forsén, Kjell
1958  Hannus, Thorolf
1958  Hantila, Isto
1958  Happonen, Kari
1958  Heikkonen, Ismo
1958  Heinistö, Kari
1958  Huber, Satu
1958  Humaloja-Virtanen, Hannele
1958  Ingves, Anders
1958  Järvenpää, Markku
1958  Kallioinen, Jukka
1958  Karppinen, Matti
1958  Lagerqvist, Ewa
1958  Liettyä, Juha
1958  Lievonen, Matti
1958  Liljeblom, Eva
1958  Lind, Jari
1958  Mäkilä, Raimo
1958  Ovaska, Jyrki
1958  Paajanen, Robert
1958  Palhamo, Ari
1958  Pietilä, Arto
1958  Pitkäkoski, Juhani
1958  Rehakka, Heikki
1958  Renlund, Susanna
1958  Repo, Pirjo
1958  Ritala, Asmo
1958  Salander Björklund, Elisabet
1958  Salonen, Timo
1958  Santa-Paavola, Sakari
1958  Schineis, Michael
1958  Simonson, Richard A.
1958  Soini, Kimmo
1958  Sundewall, Caroline
1958  Syrjälä, Timo
1958  Tuominen, Hannu
1958  Virtanen, Matti Tapani
1958  Väänänen, Heikki
1959  Ahrnell, Jan Henrik
1959  Aaltonen, Katariina
1959  Alexander, Bruce
1959  Antniemi, Olli
1959  Haglund, Christer
1959  Hellberg, Lars
1959  Herlin, Ilkka
1959  Himma, Ari
1959  Hintikka, Juhani
1959  Immonen, Peter
1959  Isotalo, Olli
1959  Kahila-Bergh, Leena
1959  Kammonen, Osmo
1959  Karhunen, Olli
1959  Karjalainen, Tapio
1959  Kivelä, Kari
1959  Kotilainen, Timo
1959  Kruus, Ilkka
1959  Kukkonen, Markku
1959  Lager, Esa
1959  Lautanen, Kimmo
1959  Lehtonen, Heikki
1959  Linander, Nina
1959  Mäntylä, Jari
1959  Nordlund, Leif
1959  Nuotto, Kirsi
1959  Nurkkala, Marjo
1959  Perho, Mika
1959  Pietikäinen, Sirpa
1959  Raitasuo, Outi
1959  Sainio, Kari
1959  Seppälä, Hannu
1959  Suutari, Harri
1959  Tiitinen, Arto
1959  Torvelainen, Jari
1959  Vanhanen, Jorma
1959  Viitala, Anne
1959  Vilppula, Ahti
1959  Virtamo, Jukka
1959  Woivalin, Dan-Erik
1959  Vornanen, Ahti-Pekka
1959  Öhman, Robert
1960  Andersson, Robert
1960  Apunen, Matti
1960  Auvinen, Merja
1960  Auvola, Ilkka
1960  Considine, Chris
1960  Eela, Harri
1960  Einarsson, Sigurdur
1960  Eloholma, Pekka
1960  Hakkila, Jukka
1960  Harrela, Pirkko
1960  Hedvall, Kaj
1960  Heikkinen, Pentti
1960  Helander, Mikko
1960  Hiidenheimo, Ilkka
1960  Järvinen, Erkki
1960  Kotilainen, Pii
1960  Lagergren, Magnus
1960  Leino, Liisa
1960  Leino, Merja
1960  Lindberg-Repo, Kirsti
1960  Mattsson, Johan
1960  Mielonen, Jari
1960  Mäkihonko, Juha
1960  Neef, Peter de
1960  Nyberg, Mikael
1960  Pacella, Diego
1960  Pesonen, Jussi
1960  Rauhala, Pekka
1960  Saarinen, Leena
1960  Salmenkylä, Veli Matti
1960  Salo, Jyrki
1960  Timonen, Pekka
1960  Uzpalis, Kestutis
1960  Veromaa, Timo
1960  Vidgrén, Mika
1960  Vienola, Heikki
1960  Vikkula, Kaisa
1960  Vikkula, Matti
1960  Voipio, Mikko
1960  Vähähyyppä, Pekka
1961  Alfthan, Max
1961  Eklund, Henrik
1961  Frisk, Mikael
1961  Halmevuo, Olli
1961  Hanses, Jan
1961  Hartikainen, Jouni
1961  Hienonen, Jukka
1961  Hjelt, Erik
1961  Janér, Kent
1961  Kalliokoski, Terho
1961  Karjalainen, Markus
1961  Karlsson, Jari
1961  Kauppila, Jorma
1961  Keckman, Jori
1961  Koppatz, Paula
1961  Korhonen, Hille
1961  Korhonen, Pertti
1961  Leino, Jari
1961  Lencioni, Roberto
1961  Lipsanen, Juho
1961  Lumme, Merja
1961  Lönnfors, Jarmo
1961  Martinsen, Ivar
1961  Mattila, Veli-Matti
1961  Moisio, Jukka
1961  Mäntykivi, Jukka
1961  Nuutinen, Pekka
1961  Ojanen, Aki
1961  Okkonen, Terhi
1961  Ottosson, Claes
1961  Palo, Antero
1961  Penttinen, Markku
1961  Pinomaa, Juha
1961  Päkkilä, Pekka
1961  Rauhala, Tapio
1961  Raulas, Rami
1961  Rautila, Mika
1961  Rinnevaara, Jukka
1961  Saari, Raija
1961  Salmi, Pekka
1961  Sipilä, Juha
1961  Sivonen, Pekka
1961  Sommarberg, Matti
1961  Teerikorpi, Esko
1961  Tähtinen, Jyrki
1961  Vaajoensuu, Hannu
1961  Valtanen, Jukka
1961  Veeger, Noud
1961  Vickström, Edgar
1961  Öberg, Mikael
1962  Bondestam, Sebastian
1962  Eriksson, Lena
1962  Erviö, Sami
1962  Forss, Martin
1962  Gatti, Andrea
1962  Huhtala, Olavi
1962  Kauniskangas, Kari
1962  Kekäläinen, Juha-Pekka
1962  Kiiski, Tapani
1962  Kinnunen, Jari
1962  Knutzen, Tom
1962  Korttila, Mikko
1962  Lappalainen, Timo
1962  Lassila, Juhani
1962  Leinonen, Hannu
1962  Leponen, Mauri
1962  Leskelä, Anne
1962  Lie, Marianne
1962  Lindelöw, Frans
1962  Luoto, Päivi
1962  Malinen, Heikki
1962  Malmberg, Juho
1962  Mansén, Hans
1962  Niemistö, Kari
1962  Niskanen, Ritva-Liisa
1962  Pehu-Lehtonen, Kaija
1962  Pentti, Petri
1962  Piela, Topi
1962  Pinnock, Richard
 
1962  Rahkamo, Kimmo
1962  Rajala, Jarmo
1962  Rautio, Laura
1962  Rissanen, Marjatta
1962  Ritakallio, Timo
1962  Savander, Niklas
1962  Segal, Dor J.
1962  Seitovirta, Mika
1962  Sihvo, Ilkka
1962  Sivonen, Juha
1962  Sivula, Harri
1962  Strengell, Petri
1962  Tallberg, Andreas
1962  Talma, Arja
1962  Tilman, Tuomo
1962  Tollsten, Anders
1962  Varho-Lankinen, Tiina
1962  Viinikainen, Jukka
1962  Virtanen, Markus
1962  Yli-Kyyny, Tomi
1963  Margerie, Victoire de
1963  Ahdekivi, Sakari
1963  Attebrant, Ulf
1963  Castrén, Matias
1963  Engström, Tapio
1963  Everi, Timo
1963  Gettinger, Gregory
1963  Grön, Juha
1963  Halonen, Jukka
1963  Hietanen, Kari
1963  Horttanainen, Pekka
1963  Jokitalo, Petteri
1963  Kangaskorpi, Vesa-Pekka
1963  Karlsson, Jutta
1963  Laakso, Hannu
1963  Lahti, Ari
1963  Laine, Pasi
1963  Lindqvist, Roger
1963  Lundmark, Pekka
1963  Magnusson, Torbjörn
1963  Mankki, Anu
1963  Merivirta, Jyri
1963  Meskanen, Ari
1963  Mikkonen, Hannu
1963  Mikkonen, Jorma
1963  Myllyneva, Petri
1963  Niemelä, Jaakko
1963  Paananen, Mikko
1963  Pikkarainen, Heikki
1963  Pärssinen, Kimmo
1963  Raussi, Juha
1963  Rentto, Markku E.
1963  Rolig, Petri
1963  Rosengren, Lasse
1963  Saksi, Juha
1963  Salminen, Antti
1963  Sara-Aho, Sirpa
1963  Schia, Arnhild
1963  Tallberg, Martin
1963  Toivonen, Ulf
1963  Weber, Peter
1963  Viellard, Emmanuel
1964  Back, Tomas
1964  Cantell, Aaro
1964  Cedercreutz, Carl-Magnus
1964  Frantti, Pekka
1964  Grönholm, Camilla
1964  Hasselblatt, Jan
1964  Ihamuotila, Mika
1964  Inkiläinen, Kristina
1964  Jaakkola, Ville
1964  Joukio, Mika
1964  Kaitue, Karri
1964  Komulainen, Anssi
1964  Kuusela, Pekka
1964  Kuutsa, Jussi
1964  Lindahl, Robin
1964  Loimovuori, Juha
1964  Maarse, Frans
1964  McDowell, Mary T.
1964  Muikku, Jussi
1964  Mustakallio, Mika
1964  Parvi, Seppo
1964  Pentikäinen, Mikael
1964  Peuranen, Mika
1964  Raita, Tomi
1964  Rosenbröijer, Carl-Johan
1964  Savo, Veli-Matti
1964  Savonlahti, Riitta
1964  Seligson, Peter
1964  Sjöberg, Michael
1964  Sohlström, Hans
1964  Stenberg, Scott J.
1964  Telanne, Kai
1964  Öistämö, Kai
1965  Graaf, Harald de
1965  Ala-Härkönen, Martti
1965  Ala-Nikkola, Panu
1965  Annvik, Bo
1965  Axberg, Stefan
1965  Burgaz, Wiveka
1965  Ehrnrooth, Paul
1965  Eräkangas, Kirsi
1965  Halkola, Jori
1965  Hautaniemi, Eero
1965  Hofvenstam, Peter
1965  Jäämaa, Jukka
1965  Kangas, Timo
1965  Karttinen, Timo
1965  Korhonen, Anssi
1965  Kostiainen, Juha
1965  Kurvinen, Marjut
1965  Mertano, Eero
1965  Mervola, Pekka
1965  Mikkola, Joni
1965  Montonen, Mikko
1965  Mäenpää, Pasi
1965  Omes, Marc
1965  Paappa, Jyrki
1965  Palomäki, Atte
1965  Rosendahl, Jari
1965  Ruohola, Juha
1965  Salonen, Ilkka
1965  Salonen, Pentti
1965  Sarasvuo, Jari
1965  Seikku, Kai
1965  Virtanen, Taneli
1965  Vuorikari-Antikainen, A.-R.
1966  Airaksinen, Manne
1966  Björnman, Tommi
1966  Boman, Petri
1966  Bøe, Eivind
1966  Gardell, Christer
1966  Hangasjärvi, Markku
1966  Helminen, Rami
1966  Huotari, Olli
1966  Jakosuo-Jansson, Hannele
1966  Jouhki, Juha
1966  Jungar, Mats
1966  Kangas-Kärki, Teemu
1966  Kankare, Satu
1966  Kanninen, Matti
1966  Katzen, Brian
1966  Kettunen, Pekka
1966  Kivekäs, Matti
1966  Koivu, Kari
1966  Koljonen, Timo
1966  Laakkonen, Jyrki
1966  Lapveteläinen, Patrick
1966  Lauslehti, Antti
1966  Luostarinen, Pasi
1966  Mäki, Esa
1966  Naulapää, Jukka
1966  Nevalainen, Jari
1966  Ojanperä, Tero
1966  Ojanpää, Pekka
1966  Puttonen, Vesa
1966  Pöllänen, Antti
1966  Räty, Timo-Pekka
1966  Siilasmaa, Risto
1966  Somerma, Marko
1966  Sonninen, Timo
1966  Takala, Vesa-Pekka
1966  Torniainen, Juha
1966  Westerlund, Heikki
1966  Wiljanen, Erik
1966  Virta, Erkki
1967  Erikslund, Tove
1967  Göral, Hakan
1967  Hyppönen, Ari
1967  Koskimies, Mikko
1967  Laaninen, Jari
1967  Luomakoski, Jyri
1967  Narkilahti, Pia
1967  Palmqvist, Marika
1967  Pohjanvirta, Olli
1967  Saarenhovi, Topi
1967  Samsten, Juha
1967  Sasse, Jan
1967  Takanen, Jarkko
1967  Tang, Vance
1967  Toikkanen, Sakari
1967  Toivanen, Jouko
1967  Tuomas, Jukka
1967  Vauraste, Tero
1967  Vuorio, Kaisa
1967  Ylikortes, Sami
1968  Aulasmaa, Kari
1968  Avellan, Jari
1968  Bagh, Alexej von
1968  Bonsdorff, Claus von
1968  Ek, Johan
1968  Fic, Pjotr
1968  Haavisto, Erkki
1968  Heinonen, Lasse
1968  Iisakki, Heli
1968  Laakkonen, Reetta
1968  Nissinen, Minna
1968  Nummela, Harri
1968  Ottola, Teo
1968  Palviainen, Harri
1968  Persson, Malin
1968  Raekivi, Outi
1968  Reinikka, Miika
1968  Sipola, Saku
1968  Smolander, Anna-Liisa
1968  Suutarinen, Jouni
1968  Takanen, Harri
1968  Uusimäki, Kimmo
1968  Viitaniemi, Pasi
1968  Virtanen, Kimmo
1968  Ylönen, Tatu
1969  Ahtisaari, Marko
1969  Akiander, Kimmo
1969  Blomqvist, Björn
1969  Brade, Harry
1969  Hammarén, Johan
1969  Hestvik, Line
1969  Kallunki, Juha-Pekka
1969  Kari, Mika
1969  Korpelainen, Kari
1969  Laakkonen, Hannu
1969  Montonen, Jaakko
1969  Piiroinen, Pekka
1969  Rinne, Timo J.
1969  Saari, Petri
1969  Saavalainen, Mikko
1969  Silvennoinen, Janne
1969  Terho, Petteri
1969  Thorén, Petra
1969  Wennerklint, Ricard
1969  Widman, Daniel
1970  Sigurdsson, Hreidar Mar
1970  Brobäck, Joakim
1970  Kantola, Juha
1970  Keränen, Vesa
1970  Kinnunen, Eero
1970  Kiuru, Martti
1970  Kivikoski, Juha
1970  Lehti, Panu
1970  Niemisvirta, Petri
1970  Palomäki, Pirkka
1970  Peltola, Jukka
1970  Syrjänen, Jaakko
1970  Vasankari, Päivi
1970  Vauhkonen, Heikki
1970  Vidgrén, Juha
1970  Vitzthum, Christoph
1971  Gal, Amir
1971  Lintunen, Jouni
1971  Luoma, Marko
1971  Mustakallio, Panu
1971  Rytky, Mika
1971  Sippola, Mika
1971  Sääskilahti, Simo
1971  Thorsrud, Morten
1971  Änkilä, Petteri
1972  Ahola, Hannu
1972  Halonen, Panu
1972  Kiuru, Sauli
1972  Parpola, Ville
1972  Pylväs, Lasse
1972  Vauhkonen, Anu
1973  Aktan, Aarne
1973  Immonen, Anselmi
1973  Kenny, Liam
1973  Mäkelä, Eeva
1973  Pietilä, Seija
1973  Sinisalo, Riku
1973  Sipola, Marko
1974  Ehrnrooth, Alexander
1974  Eskola, Samuli
1974  Lillberg, Petri
1974  Seppälä, Anna
1974  Törnqvist, Maria
1976  Hortling, Pia
1976  Säkkinen, Petri
1978  Pentti, Kristina
1984  Herlin, Jussi

Takaisin sivun alkuun.