www.porssitieto.fi  2013

KIVIPAINOMENETELMÄ:
LYHYT KUVAUS

Kivipaino (litografia) on kuvien litografinen (kr. lithos = kivi) laakapainomenetelmä, joka oli käytössä ennen nykyaikaista offsettia. Painava kivi on hienointa, tiheätä kalkkikiveä, johon rasva kiinnittyy pysyvästi. Rasva ja vesi, jota kivi myös ottaa vastaan, torjuvat toisiaan. Siksi kosteat kohdat torjuvat öljyisen painomusteen, ja päinvastoin.

Kemiallisin menetelmin myös kiven rasvaa hylkivät kohdat tehdään pysyviksi, jottei rasva leviäisi. Pehmellä kankaalla, jossa on hieman painomustetta, hangataan kiveä kunnes kuva erottuu hyvin, mustana.

Virhekohdat retusoidaan nyt käsin, minkä jälkeen värittömät kohdat syövytetään hieman happokylvyssä. Lopuksi kivi pyyhitään puhtaaksi tärpätillä. Tässä vaiheessa rasvainen kuva on näkymätön.

Painokivi
(Kuva suurenee klikkaamalla sitä.)

Painettava kuva muodostuu siis rasvaviivoista ja -alueista. Kun kiveä kostutetaan vedellä, itse rasvainen kuva torjuu veden ja levitettävä painomuste tarttuu näin ollen vain kuvan viivoihin ja kenttiin.

Seuraavaksi painokoneessa (kuva 2) vaakatasossa liikuteltavan kiven päälle puristetaan (suorassa litografiassa) ohut paperi, joka ottaa vastaan mustetta. Kiven muut kohdat kostuttavat hieman paperia, mutteivät värjää sitä. Tämä painojälki on erittäin terävä. Joka vedoksen välillä kiveä pitää puhdistaa ja värjätä uudelleen.

Alussa painokone oli käsikäyttöinen. Ellei tiedossa ollut uusintapainosta, painokivi käytettiin uudelleen hiomalla pois pintakerros siitä ja kiillottamalla erikoiskivellä.

Kuva kaiverrettiin koossa 1:1 terävällä metallikärjellä, tai vaihtoehtoisesti piirrettiin öljykynällä, -siveltimellä tai -liidulla, peilikuvana siirtokiveen (ylivientimenetelmä) tai jopa itse painokiveen. Originaalikuva voitiin ensin myös piirtää oikein päin käännettynä litografisella musteella suoraan siirtopaperiin.

Painokoneessa puristamalla saatiin yksi kuva siirrettyä painokiveen paperista (kehysmalleja). Paperi kastettiin ja nostettiin pois. Yhden postimerkin pieni originaalikuva voitiin myös ensin kaivertaa metallilaattaan. Jos litteroita oli useita, pääsiirtokivessä jätettiin tyhjät paikat arvoille, joita varten tehtiin apukivet. Kun vedokset oli yhdistetty kuva siirrettiin painokiveen.

Saman kuvan joka värille tarvittiin omat siirto- ja painokivet sekä eri painokerrat. Siirto- eli emokivet pyrittiin säästämään (mustavedokset). Kuva. Painokivet kuluivat käytössä.

Jo sata vuotta sitten hankalat kalkkikivet ruvettiin korvaamaan metallilevyillä. Ne valmisteltiin fotolitografisin menetelmin, joita myös voitiin käyttää kuviin valoherkiksi käsitellyissä kalkkikivissä.

Myöhemmin suora laakapaino korvattiin epäsuoralla (eli siis offset) rotaatiolaakapainolla (silloin vielä joko kivellä tai metallilaatalla), joka lopuksi kehittyi nykyoffsetiksi. Ilmeisesti epäsuorassa pystyttiin käyttämään paksumpaa paperia.

Molemmissa viimeksi mainituissa laakapainoissa oli kumipäällysteinen tela ja oikein päin käännetty kuva itse painovälineessä (ja siirtokivessä).

1955 Tilgmann lopetti kivipainomenetelmän käytön, mutta maanmittaushallitus painoi joitakin karttoja kivipainolla vuoteen 1961 asti. 1911 Tilgmann oli hankkinut Suomen ensimmäisen offsetkivipainokoneen.

Osakekirjoja painotyönäyttelyssä 1915.
 

KirjapainomenetelmästäOsakekirjojen taiteilijoita Vanhojen osakekirjojen keräilystä.
Tämän sivun nettiosoite on:
www.porssitieto.fi/osake/mustavedos/ kivipainomenetelma.html