Paperinkeräys Oy
Per. 1943, lak. 2024. Nimi vuoteen 1961 Jätekeskus Oy, vuoteen 1965
Paperinkeräyskeskus Oy, vuodesta 2019 Encore Ympäristöpalvelu Oy. Nimensä yhtiö sai
1961 kilpailussa, jossa yleisö teki yhteensä 31.308 ehdotusta.
Jätteiden keräily, lajittelu ja myynti raaka-aineeksi teollisuudelle,
Helsinki. Kuva. Uusiomassasta valmistettiin
alussa kartonkia, sittemmin uutta sanomalehtipaperia tai pehmopaperia.
Paperinkulutus vähenee ja Suomen viimeinen sanomalehtipaperitehdas,
Kaipola, suljettiin 2021.
Kotkassa toiminut osakkuusyhtiö Keräyskuitu Oy oli siistatun
uusiomassan valmistaja.
Sota-aika pakotti jätepaperin laajennettuun talteenottoon ja käyttöön paperiteollisuuden raaka-aineeksi. Paperia keräämällä
mm. koululapset hankkivat
sodan jälkeen hopealusikoita*, rannekelloja, Meccanoja, nukkeja, makeisia tai pienen rahakorvauksen:
lehti. Keräyskuitti
↓↓.
*1956
kerääjä sai esim. 100 kg vastaan kahvilusikan
vaihtoartikkelina. Aterimet olivat tanskalaisen Holger Rasmussenin
Margit-mallia, kuva ↓. Valmistaja Hopeatehdas Oy.

1960-luvun jälkeen oli ajoittain keräyspaperin ylitarjontaa, eikä
paperista enää annettu palkkiota, ja vienti oli tappiollista. Nykyään
asuntoyhtiöiden velvollisuus on järjestää ja kustantaa keräys. Lisäksi on
maksuttomia keräyspisteitä. Paperin kierrätysaste oli 89 % 2021.
Otsikon yhtiö käsitteli kierrätysmateriaaleja valtakunnallisesti 17 omassa
käsittelylaitoksessa minkä lisäksi Encorella oli alihankkijoita ja
kierrätyspolttoaineliiketoimintaa. 2022 Encore Ympäristöpalvelu Oy kierrätti paljon muutakin jätemateriaalia, kuin paperia
ja kartonkia. Tärkein liiketoiminta oli jätehuoltopalvelut yrityksille. 1957 liikevaihto 423 Mmk
ja 80 työntekijää, 1996 205 Mmk ja 105, 2022 78 M€ ja 159. 1988 perustettiin
paperinkeräysalalla valtakunnallinen kilpailija, Suomen Keräystuote Oy.
(1981) Enso-Gutzeit Oy 20 %, G. A.
Serlachius Oy 20 %, Oy Tampella Ab 20 %, A. Ahlström Oy 12 %, Myllykoski
Oy 10 %, Yhtyneet Paperitehtaat Oy 10 %, Vääräkoski Oy 4 %, Näsijärvi Oy 2
%, Kymi Kymmene Oy 1 %.
(1996) UPM-Kymmene Oyj 23 %, Metsä-Serla Oy 20 %, Ahlström Paper Group Oy
12 %, Fort James Suomi Oy 4 %, muut 40 %.
2022 ruotsalaisen Stena Metall AB:n tytäryhtiö Stena Recycling Oy osti Encore Ympäristöpalvelu Oy:n.
Stena toimi lähinnä metallinkierrätysalalla, jossa Encore ei ollut; 2022
myynti 151 M€ 150 työntekijää.
2023 loppuun mennessä yritykset siirtyivät toimimaan ja tarjoamaan
palveluita Stena Recyclingin nimellä.
Otsikon yhtiö fuusioitu Stena Recycling Oy:hyn 2024.
[PRH. Historiikit.
Lisää: I Helsinki.]
© G. Kock

|