TÄYDENTÄVIÄ YHTIÖTIETOJA
www.porssitieto.fi:n luetteloon Suomen keräilyosakekirjoista. Lak*. CC-lisenssit.


Brändö Rederi Aktiebolag

Per. 1916 (rek. 1918), lak*. Virall. kotip. Helsingin mlk.

Varustamon alkuperäinen tarkoitus oli ostamansa moottorikuunari/höyryproomu Harjumaalla kuljettaa rahtia, etupäässä huvilakaupungin asukkaiden tarvitsemia polttoaineita ja rakennustarvikkeita. Emoyhtiö Brändö Villastad Ab:llä oli ABBW 1 -proomu.

Myöh. yhtiö omisti puurunkoisen ms Venuksen (SJRV). 5.1918 varustamo ilmoitti palkkaavansa päällikön 225 dwt moottorikaljaasiin ja ottavansa rahteja Suomenlahden ja Itämeren satamiin sekä 10.1918 ostavansa vähintään 700 t aluksen (mikä ei toteutunut). Lehti. TJ 1918, 1920 Harry Mieritz.

1500 os. à 100 mk. Osakekirja.

Brändö Villastad Ab ja Hertonäs Gods Ab 50/50.

Vain kaksi kuukautta perustamispäätöksen jälkeen Villastadin hallitus päätti ottaa Harjumaa-aluksen omiin nimiinsä (pöytäkirja) ja että varustamoyhtiön perustamista ei viedä loppuun (mutta se rekisteröitiin 17.9.1918 ja osti ms Venuksen). Harjumaan Villastad oli 7.3.1917 myynyt Laivaosakeyhtiö Turku Ab:lle.

1917 tai 1918 em. perustajayhtiöt kuitenkin myivät osakekannan kahdeksalle lähinnä kulosaarelaiselle yksityishenkilölle. 18.12.1918 varustamo yritti, turhaan, huutokaupata aluksensa.

2.1920 valtioneuvosto eväsi Brändö Rederi Ab:n anomuksen saada myydä Venus-aluksensa ulkomaille. Laivan saatua myydyksi kotimaassa yhtiökokoukset 26.4. ja 6.7.1920 päättivät purkaa yhtiön. Vuosihaaste 15.9.1920.

Venuksen seuraava omistaja oli Jefim Sonkin, Heinävesi. Hänen myyntianomuksensa valtioneuvosto eväsi 12.1920. 1925 tämä ms Venus (SJRV) tuli Algoth Niskan siskon Aina Niska-Smedsin omistukseen. 1925 jälkeen laiva ei enää ole Suomen rekisterissä.

Nykyistä kuunaria Jan Mayenia on sanottu ollen Venus-nimisenä Algot Niskan omistama. Tanskassa 1914 rak. Jan Mayen ei kuitenkaan voi olla sama kuin SJRV, joka rakennettiin Virossa 1912. Kootkin ovat eri.

[PRH. Otsikon varustamo ei ole mukana Riimalan kirjassa Brändön sporat, botskit ja leffat (2002).]

© G. Kock