G. Kock  ©  1.2013–2015.  Yhteystiedot sekä    

OSAKEKIRJAYHTIÖT KUNNITTAIN
Linkit: Osakekirjayhtiöt lääneittäinMenetetyt alueet.

Liite keräilyosakekirjojen katalogiin. Linkit siihen: yhtiöt A–GH–KL–NO–R  S  T–ÖOsk.

Suomen kaikkien keräilyosakekirjojen katalogissa mainitaan kunkin yhtiön kohdalla paikkakunta ja lääni, missä osakekirja on annettu ulos. Tässä samat yhtiöt, ml. osuuskunnat, on luetteloitu kotipaikkojensa mukaan. Kysymyksessä on yhtiön virallinen, kaupparekisteriin merkitty kotikunta tai kunnat, jos yhtiö on muuttanut sen. Mikäli osakekirjaan on merkitty muu paikka, kuin virallinen kunta (esim. taajama) tai kotipaikka (esim. pääkonttorin kunta), se on korjattu katalogissa. Kuntaliitosten ja -jakojen vaikutusta ei tässä oikaista taannehtivasti eikä eteenpäin kunkin osakekirjan antamistilanteesta, mutta jos yksi ja sama kunta on pelkästään vaihtanut nimeään kaikki yhtiöt eri ajoilta on tässä luettelossa kerätty viimeisimmän nimen alle (esim. Vantaa). Menetettyjen alueiden yritysten kotipaikat muutettiin lailla 213/1940 sekä 278/1945 Helsingiksi. Eri kuntia on tässä mukana n. 315.

Läänit, niiden rajat sekä nimet ovat vuoden 1944 tilanteen mukaisia – perustelut. Sodan jälkeen perustetut läänit ei siis noteerata lainkaan. Tämä selkeyttää myös menetettyjen kuntien käsittelyä. Mutta jos kunta on jälkeenpäin siirtynyt yhdestä läänistä toiseen 1944-lääniin, kunnan ja sen yhtiöiden läänit ovat sekä katalogissa että kunta- ja lääniluetteloissa ne, jotka olivat voimassa kunkin osakekirjan antovuotena. Esimerkkejä kahden läänin kunnista yhtiöineen: Iitti, Ikaalinen, Kuusankoski, Parkano, Virrat.

On huomioitavaa, että mitä suurempi yritys, sitä todennäköisempää on että liiketoimintaa on tosiasiallisesti harjoitettu myös muualla, kuin virallisessa kotikunnassa. Helsingin kaupunki on ylivoimaisesti yleisin kotipaikka, 40 % kaikista osakekirjayhtiöistä, ja onkin siksi käsitelty tässä omana "lääninä". Usein "Helsinki" ei kerro paljoa yrityksestä, koska esimerkiksi suurilla metsäyhtiöillä oli merkittävää toimintaa kymmenissä muissakin kunnissa. Wärtsilä:n pääkonttori oli Helsingissä, mutta yhtiön virallinen kotipaikka oli historiallisista syistä loppuun asti Värtsilän kunta. Kuitenkin yhtiöllä oli siellä (Uusi Värtsilä) jäljellä enää pari pientä vesivoimalaitosta. Paikkakuntanimen jälkeen on läänin tunnuskirjain; kartta lääneistä. Ks. siitä tarkemmin: Osakekirjayhtiöt lääneittäin (johdanto).

LÄÄNIKIRJAIMET:  H Hämeen, K Kuopion, L Lapin, M Mikkelin, O Oulun, T Turun ja Porin, U Uudenmaan (ei H:ki), V Viipurin, VA Vaasan, ÅL Ahvenanmaa.


Ahlainen, T
Porin-Ahlaisten väliseudun Sähkö.

Akaa (vanha), H
Sotkian Höyrysaha, Toijalan Urheilukenttä, Wiialan Mylly.

Alahärma, VA
Alahärmän Osk, Alahärmän Mylly- ja Saha-osk Sampo, Härmän Ravirata.

Alajärvi, VA
Kevyt-Kivi.

Alastaro, T
Alastaron Auto, Sallilan Sähkölaitos.

Alaveteli, VA
Nedervetil Gräv.

Angelniemi, T
Karviaisten Muuntaja-osk.

Anjala, V
Sinisalo, Heimo.

Antrea, V
Itä-Suomen Raakasokeritehdas, Ylä-Vuoksen Maamieskoulu.

Asikkala, H
Asikkalan Puhelin, Salonsaaren Saha.

Askola, U
Askolan Yhteiskoulun Talo, Kohiseva, Osuuskauppa.

Aura, T
Aurantalo.

Bromarv, U. (Suurin osa Hankoniemestä kuului aik. B:iin.)
Bromarf Telefon, Hangöby Ångslups.

Dragsfjärd, T
Dragsfjärd Rederi, Nordanå Gods, Taalintehdas - Dalsbruk.

Elimäki, V
Elimäen Osuuskauppa.

Eno, K
Joensuun Sedun Puhelin, Telekarelia, Ukkola.

Eräjärvi, H
Vihasjärven Telefooniyhdistys.

Espoo, U
Bad Grankulla (vanha), Espoon Sähkö, Espoon Vesihuolto, Espoon Ylätie 9, Kiinteistö, Forestia Sijoitus, Innopoli, Juva, Kauklahden Lämpöasennus, Kaukomarkkinat, KeilasijoitusKolmperän Sähkö, Kutter, Köklaks Trafbana, Leppävaaran Kauppiastalo, Leppävaaran Paikoitustalo, Listra, Lönegren, Merika, Mäenalus 15, Kiinteistö, Orion-yhtymä, Patenttituote, Pohjolan Lomamajat, Pollux (uusi), Projectus Team (vanhin), Rettig (Rettig-Strengberg), Sisu Racing (uusi), Sisu, Sophistics (vanha), Sulkapallohalli Espoo Badminton, Suomen Sokeri, Tapiolan Koulukiinteistö, Teollisuusteippikeskus, Tietotehdas, Työväline, Unic, Uudenmaan Kuljetus, Vistacom Industries, Yleiselektroniikka.

Eura, T
Euran Pitäjän Telefooni-Osk, Oma-Kauppa, Osuusliike.

Finström, ÅL
Skogen, Ålands Bryggeri.

Forssa, H
Forssa Billardklubb, Forssan Jäähalli, Forssan Leipätehdas, Forssan Seudun Puhelin, Forssan Squashkeskus, Hämeen Tukkuliike, Kajaste, Rahoitusyhtiö (vanha), Lounais-Hämeen Kauppa, Suomen Leipä.

Haapajärvi, O
Haapajärven Tehtaat, Suomenselkä, Osuuskauppa.

Hailuoto, O
Hailuodon Höyryvene-osk.

Halikko, T
Halikon Sähkö (vanha), Halikon Vuorela, Humppilanpelto, Kiinteistö, Suominen, Arvo, Sementtivalimo.

Hamina, V
Fredrikshamn, Järnvägs, Haminan Lehti, Kymenlaakson Ravirata, Kymenlaakson Suunta, Maaseudun Kirjapaino, Pumppu, Realskol-ab i Fredrikshamn, Tryckeri- och Tidnings i Fredrikshamn, Wetuschenko, P., Yksityislaboratorio.

Hanko, U. (Suurin osa Hankoniemestä kuului aik. Bromarviin.)
Agros, Argentum, Dahlberg & Ekholm, Hangon Optiikka, Hangon Vapaasatama, Hangö Bad (uusi), Hangö Fastighets- och Elektriska Belysnings, Hangö Handelslag, Hangö Rederi, Hankoniemen Kehitysyhtiö, Rialto, Suomen Forsiitti-Dynamiitti, Suomen Kalastus, Suomen Meijerilehti, Kannatus, Svenska Conservfabriks, Temperator.

Harjavalta, T
Länsi-Suomen Voima.

Harlu, V (vrt. Ruskeala)
Läskelä/Läskelä Bruks.

Hattula, H
Hattulan Puhelin, Marja, Teknika.

Hauho, H
Hauhon Puutavara, Hauhon Sähkö, Hauhon Telefooni, Hauhon Uusi Sähkö.

Hausjärvi, H
Hyvinge Sanatorium, Ois Tegelbruk, Oitin Ärrä, Puuastiat, Riihimäen Elantola, Riihimäen-Hyvinkään Sanomalehti, Subeka.

Heinola, M
Hanka, Sementtivalimo, Heinola Ångbåts, Heinolan Faneeri, Heinolan Puhelin, Itä-Hämeen Tie- ja Rautatie, Kodinsuoja, Talo, Kuusisto, Munakka Såg, Puusarja (uusi), Urheilu-Kontti.

Heinolan mlk, M
Pikonen, Sähkö, Puulämpö.

Heinävesi, M
Heinäveden Höyrylaiva (uusi), Heinäveden Höyryvenhe-osk.

Helsingin mlk, U: ks. Vantaa

Helsinki, A
Helsingin yhtiöitä ei luetellä tässä, sillä ne ovat jo kaikki läänien mukaisessa listassa, jossa Helsingin kaupunki on omana A-"lääninä".

Hiitola, V
Ahonen.

Himanka, O
Himangan Kala ja Minkki.

Hinnerjoki, T
Hinnerjoen Sähkö.

Hirvensalmi, M
Hirvensalmen Sähkö.

Hollola, H
Huonekalutuotanto, Kanto, Lahden Puusepät, Muurame, Savirakennus, Vainion Seudun Sähkö, Watostek (Vaahto Group).

Honkajoki, T
Maakunnan Liha.

Honkilahti, T
Koskel- ja Waalijärven Kuivaus.

Huittinen, T
Huittisten Paloasema, Huittisten Puhelin, Huittisten Tiilitehdas, Huittisten Vilja, Lauttakylän Urheilukenttä, Tuotanto, Huittisten Maataloustuottajain.

Huopalahti (mm. Lauttasaari ja Munkkiniemi), U
Helsingin Tupakkatehdas, Kumisto, Manor Asunto, Myyntiyhtymä, Salminen, V. E., Strandstigen 9, Fastighets, Timo.

Hyvinkää, U
Autotarvike ja Huolto, Filmipaino, Hyvinkään Leipä, Hyvinkään Nahka- ja Jalkinekauppa, Hyvinkään Puhelin, Hyvinkään Sementtitiilitehdas, Hyvinkään Seuratalo, Hyvinkään Urheilukenttä, Peruskiila.

Hämeenkyrö, T
Kyro (vanha; Hammaren & Co).

Hämeenlinna, H
Aulanko-Karlberg, Aulanko-Karlberg, Matkailukeskus, Etelä-Hämeen Osuusliike, Hämeen Maa, Sanomalehti, Hämeen Sanomat, Hämeen Suoja, Talo, Hämeen Sähkö, Hämeen Voima, Osk, Hämeenlinnan Höyrylaiva, Hämeenlinnan Keilahalli, Hämeenlinnan Puhelin (vanha), Hämeenlinnan Sato, Hämeenlinnan Verkatehdas, Hämettären Sanomalehti, Jake, Sähkötoimisto, Kansan Sivistys, Karisto, Arvi A., Marja, Matkailu, Laiva, Mensa, Paperitaide, Pienkarja, Sisu Defence (vanha), Svenska Skolgården i Tavastehus, Torikatu 24, As., Torinkulma Hämeenlinna, Kiinteistö, Tähtipuisto, Asunto, Verkkoteollisuus.

Iisalmi, K
Haukilahden Höyryvenhe, Iisalmen Oluttehdas, Iisalmen Telefooniyhdistys, IS-Yhtymä (Iisalmen Sanomat), Katerma, Koukunjoen Höyryvenhe, Kärkkäinen & Putkonen, Nerkoon Höyryvene, Olvi, Rönkä & Huttunen, Salmetar, Ylä-Savon Metsä.

Iitti, U/V
Auto ja Urheilu (V), Iitin Sähkö (U), Vuolenkoski (vanha; U).

Ikaalisten mlk, T/H
Ikaalinen (T), Ikaalisten Silkki (T), Ikaalisten Tehdas (T), Kylpyläkasino (H), Leppäkosken Sähkö (T), Oma Tupa, Ikaalisten Maataloustuottajain Asunto (T).

Ilmajoki, VA
Ilmajoen Meijeri, Ilmajoen Urheilu, Jäykkälevy, Pohjanmaan Lento.

Imatra, V
Evälahti, Rakennusliike, Imatran Kattohuolto, Imatran Kuljetus, Imatran Seudun Sähkö, Tornator.

Impilahti, V
Diesen Wood Company, Impilahden Sähkö ja Mylly, Pitkärannan-Salmin Höyrylaiva.

Inari, L
Inari (Nellimön Kauppa ja Saha, uusi), Inarin Sähkölaitos.

Inkoo, U
Badstugubacka Warfs.

Isokyrö, VA
Vanhalan Puutarha.

Jalasjärvi, VA
Jalasjärven Sähkö.

Janakkala, H
Kuumola, Napiala, Tervakosken Puuhamaa, Tervakoski, Turengin Juurikkaantuottajat, Turengin Kaivin, Turengin Sokeritehdas, Turengin Telefooni.

Jepua, VA
Jeppo-Oravais Handelslag, Jepuan Willakehruutehdas.

Joensuu, K
Hakkarainen, J., Joensuun KTK, Joensuun Puhelin, Joensuun Urheilumetsästäjäin Maja, Joensuun Ymp. Osuusmeijeri, Kansan Voima, Karelia Export, Karjalan Matkailu, Karjalan Nahka- ja Liha, Kotilainen, P., Maakunta, Kirjapaino, Pohjois-Karjalan Kirjapaino, Pohjois-Karjalan Lehti, Pohjois-Karjalan Sähkö, Suur-Karjalan Kirjapaino.

Johannes, V
Johanneksen Sähkö, (Rokkalan Sementtivalimo: Helsinki).

Jokioinen, H
Ferraria, Jokioisten Museorautatie, Jokioisten Puhelin-osk, Jokioisten Tärkkelys ja Siirappi, Jokioisten-Forssan Rautatie, Jokkis Gods.

Joroinen, M
Joroisten Osuuskauppa, Joroisten Puhelin.

Joutseno, V
Joutsenon Kuljetus.

Juankoski, K
Juankosken Sanomat, Stromsdal.

Jurva, VA
Saha.

Juuka, K
Suomen Vuolukivi (uusi).

Juva, M
Jallen Kartano, As..

Jyväskylä, VA
AV-System, Gummerus, Halssilan Työväentalo, Jyky, Kalustoteollisuus, Jyväskylän Rauta, Jyväskylän Työväen Sanomalehti, Jyväslääkärit, Jyväs-Metka, Kangas Pappersbruks, Kangas (vanha), Keljon Työväentalo, Keskisuomalainen (uusi), Keskisuomalainen (vanha), Keski-Suomen Karhu, Keski-Suomen Maarakentajat, Keski-Suomen Metsä, Keski-Suomen Minkki, Keski-Suomen Puhelin (vanha), Keski-Suomen Ravirata, Keski-Suomen Suoja, Leppäveden Laiva, Marttila, Heikki (Alcom), Mitro, Myyntivirta, Nisulan Osuuspankki, Päijännematkailu, Höyrylaiva, Rantasipi (vanha), Roil, Schauman, Wilh., Sisä-Suomen Rautakauppa, Sisä-Suomi, Sydän-Suomen Sanomalehti, Torinlaita (Väinönkatu N:o 36 B).

Jyväskylän mlk, VA
Jyväskylän Kunnan Sähkö, Keski-Suomen Lihantuottajat, Leppälahti Fabriks, Panda (vanha), Tikkamannila.

Jämijärvi, T
Jämin-Teollisuus.

Jämsä, H
Jämsän Koskenpäällystän Puhelin, Jämsän Suomalaisen Yhteiskoulun, Jämsän Sähkö, Jämsän Vesijohto.

Järvenpää, U
Kesbond.

Jääski, V
Alku, Sähkö, Enso, Enso-Gutzeit, Jääsken Sähkö, Kuitu, Rouhialan Voimansiirto, Ylä-Vuoksen Urheilu.

Kaarina, T
Kaarinan Maitokauppa, Kaarinan Puhelin-osk, Piispanristin Lähde, Saaristomeren Sijoittajat.

Kaarlela (aik. Kokkolan mlk), VA
Hansson, Th., Puutavara, Suomen Kuituteollisuus.

Kajaani, O
Kainuun Puu, Kajaani, Kajaanin Kalja (Oluttehdas Oiva, Olvi), Kajaanin Kirjapaino (vanha), Kajaanin Sanomalehti, Kajaanin Sauna, Kokoomus, Vuohenki.

Kalajoki, O
Kalajoen Hiekkasärkät.

Kalanti, T
Kalannin Sähkö (Uudenkirkon T. l. Sähkö).

Kalvola, H
Kalvolan Puhelin-osk, Wanajavesi Fönsterglas.

Kangasala, H
Kangasalan Sähkö (uusi), Kangasalan Urkutehdas, Kangasalan Vehnämylly ja Saha, Karttiala, Maamies, Vehoniemenharju.

Kangaslampi, M
Koneharju (vanhin).

Kangasniemi, M
Kangasniemen Höyrylaiva, Kvarts.

Kankaanpää, T
Kankaanpään Osuuskauppa, Kankaanpään Puhelin, Vatajankosken Sähkö (vanha).

Karhula, V
Karhula.

Karinainen, T
Leppämäen Veljesten Saha, Maapohja, Osuusliike.

Karjaa (ei mlk), U
Högvalla, Karia, Karis-Billnäs Samskola, Kiladälden, Bostads, Kött & Fisk, Lönnberg, Sisu Auto (uusi).

Karkkila, U
Kahilaisentie 1, As., Karkkilan Seutu.

Karkku, T
Rakentaja.

Karttula, K
Karttulan Kassatalo.

Karunki, L
Matkakoski.

Kaskinen, VA
Kaskisten Puutavara (Aureskoski; uusi), Kaskö Wood C:o, Kaskö-Sundsvalls Ångfartygs, Suupohjan Maanviljelijäin Kauppa.

Kauhajoki, VA
Kauhajoen Peruna, Kurki-Hotelli, Maan Liha, Päntäneen Urheilukenttä.

Kauhava, VA
Kauhavan Uusi Kutomo.

Kauniainen, U
Bad-Grankulla (uusi), Carina, Fastighets, Grankulla Andelshandel, Grankulla Skolbyggnads.

Kaustinen, VA
Vetelin y.m. kuntain Telefooni.

Keikyä, T
Keikyän Mylly- ja Saha.

Kemi, L
Huolto ja Kauppa, Kemi, Kemin Autoilijat, Kemin Kaupungin Sanomalehti, Kemin Lohi, Kemin Pukimo, Kemin Telefoni, Kesätunturi, Lautiosaaren Talouskauppa, Pohjois-Pohja, Pohjolan Sanomat, Rantapörhölä.

Kemijärvi, L
Kemijärven Teurastamon Kiinteistö, Kemijärven Vuostimon Höyrysaha.

Kemiö, T
Holmberg, Mauritz, Kimito Telefon, Kimito Ångbåts, Sjöholmens.

Kempele, U
IWS International.

Kerava, U
Keravan Keilahalli, Keravan Klondyke.

Kerimäki, M
Finlandia-Punkaharju, Kerigolf, Kerimäen Osuusliike, Kerimäen Pitäjän Uusi Telefooni.

Kesälahti, K
Kesla.

Keuruu, VA
Finnabro, Haapamäen Suoja, Haapamäen Urheilukenttä, Haapamäen Vesi ja Viemäri, Karjalan Valo, Keuruun Nahka, Suur-Keuruun Sanomat.

Kiihtelysvaara, K
Heinävaaran Telefooni.

Kirkkonummi, U
Kyrkslätt Elektricitets, Kyrkslätt Elektriska, Södra Kyrkslätts Kraft.

Kisko, T
Wuorikaivos.

Kiukainen (aik. Panelia), T
Hiukka, Kiukaisten Puhelin, Panelian Puhelin, Satakunnan Nahkateollisuus.

Kivennapa, V
Kivennavan Telefooni, Kuokkala, Pamppalan Maatalous.

Kivijärvi, VA
Kivijärven Telefooni*.

Koivisto (kauppala), V
Sarmatia.

Koiviston mlk, V
Luhtala, M.

Koivulahti, VA
Kvevlaks Elektricitets.

Kokemäki, T
Keskustan Kustannus, Kolsi, Satakunnan Painotalo (Satakunnan Maakunta), Sataravi.

Kokkola, VA
Gamla Carleby Ångbränneri, Gamlakarleby Rederi, Gamlakarleby Tjär- och Terpentinfabrik, Hakalaxgatan 91, Bost. As., Karlebygatan 42, Fast. Kiint., Karlebynejdens Handelslag, Keski-Pohjanmaan Kirjapaino, Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa, Keski-Pohjanmaan Viestintäyhtymä, Kokkola, Sanomalehti, Kokkolan Kaupunginteatteri, Kokkolan Kirjakauppa, Kokkolan Kirjapaino (uusi), Kokkolan Moottoritehdas, Kokkolan Panimo - Gamlakarleby Bryggeri, Kokkolan Puhelin, Kokkolan Suomalaisen Yhteiskoulun, Kolosjoen Kauppa (Petsamo), Lasten Pukutehdas (Finn-Lassie), Pilketyö (Teollispuu - Industrivirke), Suomen Marjat, Suomen Mattokutomo, Tankar Steamship Co, Teollispuu - Industrivirke (Pilketyö).

Kolari, L
Kolari, Kolari Kalk, Ylläs-Viikko I, Kiint.

Konnevesi, K
Kellankosken Voima.

Kontiolahti, K
Kontiolahden Vesi, Noljakan Saha.

Korpilahti, H
Iloniemen Saha.

Korppoo, T
Korpo Rederi.

Korsnäs, VA
Korsnäsin Tuulivoimapuisto.

Koskenpää, H
Koskenpään Tervatehdas.

Koski, T
Kosken Sähkö.

Kotka, V
Eteenpäin, Etelä-Suomen Kirjapaino, Etelä-Suomi, Sanomalehti (Sanomalehti Kotka), Federation Stevedoring Ltd, Gutzeit, W., & Co, Itä-Suomen Raakasokeritehdas, Keskusyhtymä, Kotka Cellulosa Fabrik, Kotka Ångbryggeri, Kotka Ångbåts, Kotka, Sanomalehti (Sanomalehti Etelä-Suomi), Kotkalaisia asuntoyhtiöitä (17 kpl), Kotkan Aitta, Kotkan Auto (ja) Akku, Kotkan Autoilijain Bensiini, Kotkan Konepaja, Kotkan Näyttämö, Kotkan Puhelinyhdistys, Kotkan Rauta, Kotkan Tukkukauppa, Kymen Kansa, Kustannus, Kymen Kirjapaino, Meritorni, Hotelli, Museokatu 5 Kotka, Opintomatka, Purjehdus-Paviljonki, Sotka, Talo, Stockfors, Sunila, Vasikkasaaren Konepaja.

Kouvola, V
Alku, Keskinäinen, JK-Laukku (Jubella), Konepistooli, Kouvolan Kauppakerho, Kouvolan Rakennusaine, Kouvolan Ympäristön Osuusliike, Kymenlaakson Osuusteurastamo, Soku.

Kristiinankaupunki, VA
Bogrund Sommarhem, Carlsro Turisthotell, Henrikson, Frans, Kemin Puuteollisuus, Kristiinan Kalakauppa, Kristiinan Pesulaitos ja Kauppa, Kristine-Boats, Tryckeri- & Tidnings i Kristinestad.

Kruunupyy, VA
Kronoby Handels, Kronoby Telefonandelslag, Påras.

Kuhmalahti, H
Kuhmalahden Osuuskassa.

Kuhmo, O
Loma Cenuela.

Kullaa, T
Kalliopohja, Osuuskauppa.

Kulosaari, U (kuului v:een 1921 asti Helsingin mlk:aan)
Diana, Rederi.

Kuopio, K
Airaksela, Canthin, Minna, Perilliset, Eloranta, Famacs, Hallman, Lauri, Heikkisen Konepaja, Hemming & Co, Itikka-Lihapolar, Kalastustarpeet, Kallan Kirjakauppa, Kallaveden Höyrylaiva-Osk, Kallavesistön Metsä, Kansalliskauppa (Kansalliskauppa Kuopiossa), Karjatalousopiston Talo, Korhosen Veljekset, KPY, Puhelin-osk (Kuopion Puhelinyhdistys), Kuopion Kirjapaino- ja Sanomalehti, Kuopion Klubi, Kuopion Kumikauppa, Kuopion Kylpyhuone, Kuopion Käsityö- ja Teollisuus-Os.kassa, Kuopion Lakkitehdas, Kuopion Osuusliike/kauppa, Kuopion Puhelinyhdistys (Osk KPY), Kuopion Ravirata, Kuopion Rohdos, Kuopion Seudun Paikallisradio, Kuopion Suomalaisen Yhteiskoulun, Kuopion Tiilikivitehdas, Kuopion Uusi Sanomalehti, Kuopion-Wiipurin Laiva, Lapinkoski, Lehtoniemi, Lihapolar, Lihtamo Puuseppätehdas, Louhintapojat, Länsi-Kallaveden Höyrylaiva, Maaningan-Pielaveden Höyryvenhe, Muona, O. E., Vaatturinliike, Nak-Nak, NNKY:n Partiokoti Osk, Piretta (vanha), Piretta-P.t.a. (uusi), Pohjois-Kallaveden Höyrylaiva, Pohjois-Savon Paino, Ranin, Gust., Ranins, Gust., Spritfabriks i Kuopio, Ritoniemen Loma, Roibox, Rova, Saastamoisen Faneri, Saikkonen, Sampo, Kuopion Höyrymylly, Sanan Valta Kirjapaino (Savon Sanomain Kirjapaino), Savo, Kirjapaino, Savon Kansan Kirjapaino, Savon Prospera, Savon Pussitehdas, Savon Pyörä, Savon Sana, Kustannus, Savon Sanomain Kirjapaino (Kirjapaino Sanan Valta), Savon Sanomat (uusi yhtiö), Savon Sellu (vanha), Savon Suojeluskuntakauppa, Savon Sähkö, Seilasenmäki, Asunto, Sotkan Höyryvenhe, Suoja, Talo, Syvänniemen Puuteollisuus, Säveri, Lääketieteellinen Tutkimuslaitos, Tena-Teollisuus, Tietosavo, Turo, Työväen Konepaja, Vehmersalmen Laiva, Veljmies Linjat, Widkopp, J., Polkupyöräliike, Väinölänniemen Huvila, Yhtyneet Lehdet.

Kuopion mlk, K
Itä-Kuopion Höyryvenhe, Kuopion-Nilsiän Telefooni, Kurkiharjun Seurojentalo, Kurkimäen Sähkö, Vaajasalon ja Ranta-Toivalan Puhelin.

Kuortane, VA
Kuortaneen Osk.

Kurikka, VA
Ajokalutehdas, Jyllinkosken Sähkö (vanha), Kurikan Lakkitehdas, Kurikan Puutavara, Kurikan Vesi-osk, Miedonkosken Mylly- ja Saha, Mylly-Sika.

Kurkijoki, V
Karjalan Valo, Suomen Maitokauppa.

Kuru, H
Kurun Höyrylaiva, Leppälahden Saha.

Kustavi, T
Kustavin Osuuskauppa.

Kuusamo, O
Koillismaan Osuuskauppa, Kuusamon Höyryvene, Kuusamon Kivi.

Kuusankoski, U/V
Iltatähti (U), Koskikilta (V), Kuusankosken Lehtitaitto (V), Kuusankoski, Sanomalehti (U), Kymmene (Kymin - Kymmene; U/V).

Kuusjoki, T
Järvenlevo.

Kylmäkoski, H
Halonen, Tuomo (Elecster), Maamiesten Sähkö Pajukoski.

Kymi, V
Juurikorven Tehtaat, Munsaaren Sähkö, Mussalon Puhelin, Suulisniemen ja Ympäristön Sähkö.

Käkisalmi, V
Kaakkois-Karjalan Kirjapaino, Käkisalmen Kettula, Käkisalmen Sanomat, Liljeqvistin Konepaja, Waldhof.

Lahti, H
Asko, Askon Tehtaat, Dendron, Eloc, Eränkulkija, Etelä-Suomen Sanomain Kirjapaino, Halkotuote, Ilmarinen, Haulitehdas, Jalkarannantie 41, As., Kaluste-Yhtymä, Karjalan Kirjapaino, Kurikka, Lahden Kaukokiito, Lahden Keskinäinen Puhelinyhdistys, Lahden Kirjapaino- ja Sanomalehti, Lahden Panttilaitos, Lahden Petrolintuonti, Lahden Puutarhatuottajat Osk, Lahden Rautateollisuus (Raute), Lahden Sementti-, Asfaltti- ja Kalkki, Lahden Seudun Kauppakunta, Lahden Seudun Osuuspankki, Lahden Suunta, Lahden Työväen Kirjapaino, Lahti, Maaliitto, Mara, Penope, Raute (Lahden Rautateollisuus), Salmivirran Kumi, Salpausselän Kiitoautot, Siemen-Aitta, Vasaroisenkatu 6, Vital Invest, Pankkiiriliike.

Laihia, VA
Hollon, Elias, Puunjalostustehdas, Laihian Kauppa Maamies, Laihian Sähkö, Pohjanmaan Pellavatehdas.

Laitila, T
Fisutta (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas), Laitilan Sähkö.

Lammi, H
Palosten Saha.

Lapinjärvi, U
Andersson, Viktor, Pockar Kvarn- & Elektricitetsverks, Porlammin Kuivuri.

Lapinlahti, K
Lapinlahden Rautakauppa.

Lappee (ent. nimi Lapvesi), V
Ab Kaukas Fabrik, Lappeen Sähkö, Onni, Työväen Osuuskauppa, Saimaan Saha.

Lappeenranta, V
Huoltokumppanit, Isko, Karjalan Kirjapaino, Kaukas, Kello ja Silmälasi, Lappeenrannan Kerho, Lappeenrannan Keskusravirata, Lappeenrannan Panimo, Larox, Lindholm, William, Nurmela & Kotonen, Olutosake, Rakuuna Olut, Saimaan Kirjapaino (Kansan Työ), (Suke (Suojeluskuntalaisten Urheiluliike).

Lappi Tl, T
Alakeeren Kylän Linja, Kauklaisten Kylän Linja, Lapin Kylän Linja.

Lapua, VA
Herättäjä, Kustannus, Lapua, Kustannus, Lapuan Lakaluoman Mylly & Saha Osk, Lapuan Sähkö (vanha), Lapuan Sähkö (uusi), Lapuan Terva, Lapuan Yhteiskoulu, Leppänen, Viktor, Virvoitusjuomatehdas, Maanviljelijäin Oy.

Lapväärtti, VA
Pyhävuoren Urheilu- ja Matkailukeskus.

Laukaa, VA
Sivutuote.

Lavia, T
Lavian Elokuvat.

Lehtimäki, VA
Lehtimäen Sähkö.

Leivonmäki, M
Leivonmäen Saha (vanha).

Lemi, V
Lemin Höyryvene.

Lempäälä, H
Keinosuoli, Kuokkalan Puhelin*, Lempäälän Saha- ja Mylly.

Leppävirta, K
Kopolanniemen Saha, Leppävirran Elokuva, Leppävirran Höyrylaiva, Sorsakosken Työväentalo.

Lieto, T
Liedon Puhelin-osk, Pyrkijän Kiinteistö, Turun Seutu, Zoolandia.

Liminka, O
Hirvineva.

Liperi, K
Liperin Höyryvenhe Osk, Liperin Sähkövoima, Liperin Telefooni.

Lohja, U
Finnmotors, Golf Keidas, Hemming & Co, Lohja-Kotka (Lojo Cellulosafabriks), Lohjan Kauppa, Lohjan Sanomalehti- ja Kirjapaino (Länsi-Uusimaa), Lohjan Seudun Osuuspankki, Lohjan Suomalainen Talo, Lohjan Säästörakentajat, Lohjan Uimahalli, Lohjanlinna, Lohjanvesistön Metsä, Lojo Cellulosafabriks (Lohja-Kotka), Länsi-Uudenmaan Osuusteurastamo, Länsi-Uusimaa (Lohjan Sanomalehti- ja Kirjapaino), Mak-Keks, Ojamonantti, Kiint., Ojamonharju, As., Ojamonlempi, Kiint., Ojamonreuna, As.

Lohjan mlk (mm. Virkkala), U
Keimo, Lohja (Lohjan Kalkkitehdas), Lohjan Puutarhatuottajat, Osk, Virkby Samskola.

Lohtaja, VA
Lohtajan Turkis.

Loimaa, T
Loimaan Ajorata, Loimaan Betoni (Loimaan Kattotiili- ja Sementtivalimo), Loimaan Liiketalo, Loimaan Nahkatehdas, Loimaan Panimo, Loimaan Seudun Puhelin, Loimijoki Pappersbruk, Loimijoki Ångsågs, Morb (Vallox; uusi), Myllykylänpelto, Kiinteistö, Niinijoen Osuusmeijeri, Vallox (vanha, vrt. Morb).

Lokalahti, T
Lokalan Meijeri.

Loppi, H
Lopen Osuuskauppa, Länsi-Lopen Sähkö, Läyliäisten Seuratalo,
Paloheimo, H. G.

Loviisa, U
Andersby Kvarn, Degerby Rusthåll, Federations Stevedore in Lovisa The, Hambergs, Gustaf, Successor Ltd, Itä-Uudenmaan Paino, Jämsänkoski Såg- och Qvarnwerks (Jämsä), Ljungqvist, Aug., Loviisan Rauta, Loviisan Rautatie (Lovisa-Wesijärvi Järnvägs), Loviisan Ravi, Loviisan Saha ja Tynnyritehdas, Loviisan Sanomain, Loviisan Uusi Kirjakauppa, Loviisan Vapaavarasto - Lovisa Frilager, Loviisan Ympäristön Osuusmeijeri, Lovisa Modeaffär, Lovisa Rederi, Lovisa Telefon, Lovisa Telefonandelslag*, Lovisa Telefon & Elektricitets, Lovisa Ångfartygs Aktiebolag, Lovisa-Wesijärvi Järnvägs (Loviisan Rautatie), Mossebackens Pensionat, Nordström & Co, R., Photo Mauritz, Stockfors, Suomen Kalastus, Triton, Walkom Stevedoring C:o, Wattenkuranstalten i Lovisa, Östra Nylands Rederi, Östra Nylands Ångslups.

Luhanka, M
Luhangan Sähkö.

Lumijoki, O
Lumijoen Kauppa, Pöyry, Voima.

Luopioinen, H
Aitoon Puhelin-osk, Luopioisten Puhelin, Sillanpään Meijeri (nimi myös Luopioisten Sillanpään Meijeri).

Luumäki, V
Kivijärven Saha.

Längelmäki, H
Längelmäen Puhelin, Längelmäen Sähkö.

Maalahti, VA
Lolaks Ångsågs- och Qvarn, Malax Telefon.

Maaninka, K
Maaningan Telefooni, Maaningan Telefooniyhdistys.

Maaria, T
Maarian Telefooni, Wätti 11, As., Åbo-Björneborgs-Tammerfors Tändsticksfabrikers.

Maarianhamina, ÅL
Alandia, Återförsäkrings, Alfa, Ångfartygs, Atlas, Rederi, Baltic, Rederi, Birka Line, Castal, Chips, Eckerö, Rederi, Eriksson, Mathias, Hera, Rederi, Linden, Rederi, Mariehamns Badanstalt, Mariehamns Byggcompany (Byggfast), Mariehamns Tryckeri, Möckelö Hafsbad på Åland, Fastighets, Staholm, Rederi, Viking Line (Ålandsfärjan, SF Line), Visko, Ålands Fabriker, Ålands Kraftverks, Ålands Tidnings-Tryckeri, Ålands Trawl, Ålandsbanken (Ålands Aktiebank), Ålandsfärjan (Viking Line).

Marttila, T
Marttilan Maanviljelijäin Kauppa.

Masku, T
Varsinais-Suomen Sähkö.

Messukylä, H
Aitolahden Sähkö.

Miehikkälä, V
Miehikkälän Osuuskauppa (uusi).

Mietoinen, T
Askaisten ja Mietoisten Puhelin-osk.

Mikkeli, M
Autoyhtymä, Lesche, A. T., Mikkeli, Mikkelin Höyrylaiva, Mikkelin Kauppa, Mikkelin Konepaja, Mikkelin Läänin Maalaisten Sanomalehti- ja Kirjapaino, Mikkelin Sanomat (Sanomalehti Mikkeli), Mikkelin Suomalaisen Tyttökoulun, Radiotuote, S:t Michels Spritvaru, Savon Lentolinjat, Suursavolainen, Suur-Savon Kustannus, Suur-Savon Osuusteurastamo.

Mikkelin mlk, M
Etelä-Savon Metsä.

Munsala, VA
Vexala Frys.

Muola, V
Savikko, Suomalainen Tiili, Saha ja Turvetehdas.

Mustasaari, VA
Björkö Handelslag, Gnistan, Haldin & Rose, Helsingby Elektriska, Korsholms Torvströ, Kvarken, Rederi, Pasnäs Rävgård, Smedsby Frys, Wiking, Fastighetsbolaget.

Muurame, H
Muuramen Tuolitehdas, Muuramen Tuolitehtaan.

Muuruvesi, K
Kosken Höyryvenhe.

Mynämäki, T
Mynämäen Puhelin-osk.
Mäntsälä, U
Kaukas Fabriks (vanha), Suomen Vanutehdas.

Mänttä, VA
Serlachius, G. A.

Mäntyharju, M

Kurkisalmi.

Naantali, T
Juurikassokeri, Konesaarni, Naantalin Juurikkaantuottajat, Naantalin Puhelin-osk, Naantalin Saha, Naantalin Stevedoring, Naantalin Sviitti, Kiint., Naantalin Vapaavarasto, Naantalin Yhteiskoulun Talo, Rauta-ala, Rymättylä, Rymättylän Säilyke.

Naantalin mlk, T
Tammiston Tiili ja Rakennus.

Nakkila, T
SKL Saw Mill, Tele-Teljä.

Nastola, H
Kuivamaito, Nastolan Puhelin.

Nauvo, T
Delfin Risteilyt, Södra Nagu, Ångbåts, Åbo Skärgårds Elektricitets.

Nilsiä, K
Nipashonka, Kiint..

Nivala, O
Nivala, Nivalan Savi.

Nokia, H
Melia, Nanso, Nokia, Nokian Palokunnantalo, Nokian Työväentalo, Sisu Diesel.

Noormarkku, T
Ahlström, A. (vanha), Ahlströmin, Antti, Perilliset, Euran Paperi, Lassilan Sähkölaitos.

Nousiainen, T
Nousiaisten Puhelin-osk.

Nummi, U
Nummen Osuuspankki.

Nurmes, K
Bomba, Kiinteistö, Nurmeksen Puhelin.

Nurmijärvi, U
Nurmijärven Golfkeskus.

Närpiö, VA
Folkline, Närpes Andelskvarn, Syd-Österbottens Telefonandelslag, Åminne Ångsåg.

Orimattila, U
Orimattilan Villatehdas, Virke.

Orivesi, H
Kotipohja, Kauppakunta, Oriveden Nuija, Oriveden Puhelin, Oriveden Suoja, Suomen Kenkä- ja Nahkatehdas.

Oulu, O
Arina, Osuuskauppa, Autokiila (vanhin), Bothnia Stevedoring Ltd, Finland Copper, Fritz, Ångslups, Iin Puutavara, Intiö, Oulun Työväen As., Kaleva, Kirjapaino, Kalkkimaa, Kansan Tahto (uusi), Kauppaklubin Kiinteistö, Kirjakumppanit, Kirjola, Koiviston Kuvaamo, Liitto (Talo Liitto, Suomenmaa-yhtiöt), Merijal, Merikoski, Nallikarin Merikylpylä, Nordfinska Ångbåts, Oulu, Oulun Asiakas- ja Mainospalvelu, Oulun Laivat, Oulun Läänin Työväen Kirjateollisuus, Oulun Puhelin, Oulun Sairasapu, Oulun Seurahuone, Oulun Teknologiakylä (Technopolis), Oulun Tiili, Oulun Työväen Kauppa, Oulun Valistustalo, Oulun Valkea Linna, As, Oulun Villatehdas, Perjantai, Petäjäkangas Ångsågs, Pohjan Kansa, Pohjankaltio, Kustannus, Pohjanmaa (Pohjanmaan Kauppiaiden, vanha), Pohjanmaan Kauppiaiden (uusi), Pohjois-Suomen Pankki, Pohjois-Suomen Sato, Pohjola, Höyrylaiva, Pohjolan Työ, Pohjolan Osake-Pankki, PT-Paino,  Puuseppä Oulussa, Rakennusvoima, Sallan Kaivos, Snellman, H. W., Societetshus i Uleåborg, Suomenmaa-yhtiöt (Talo-oy Liitto, Liitto), Svenska Elevhemmet i Uleåborg, Tervahovi, Torneå Ångsågs, Uleå, Uleåborgs Nya Badhus, Urheilu & Kalastus, Vinha, Autoliike, Åström, Hjalmar, Kenkätehdas.

Oulujoki, O
Oulun Turkistehdas.

Oulunsalo, O
3C Automation.

Outokumpu, K
Kuokkanen, Veljekset, Outokummun Puhelin, Outokumpu Golf.

Padasjoki, H
Mainiemi Ångsågs.

Paimio, T
Lounais-Suomen Sähkö, Paimion Osuusmeijeri, Paimion Puhelin, Tillintupa.

Panelia, T: ks. Kiukainen

Parainen, T
Attu, Brunnsdäld, Bostads, Koivuhaka - Björkhagen, Paraisten Kalkkivuori (Partek, Paraisten Kalkki), Paraisten Saha, Pargas Skolhus, Pargas Svenska Föreningshus, Pargas Ångbåts, Partek (Paraisten Kalkkivuori, Paraisten Kalkki), Sandfalls Tegelbruk, Wapparn, Ångbåts.

Parikkala, V
Parikkalan Valo, Parikkalan Yhteiskoulu(n).

Parkano, T/H
Aureskoski (uusi; H), Parkanon Asuste (T), Pohjois-Satakunnan Sähkö (T), SKM Teollisuusmuovit (H).

Pedersöre, VA: ks. Pietarsaaren mlk.

Pello, L
Napapiirin Luontaishoitola, Pohjan Väylä.

Pernaja, U
Greggböhle Egendom, Sistola.

Perniö, T
Naarjärven Sähkö, Perniön Sähkö, Tilkkala-Torkkila Sähköyhtymä, Tykö Bruks, Ylikulman Sähkö.

Peräseinäjoki, VA
Peräseinäjoen Osuuskauppa.

Petolahti, VA
Pemo Frys, Potatishallen.

Petsamo, L
(Kolosjoen Kauppa: kotip. Kokkola), Pohjoislappi.

Pieksämäen mlk, M
Pieksämäen Yhteiskoulu.

Pieksämäki, M
Laatokan Kustannus, Lehtisepät (vanha), Pieksämäen Sähkö- ja Myllylaitos, Pieksämäki, Sanomalehti.

Pielavesi, K
Pielaveden Suojala, Pielaveden-Iisveden Höyryvenhe.

Pielisensuu, K
Pohjois-Karjalan Sähkö, Repola-Viipuri.

Pielisjärvi, K
Lieksan Vesijohto, Ukkola (Pielisen Metsätalous).

Pietarsaaren mlk (nyk. nimi Pedersöre), VA
Bennäs-huset, Fast. Kiint., Botnica Osuuskauppa, Esse Handelslag, Herrfors Träsliperi, Kolpin Nahkatehdas, Kållby Kvarn & Kraftcentral (Kållby Kraftcentral), Kållby Tegel- o. Träförädlingsindustri, Nars, Karl, Pedersöre Kvarn, Vallbo Kiinteistö, Fastighets.

Pietarsaari, VA
Armiro, Finnsteel, Forsbergs Boktryckeri och Pappershandel, Fäboda (Fäboda Kuranstalt), Granholm, Hem och Härd, Holmström, Atti, & Co, Jakobstads Elektriska, Jakobstads Mekaniska Verkstad, Jakobstads Speditionsaffär, Johanssons Tyg- & Beklädnadsaffär, Kackur & Sågfors, Kanalesplanaden 13, Bostads, Kerho, Tupakkatehdas, Kråkholmsvägen 32, Kvarnhuset, Lillpricken, Malmborgen, Pietarsaaren Höyrysaha, Pietarsaaren Kauppa, Pietarsaaren Kirjakauppa, Pietarsaaren Konepaja (uusi), Pietarsaaren Meijeri, Pietarsaaren Rukoushuone, Pietarsaaren Selluloosa, Pietarsaaren Seudun Puhelin, Pohjanmaan Trikoo, Purmo-Tuote, Rauta - Järn, Slotte & Gustafsson, Stadshotellet i Jakobstad, Strengberg, Södermalm, Byggnads, Södermalmsgatan 18.

Pihlajavesi, VA
Pihlajaveden Kauppa, Pihlajaveden Saha.

Piikkiö, T
Langh Ship, Piikkiön Puhelinosuuskunta.

Pirkkala (vanha, ennen jakoa 1922), H
Excelsior, Sahanterä (1919).

Pohja, U
Fiskars, Golfstudios, Kiinteistö, JC Ruukkigolf, Nordgolf.

Pohjois-Pirkkala (1922–, ml. Epilä –37, nimi Nokia 38–), H
Lamminkylän Vesijohto, Sahanterä, Siuron Puhelin-osk.

Pori, T
Björneborgs Arbetarebostads, Björneborgs Rederi, Björneborgs Tändsticksfabrik, Fredriksfors, Honkanen, J., Huhtalan Makkaratehdas, Kalevanpuisto, Asunto, Koivisto Marina, Mancon Invest, Mancon, Molander, P., Patronus, Pankkiiriliike, Porin Höyrylaiva - Björneborgs Ångfartygs, Porin Kauppaseuran Kannatus, Porin Puhelin, Porin Puunjalostus, Porin Puuvilla, Porin Seudun Puhelin (Tele-Teljä), Porin Suomalainen Yhteislyseo, Porin Teatteri(talo), Päivätär, Ramberg, G. E., Ranne, Niilo, Rakennusliike, Reposaaren Laiva, Reposaaren Moottoritehdas, Reposaaren Yhteiskoulun, Rosenlew, W., Satakunnan Kirja-Aitta, Satakunnan Kirjateollisuus, Satakunnan Laiva, Satakunnan Yhteisvoima, Satakunta Ångbåts, Spurt, Suojarakenne (vanha), Terrasilvana, Tiiliputki (Kokemäki), Wiinamäki, K., Ässämarkkinointi, Österbottniska Ångfartygs.

Porin mlk, T
Meriliito, Pihlavan Puhelin, Preiviikin Puhelin, Viasveden Laiva.

Pornainen, U
Laukkosken Seuratalo, Rantalankulman Koneasema, Toimela, Osuusliike.

Porvoo, U
Borgå Bryggeri - Porvoon Panimo, Borgå Elektriska, Borgå Skärgård, Rederi, Borgå Ångfartygs, Borgå Ångsågs, Borgå Östra Skärgårds Ångbåts, Etelä-Suomen Voima, Frejborgin, Axel, Jälk., Girsnäs Byggnads-Snickeri- och Båtwarfs, Kolsinki, Koulutalo, Rakennus, Porvoon Kauppaoppilaitos, Porvoon Kirjakauppa (vanha), Porvoon Naisopisto, Porvoon Kirjapaino, Royal, Sul-Mu (vanha), Svenska Gården i Borgå, Södra Finlands Frörenseri, Traktor, Tryckeri- & Tidnings i Borgå, Uusimaa (vanha), Werner Söderström - WSOY.

Porvoon mlk, U
Tolkis Bil.

Posio, L
Posion Osuuspankki.

Punkalaidun, T
Kartanonmaan Sähkö, Punkalaitumen Osuusmeijeri, Punkalaitumen Telefooni.

Pyhtää, V
Pyhtään Höyryvene.

Pyhäjärvi, U
Tuorila-Siikala Koneyhtymä.

Pyhämaa, T
Pyhämaa, Laiva, Pyhämaan Luodon Meijeri, Pyhämaan Sähkö.

Pyhäranta, T
Ellikki, Moottorilaiva, Pyhärannan Sähkö.

Pyhäselkä, K
Pohjois-Karjalan Kansanopisto.

Pälkjärvi, K
Pälkjärven Sähkö.

Pälkäne, H
Kostian Mylly ja Saha, Pälkäneen Auto, Pälkäneen Puhelin.

Pöytyä, T
Pöytyän Nuorisotalo, Tekovilla ja Tilke.

Raahe, O
Näytös, Raahen Biljardi, Raahen Brain Team, Raahen Konepaja, Raahen Meriliike, Raahen Rautatie, Ruona, Swanljungs, C. A., Sterbhus, Vantti.

Raisio, T
Kasviöljy, Lännen Puhelin, Raision Margariini, Raision Puhelin-osk (Varsinais-Suomen Puhelin-osk), Raision Tehtaat (Raisio Yhtymä), Raisio-National, Varsinais-Suomen Puhelin-osk (Raision Puhelin-osk), Vehnä, V-S Tele-osk.

Rantasalmi, M
Rantasalmen Asennus.

Rauma, T
Jan, Kavaste, Koskinen, Lindberg Raumalla Veljet, Länsi-Suomen Graniitti, Länsi-Suomi, Männistö, Työväen As.-Oy, Oras & Määttä, Rauman Alus, Rauman Keskuskauppa, Rauman Kirjateollisuus, Rauman Meriliikenne, Rauman Rauta, Rauman Romu, Rauman Seudun Puhelin (Rauman Telefooni), Rauman Villakehräämö, Raumanlinna, Rauma-Raahe, Raumo Stevedoring, Sarmatia, Seppinen & Kemppi.

Rauman mlk, T
Lahden-Haapasaaren Sähkö, Uotilan Puhelin-osk.

Rautalampi, K
Rautalammin-Suonenjoen Puhelin.

Renko, H
Rengon Sähkö.

Riihimäki, H
Etelä-Hämeen Sanomat, Kustannus, Havin, Karan Kutomo, Koulupukimo, Riihimäen Puhelin, Riihimäen Silmälasi.

Riistavesi, K
Riistaveden Höyryvenhe.

Rovaniemen mlk, L
Rovakairan Sähkö.

Rovaniemi, L
Autoliike Rovaniemi, Joulumaa, Keski-Lapin Autokauppa, Kunes, Lapin Kansa, Lapin Kuljetus, Lapin Puku, Metsäpojat, Pohjois-Invest, Pohjois-Suomen Osuuskauppa, Poro ja Riista, Poropolar, Raivaus- ja Maansiirto, Rovaniemen Osuuskauppa, Rovaniemen Sähkö, Rovaniemen Valistus- ja Urheilutalo, Rovaniemi, Sanomalehti.

Ruokolahti, V
Elektrometallurgiska, Finska Elektrokemiska, Imatran Yhteiskoulu, Siitola, Sotainvaliidien Puuteollisuus.

Ruotsinpyhtää, U
Abborfors.

Ruovesi, H
Kotvio, Mulli, Pohjois-Hämeen Puhelin, Ruoveden Kerho, Ruoveden Osuuskauppa, Tarjanne, Höyrylaiva Osk, Visuveden Saha, Visuvesi, Väärinmajan Osuusmeijeri.

Ruskeala, V
Leppäkoski Fabrikers.

Rymättylä, T
Ruokorauman Höyrymeijeri, Mylly ja Saha, Rymättylä, Rymättylän Höyrylaiva, Rymättylän Osuuspankki, Sokerisilli.

Rääkkylä, K
Rääkkylän Kauppa, Rääkkylän Keila.

Saarijärvi, VA
Keski-Suomen Valo, Saarijärven Vihannes.

Sahalahti, H
Sahalahden Sähkö.

Sakkola, V
(Tikanlahti: kotip. Helsinki).

Salla (aik. Kuolajärvi), L
Niskakosken Mylly- ja Saha, (Vuorijärvi Järnmalm: kotip. Helsinki).

Salo, T
Benefon, Koulukalusto, Lammervo (vanha), Salon Golfkeskus, Salon Höyryvene, Salon Juurikkaantuottajat, Salon Kaakelitehdas, Salon Levyteos, Salon Seudun Osuuskauppa, Salon Seudun Puhelin, Salon Sähkö ja Konetehdas, Sauvon Höyrylaiva, Suomen Raakasokeritehdas (Salon Sokeritehdas).

Sammatti, U
Lahnasuon Turve.

Sauvo, T
Sauvon Seurahuone.

Savitaipale, V
Savitaipaleen Mylly.

Savonlinna, M
Itä-Savon Maakuntahotelli, Kerttu, Höyryvenhe, Kylpylaitos Savonlinnassa (vanha), Liha-Tuote Savonlinna (Savonlinnan Seudun Lihantuottajain), Linnanhovin Elokuva, Olavila, Rajaseudun Puu, Saimaan Höyrylaiva, Saimaan Laivamatkat, Savo-Karjalan Mylly, Savon Mediat, Savon Puutavara, Savon Vesi- ja Lämpöjohtoliike, Savonlinnan Keskus, Savonlinnan Konepaja, Savonlinnan Kylpylaitos (uusi), Savonlinnan Oopperajuhlat, Savonlinnan Puhelinyhdistys, Savonlinnan Puutavara (Sulka), Savonmaan Kirjapaino, Strengin, Edit, Kirjakauppa.

Seinäjoki, VA
Etelä-Pohjanmaan Puhelin, Etelä-Pohjanmaan Ravikatsomo, Etelä-Pohjanmaan Sanomalehti, Ilkka, Itikka Lihabotnia, Itikka, Osuusteurastamo, Kytötupa, Lakeus, Sanomalehti, Maalaisliiton Kiinteistö, Mallaskoski, Pohjanmaan Verkatehdas, Seinäjoen Kirjapaino, Seinäjoen Osuuskauppa, Seinäjoen Yksityis-sairaala, Seinäjoki (Seinäjoen Sanomat), Suomen Helasto.

Sievi, O
Keski-Pohjanmaan Saha- ja Mylly.

Siikainen, T
Wellamo, Höyrysaha.

Siikajoki, O
Talvirenki.

Siipyy, VA
Thelmita.

Simpele, V
Simpeleen Puhelin.

Sipoo, U
Kokkikartano Stekia, Sibbo Telefonförening.

Sippola (mm. Inkeroinen), V
Kymenlaakson Osuusmeijeri, Pitkäkoski.

Sodankylä, L
Pohjois-Suomen Kaivosrautatie, Unari, Auto.

Somero, H
Somerniemen Sähkö, Someron Puhelin-osk.

Sortavala, V
Hoth, J., Jokinen, G., Kansan Voima, Karjalan Rauta, Laatokan Leipä, Niemiskosken, Oma Aitta, Oma Liesi, Pohjois-Laatokan Höyrylaiva, Raamattutalo, Salmin Lauttauslaitteet, Sortavalan Kirjakauppa, Sortavalan Rauta- ja Rakennusaineiden Kauppa, Sortavalan Tukkukauppa, Verkkoteollisuus.

Sortavalan mlk, V
Helylä, Kovorinkoski, Tuokslahti Träsliperi.

Sulva, VA
Solf Andelshandel.

Sumiainen, VA
Sumiaisten Telefooni.

Suodenniemi, T
Suodenniemen Sähkö, Taipaleen Saha-, Mylly- ja Sähkö.

Suomenniemi, V
Suomenniemen Höyryvene.

Suolahti, VA
Sisu Traktorit.

Suonenjoki, K
Iisveden Metsä, Pellavajaloste, Savon Villajaloste, Suomen Destillaatti (Tervala, vanha), Suonenjoen Elokuvat, Suonenjoen Linja, Suonenjoen Sähkö, Tervala (vanha; Suomen Destillaatti).

Suoniemi, T
Suoniemen Meijeri, Suoniemi.

Sysmä, M
Bökman, P. H., Päijätsalon*, Vellamo.

Säkkijärvi, V
Säkkijärven Telefooni.

Säkylä, T
Lännen Engineering, Lännen Tehtaat (Länsi-Suomen Sokeritehdas, Lännen Sokeri), Säkylän Mylly, Säkylän Saha.

Särkisalo, T
Finby Ångbåts, Finbyn Sähkö.

Sääksmäki, H
Sääksmäen Sähkö, Walkiakoski (uusi).

Sääminki, M
Moinsalmen Sähkö, Särkilahden Höyrylaiva, Säämingin Saariston Höyrylaiva.

Taivassalo, T
Taivassalon Puhelin, Taivassalon Rantahalli, Taivassalon Sähkö, Wehmassalmen Höyrylaiva.

Tammela, H
Riihivalkama, Tammi Kauppa.

Tammisaari, U
Ekenäs Båtslip, Ekenäs Fastighets, Ekenäs Mekaniska Verkstad, Ekenäs Skärgård, Trafik, Ekenäs Yllevarufabrik, Ekenäs Ångbåts, Ekenäs Ångqvarn och Fabriker, Haapjärvi Trävaru, Hultmans Bryggerier, Lindholm Lines, Raseborgs Tryckeri, Rohto (Rohto-AV-Drog), Sydfinska Kust-Ångfartygsbolaget, Tammet, Tammisaaren Laiva.

Tampere, H
Aamulehti-yhtymä (Tampereen Kirjapaino), Aitolahti, Amuri-Com, Autoilijain Bensiini, Autori (uusin), Dreffabrikerna, Emmaus, Excelsior, Finlayson (Finlayson-Forssa), Finska Sågbladsfabriks, Frenckell, J. C., & Son, Grafit, Hagelberg, Emil, & C:os Ångbränneri, Herkkumylly, Hukka-Sijoitus, Husqvarna Symaskin, Ompelukone, Hämeen Maanviljelijäin Kauppa (Suomen Maanviljelijäin Kauppa, Finvest (vanha)), Hämeen Radiohuolto, Hämeen Vesijohtoliike, Hämeenkatu 25, Hämeenpuisto 35, As., Icer Ltd, Itäpuisto, Asunto, JoVe Oy, Juusela, M. E., Kaihari, Kalle, Kansantalo Viinikka-Nekala, Kristillisen Työväen Kirjapaino, Kulta, Lamminrahka, Lampitie 21, As, Liljeroos'in, H., Villakehruu- ja Värjäys-tehdas (H. Liljeroos), Lokomo, Länsi-Suomen Karjanmyynti Osk, Maakauppiaitten Osuusyhtiö, Maantuote, Osk, Maaseudun Sanomat, Merkeli- ja Tahkotehdas (Tampereen Hiomakivitehdas), Moottoritoimisto, Myllyhakan Lämpö, Myllykoski Träsliperi, Nirvanlinna, Nokia, Nokian Tekstiili (vanha), Nupponen, Mikko, Huonekaluliike, Tampere, Onkiniemen Ravintola, Panostaja, Patri, Peruna, Pirkanmaan Uusi Panimo - PUP, Puusepät, Tampere, Pyynikki, Ratinanlinna, Rautatieläisten Kauppa, Rautatienkatu 4, As., Runoilijan tie, Sahalahden Haka, As., Sahanterä, Sampo, Peilihiomo, Satamakatu 7, Kiinteimistö, Saunapuu, Sisu Terminal Systems (uusi), Special Kenkätehdas, Star, Sukka, Suomen Kellokeskus, Suomen Kutomo- ja Neulomo, Suomen Maanviljelijäin Kauppa (Finvest, vanha), Suomen Maatalous-Osake-Pankki, Suomen Trikoo, Suomen Viestintäkehitys, Suutala, Svenska Hemmet i Tammerfors, Tamfelt (Tampereen Verkatehdas), Tammelantorin Huonekaluliike, Tammer Paino (vanha), Tammer Tehtaat, Tammer, Tammerfors Nyheter, Tammerfors Spritförädlings, Tammerfors Ångbränneri, Tammerkoski, Tampella (Tammerfors Linne- och Jern Manufaktur), Tampereen Hiomakivitehdas (Merkeli- ja Tahkotehdas), Tampereen Höyrylaiva, Tampereen Kaupungin Rakennus II, Tampereen Kiinteistö Invest, Tampereen Kirjakauppa (uusi), Tampereen Kirjapaino (Aamulehti-yhtymä), Tampereen Kristillis-Yhteiskunnallisen Työkeskuksen Kannatusyhdistys, Tampereen Kultaseppä, Tampereen Kutomateollisuus, Tampereen Marjamehutehdas, Tampereen Messut, Tampereen Mustakarhu, Tampereen Naisvoimistelutalo, Tampereen Osake-Pankki, Tampereen Pantti, Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus (Tampella), Tampereen Puhelin-osk, Tampereen Puusepät, Tampereen Puutavara, Tampereen Ratsutallit, Tampereen Rohdos (Tamro, vanha), Tampereen Sanomain, Tampereen Sanomain Kustannus, Tampereen Sijoitustalo, Tampereen Teatteri (vanha), Tampereen Teatteri (uusi), Tampereen Teatteritalo, Tampereen Teollisuuden Polttopuu, Tampereen Työväen Sanomalehti, Tampereen Uutisten, Tampereen Verkatehdas (Tamfelt), Tampereen Verkkopallosuoja ja Keilaradat, Tamrala, Tamro (Tampereen Rohdos) (vanha), Tam-Stock, Teisko, Teos, Kustannus, Tiili, Tilamarkkinat (vanha), TV-Pentti Lindfors, Walkiakoski (vanha), Vega, Lakkitehdas, Viinikankatu 38, Villakeskus, Wäinämöinen, Osk, Ylöjärven Louhimo.

Teerijärvi, VA
Björkfors Elektricitetsverk, Småbönders Handelslag.

Teisko, H
Länsi-Teiskon Höyrylaiva (Länsi-Teisko), Teiskon Kauppa, Teiskon Sähkö.

Tenhola, U
Wikstrand(s) Kvarn- och Såg.

Terijoki, V
Aaltola, Kaakkois-Kannas, Sanomalehti, Terijoen Kauppakoulu, Terijoen Seurahuone, Terijoen Sähkö.

Tervo, K
Tervon Sotaveteraanit, As.

Teuva, VA
Perälän Turve (vanha), Perälän Työväentalo, Riihimäki, A., & Kumpp, Äystön Lestitehdas.

Toijala, H
Keski-Hämeen Ravirata, Sandudd Tapetti (uusi), Toijalan Sementtituote, Toijalan Seutu, Toijalan Sähkö, Vähittäiskaupan Teollisuus.

Tornio, L
Lapin Jäädyttämö, Torneå Bryggeri, Torneå Trävaru, Tornion Osuuspankki, Tunturimaja.

Turku, T.  Turkulaiset höyrylaivat 1836–1928.
Ahlberg, H., & Co, Airiston Laiva, Alfa, Aktie Sockerbruket, Andrée & Rosenqvist, Antskogin Verkatehdas, Apollo, Henkivakuutus, Aura-Lehti, Aura Sockerbruks, Aura, Kustannus, Aura, Aura, Rederi, Aura, Työväen Rakennus ja Asunto, Aura, Ångfartygs-Bolaget, Aurakonsult, Auran Auto, Auran Uusi Lehti, Auraprint (vanha, Uuden Auran), Autohiili, Autokori, Autopeko, Barker-Littoinen (John Barker), Bergman, F. O., Birger, Rakennus- ja Asunto, Birgerinkatu 10, As., Blomberg, K. E. (vanha), Bomans, N., Ångsnickeri, Bore, Ångfartygs, Casagrande, W., Christiernssons, Axel, Finska, Maskinaffär (Grönblom), Crichton, Dagmar, Ångfartygs Bolaget, Datacity Information Systems, Datacity Patron, Eestas, Elonen, Turun Työväen Rakennus- ja Asunto, Erickson, A. E., Farmos-Yhtymä (Farmos), Fennia, Henkivakuutus, Forsberg, F. O., Forselius, Victor, Gardberg & Co, Petroleum-Import, Geetex, Grönros, Hj., Harjattula Golf, Hellas, Suklaatehdas, Honkamäenniitty, Huhtamäki (Huhtamäki-yhtymä), Huonekaluaula, Hääväläinen, Sven, Jermak, Jäkärlän Savi, Karlström, Hjalmar, Kalja- Mallastehdas, Kasviöljy, Kellonsoittajankatu 7 a, As., Kevola Torfströfabrik, Kiinteistölämpökunta, Kirkollinen Kustannus, Kivilinna, As, Komet, Koneteollisuus, Korpolaistie 6, As., Korppoon Kalkkitehdas, Kupittaa 49, Kupittaan Savi (vanha), Kupittaan Saviteollisuus, Kuppis Kägelbans, Kusten, Ångfartygs, Kutomo & Punomo, Kuusisto, Höyrylaiva, Kuusistonsalmen Höyrylaiva, Kymppiasentajat, Lehteräs, Liikepankki, Littois, Littoisten Telefooni, Lounais-Suomen Kirjapaino (Sosialistin Kirjapaino), Lounais-Suomen Osuusteurastamo, Lounais-Suomen Tukkuliike, Lounais-Suomen Turkis, Lounais-Suomi, Sanomalehti, LSO Food (nyk. HKScan), Länsi-Suomen Urheilukauppa, Läntinenpitkäkatu 35, Läänin Kuljetus, Löfdahl, J., Maakunta, Maamiesten Kauppa, Maaseutu, Machinery, Maestro Radio, Mainos-Malinen, Mariehamn, Höyrylaiva, Marina, Hotelli (vanha), Markkinointi Rettig-Strengberg Marketing, Matkamies, Matto, Meri, Meritoimi, Metallointi, Millnerin Paperi, Motorseglare, Musikaliska Sällskapet i Åbo, Nagu, Ångbåts, Naularanta, Norra-Atlanten, Rederi, Nurmi, W. A., Salkku- ja Matkalaukkutehdas, Nådendal, Ångslups, Nådendals Badsanatorium, Ota, Paajanen & Karkiainen, Painokone, Petäjä, Phoenix, Hotel, Pohjoismaiden Tuonti, Poikolainen, A., Veneveistämö, Politiken, Porthans Bolag, Ångfartyget, Puutavara Wood, Puuteollisuus Turussa, Pyrkijä, Rautateollisuus Osuusliike, Radiokone, Regina, Rymättylän Tiili, Sairashuoneenkatu N:o 4, As., Sampo, Vakuutus, Samppalinna, Seaside Golf Harjattula, Septa, Rederi, Silo, Kudos, Sjöholm, Alex., Slottsgatan 33, Sosialistin Kirjapaino (Lounais-Suomen Kirjapaino), Sosialistin Kirjapaino-Osk, Spårvägs i Åbo, Standard, Rederi, Laiva, Stenbergs Frimärkshandel, Suomen Apteekkarien Osuusliike, Suomen Kultaseppä, Suomen Makkara, Suomen Tulikivihappo- ja Superfosfatitehtaan - Finska Svafvelsyre- och Superfosfatfabriks, Suomen Vakuus, Suomen Öljytehdas E. Grönblom, Svenska Inhemska Teatern, Tammimäen Kesäkoti, Tekno, Teoma, Maalausliike, Thermæ, Trafik, Rederi, Trafiks, Ångfartyget, Transfer Export Co, Transoceanic, Triton, Merivakuutus, Tukkutalo, Tunturipyörä, Turku Energia, Turkuhalli, Turun Alusvaatetehdas, Turun Apteekkarien Kivennäisvesilaitos, Turun Arvokiinteistöt, Turun Aseveljien Kannatus, Turun Asunnontuotanto (TASO), Turun Autohalli, Turun Jalkine- ja Nahkakauppa, Turun Kalakauppa (vanha), Turun Kansallinen Kirjakauppa, Turun Keksitehdas, Turun Kivipaino (uusi), Turun Koulumäki As., Turun Kultaseppä, Turun Maankaivu ja Kuljetus, Turun Monitoimihalli, Kiinteistö, Turun Osakepankki, Turun Osuuskauppa, Turun Puhelinyhdistys, Oy - Ab Åbo Telefonförening, Turun Raittiusravintolan, Turun Rautasänkytehdas, Turun Rautatieläisten Osuusruokala, Turun Reserviupseerikerhon Tuki, Turun Sairaskoti - Åbo Sjukhem, Turun Sanomat, Turun Sementtivalimo, Turun Suomalainen Kirjapaino- ja Sanomalehti, Turun Suomalainen Kirjapaino, Turun Teollisuus, Turun Tuonti, Turun Valokuvaustarpeisto, Turun Vehnämylly, Turun Vilja- ja Tavarapörssi, Turunmaa, Turunmaan Pankki, Turunmaan Tekstiili ja Kemikaliot, Uuden Auran (Auraprint, vanha), Uusi Päivä, Kustannus, Valo Filmi, Wapparn, Ångbåts, Varsinais-Suomen Kansallistalo, Vehnä, Veritas, Återförsäkrings (Återförsäkrings Verdandi), Wicander & Larson, Wiklund, Axel, Vilénin Tapetti- ja Mattoliike, W-Sub, Västfinska Småbrukare, Yliopistonkatu N:o 12, Åbo Fotografiska Magasin, Åbo Ingeniörbyrå, Åbo Jernmanufaktur, Åbo Kakelfabriks, Åbo Läns Kustångbåts, Åbo Magasin, Åbo Rederi (vanha), Åbo Skärgårds Ångbåts, Åbo Stads Gamla Skepps-Warf, Åbo Stentryckeri, Åbo Svenska Samskolas Understödsförening, Åbo Tidnings och Tryckeri, Åbo Tryckeri och Tidnings, Åbo Ångfartygs, Åbolands Jord, Åland, Ångbåts, Örnsköld, Ångfartyget.

Tuulos, H
Tuuloksen Sähkö.

Tuusula, U
Björkboda Fabriks, Gammelby Gård (Vanhakylä), Honkarakenne, Kekkilä, Maantuote ja Mylly (Järvenpään Valssimylly), Malm & K:ni, Tuusulan Ori.

Tyrväntö, H
Tyrvännön Laiva, Tyrvännön Telefooni.

Tyrvää, T
Tyrvään Puhelin.

Urjala, H
Matkun Tiili, Nuutajärven Lasitehdas (vrt. ay H:ki).

Uskela, T
Utiska.

Utajärvi, O
Utajärven Valo.

Uudenkaarlepyyn mlk, VA
Wernamo Kvarn.

Uudenkaupungin mlk, T
Hiun Sähkö-osk*.

Uusikaarlepyy, VA
Farm-Frys, Kovjoki Vatten, Nykarleby Aktiebank, Nykarleby Pälsningscentral, Nykarleby Samskola, Vexala Frys.

Uusikaupunki, T
Kalanti, Kauppakunta, Kuviovilla (Kude), Lounas Suomi, Höyrylaiva, Luodon Telefooni, Maamiesten Kauppa, Nystads Slip- och Mekaniska Verkstads (vanha; vrt. Uudenkaup. Telakka ja Konepaja), Pu-Ra, Suomi, Kiviteollisuus, Uudenkaupungin Dynamokeskus, Uudenkaupungin Laiva, Uudenkaupungin Sanomalehti- ja Kirjapaino, Uudenkaupungin Telefooni (Vakka-Suomen Puhelin), Uudenkaupungin Valtamerilaiva, Uudenkaupungin Villatavaratehdas, Wallbergs, Vuorinen.

Uusikirkko, Tl: ks. Kalanti.

Uusikirkko, V
Hietanen, J., Kuntun Kauppa, Räisälän Liike, Uudenkirkon Sähkö (uusi).

Vaasa, VA
Björkells, Julius, Litografiska Tryckeri, Blom, Rederi, Bränntorfkonsortiet i Wasa, Buurin, Victor, Veneveistämö, Cirkelvägen 2, Egen Härd, Fast., Finnilä, Carl, Folkbladet, Fram, Gros' Arvingar, K. W., Gröndahl (As. Vaasan Koulukatu 41), Ibex Artist Agency, Ilkka (Ilkka-Yhtymä), Ioni (Kontaktor), Johanship, Jordbrukarenas Mejeri- & Handels, Kahvi-Komppania, Kauppiaitten, Kirjapaino (uusi), Klubbcentralen, Lantbruksklubbarnas Handelslag, Koti, Kahvila, Koulukauppa, Kouran Laiva, Kronan, Hiivatehdas, Kronvik Shipping Co, Kråklund Golf, Långviksgatan N:o 11, Milka, Mejeriandelslaget, Mustakallio, Näköasema, Onkilahden Konepaja (Metvikens Mekaniska Verkstad), Panos, Pohjanmaan Liha, Osk - Alg Österbottens Kött, Raastuvankatu 29, Asuntoosuuskunta, Sampo, Kansalliskauppa, Skogen, Stora Långgatan 49, Fastighets, Suomalainen Kukka- ja Siemenkauppa, Suomen Liha, Svenska Småbruk i Österbotten, Tamminen & Tanner, Tanskalainen Leipomo-Konditoria, Tekno, Rakennus, Teräs, Theatrum, Toby Tegel, Turva, Vakuutus (Maakauppiaitten Palovakuutus Turva), Vaasa, Waasa Wood, Vaasan Höyrymylly, Vaasan Kahvinjalostus, Vaasan Kenkä-Aitta, Vaasan Kenkätehdas, Vaasan Keskushuolto (vanha), Vaasan Laiva (uusi, Kuurtanes), Vaasan Laiva (vanha), Vaasan Läänin Puhelin, Vaasan Osake Pankki, Waasan Pantti, Vaasan Pelaajapörssi, Waasan Pitsitehdas, Vaasan Puuvilla (Wasa Bomulls Manufaktur), Vaasan Radiator, Vaasan Rautabetoni, Vaasan Rihkama, Waasan Saippuatehdas, Vaasan Silk - Vasa Silk, Waasan Sähkömylly, Vaasan Turkis- ja Pukimo, Vaasan Vilja- ja Siemenkauppa, Wasa Badhus, Vasa Droghandel, Wasa Kustångbåts, Vasa Mode-Centrum, Vasa Päls, Vasa Shipping, Wasa Teater, Wasa Torgcentrum, Fastighets, Wasa Yllevarufabrik, Wasa Ångbryggeri, Wasa Ångfartygs, Vasabladet, Wasaborg, Fastighets, Waselius, A., Wellamo, Palovakuutus, Yksi, Österbottens Dagblad.

Valkeakoski, H
Sääksmäen Höyrylaiva, Valkeakosken Telefooni, Walkiakoski (uusi), Yhtyneet Paperitehtaat.

Valkeala, V
Harju Yllefabriks, Saarento-Jokelan Sähkö.

Vammala, T
Megavoima Sähköyhtiö, Tyrvään Sanomat, Vammalan Kirjapaino.

Vampula, T
Rutava.

Vanaja, H
Pakkaus, Vanajan Sähkö.

Vantaa (nimi v:een 1971 Helsingin mlk), U
Brändö-Hertonäs Fastighetsbank, Brändö Material, Elementtikiinteistöt, Friherrsin Kansantupa, Graniitti-Yhtymä (vanha), Hakkilanhovi, Helsinge Hästförädlings, Holmbergin, V. W., Jälk., Holvikiinteistöt, Kirjavälitys, Malmin Puutyö, Malmin Sähkölaitos, Malmin Työväentalo (uusi), Malmin Työväen Talo Veikot, Mufta Trading, Papyrus (vanha), Peruspilari, Rakentajain Konevuokraamo (Cramo), Rannikon Venerakennus, Rautakirja (Rautatiekirjakauppa), Sandtegel, Schetelig, SLO (Sähköliikkeiden), Suomen Suoramainonta, Svenska Småbruk och Egna Hem, Tikkurilan Kaakelitehdas (uusi), Tikkurilan Suomalaisten Kiinteistö, Turkistuottajat (Saga Furs), Vaisala, Vantaan Liikekiinteistöt (vanha), Volvo Auto, Åggelby Handels.

Varkaus, K
Puurtilan Työväentalo.

Vehkalahti, V
Reitkallin Puutarhakoulu.

Vehmaa, T
Hietamäen Graniitti, Vakka-Suomen Höyrylaiva, Vehmaan Puhelin, Vinkkilän Mylly ja Kauppa.

Vehmersalmi, K
Vehmersalmen Puhelin.

Vesanto, K
Sonkari.

Vesilahti, H
Alho Laiva (vanha), Narva (vanha, Narvan Saha- ja Mylly), Valo Vesilahti.

Vihanti, O
Vihannin Virkistyskeskus.

Vihti (mm. Nummela), U
Nummelan Puhelin, Nummelan Rukoushuone, Nummelan Talouskauppa, Vihdin Jäähalli, Vihdin Uimahalli.

Viipuri, V
Ainola, Aleksanterinkatu 19, Ampiainen, Bodega Espanola, Carborator, Eliaankatu 3, Haschke, Carl, Hiekan Höyryvene Osk, Imatra, Itä-Suomen Kirjapaino, Kannaksenkatu 11, Karelia, Karjala, Vakuutus, Karjalan Aamulehti, Karjalan Halkoliike, Karjalan Kirjapaino, Karjalan Koivu, Karjalan Maakunta, Karjalan Martat, Karjalan Naisten Voimistelutalo, Karjalan Painotyö, Karjalan Suunta, Kelkkala, Kemppi, Albin, Kullervonkatu 9, Kultainen Karhu, Kuusisto, Luonnonparantola, Maa- ja Metsäpohja, Maakansa (vanha), Maakuntain Margariini, Maalaisten Lehti, Maanviljelyskauppa (Suomalainen Maanviljelyskauppa), Maataloustuottajain, Makeis- ja Mehu, Metsänotto, Muolajärven Terva- ja Terpettitehdas, Oikos, Kiinteimistö, Pantsar, As.-osk, Pantsarlinna, Asunto, Papulan Vesitehdas, Pohjoismaiden Osakepankki Kauppaa- ja Teollisuutta varten, Power Co, Pråm och Bogser, Puku-Keskus, Puutarhatuote (vanha), Pyöreä Torni, Rauta ja Kemikaali, Repola-Viipuri, Repolan Tukku- ja Vähittäiskauppa, Savo-Karjalan Osake-Pankki, Sergejeffin, F., Oluttehdas, Sergejeffin, F., Tupakkatehdas, Simpele, Sohlberg, Rautakauppa, Sohlberg, Seth, Suke (Suojeluskuntalaisten Urheiluliike), Suomalainen Maanviljelyskauppa (Maanviljelyskauppa), Suomen Maitoliike, Svenska Fruntimmersskolans i Wiborg Fortsättningskurser, Säiniön Toivola, Osk, Säkkijärvi Stevedoring C:o, Taimi, Tarmola, Asunto, Torkkelin Liikenne, Uolevi, Uuraan Puunvienti, Wiborgs Arbetarebostäder, Wiborgs Fastighets, Wiborgs Nyheters Förlags, Wiborgs Trävaru, Wiborgs Ångslups, Viipurin Jalkinetehdas, Wiipurin Kaasu ja Sähkö, Viipurin Keksi ja Rinkeli, Wiipurin Laiva, Viipurin Musiikkiopisto, Viipurin Naisopisto, Viipurin Näyttämö (Maaseututeaatteri), Wiipurin Osuusravintola, Wiipurin Panttilaitos (Lahden Panttilaitos), Viipurin Puhelin (Wiipurin Telefooni), Viipurin Rohdoskauppa, Wiipurin Seudun Lanta, Viipurin Säilyketehdas, Wiipurin Teknillinen Tehdas, Wiipurin Tupakka, Wiipurin Työläisten Kauppa, Viipurin Ulkoilma Teatteri, Viipurin Uusi Yhteiskoulu.

Viipurin mlk, V
Rusko, Karamellitehdas, Savela Parcell, Säiniön Kantatila, Säiniön Kasvitarha, Takomo, Tehdas, Tienhaaran Auto, Viipurin Ympäristön Sähkö.

Viitasaari, VA
Huopanankosken Sähkö, Rantasipi (vanha, Rantaloma), Viitakankaan Kone, Viitasaaren Höyrylaiva, Viitasaaren Yhteiskoulun.

Vilppula, H
Kolhon Kauppahuone, Vilppulan Suoja.

Virkkala, U: ks. Lohjan mlk.

Virolahti, V
Klamilan Osuusliike (-kauppa?), Virojoen Sähkö, Virolahden Osuusliike, Virolahden-Miehikkälän Auto.

Virrat, VA/H
Karjalan Valo (VA), Killinkosken Puhelin (VA), Kunnallisten Sanomain (VA), Virtain Kauppakunta (H), Wirtain Kehruu- ja Kutoma Tehdas (VA), Virtain Maja (VA).

Virtasalmi, M
Montolan Kalkkitehdas, Savon Kalkkitehdas.

Värtsilä, K
Wärtsilä (Wärtsilä-yhtymä), Wärtsilä-Selluloosa (Metsäliiton Teollisuus).

Vöyri, VA
Vörå Elektricitetsverk.

Ylihärmä, VA
Karhuvuori.

Ylikiiminki, O
Jumin Puu.

Ylimarkku, VA
Långfors, Österbottens Andelsgarveri, Övermark Andelshandel.

Ylistaro, VA
Etelä-Pohjanmaa, Ylistaron Meijeri, Ylistaron Sähkö, Ylistaron Tiilitehdas.

Ylitornio, L
Aavasaksa, Pessakosken Mylly, Tornionlaakson Sähkö, Ylitornion Yhteiskoulun Kannatus.

Ylivieska, O
Kala- ja Pyhäjokilaaksojen Kirjapaino, Raudas-Tiili.

Ylöjärvi, H
Keijärven Sähkö, Pohjanlahden Seuratalo, Ylöjärven Telefooni.

Ypäjä, H
Ypäjän Sähkö.

Äetsä, T
Keikyän Puhelin-osk.

Ähtäri, VA
Ätsärin Kivilouhimo.

Äyräpää, V
Äyräpään Sähkö.

Äänekosken mlk, VA
Äänekoski.

PÖRSSITIETO  Tämän sivun osoite on: www.porssitieto.fi/osake/list_kunnat.html