JVK/RAHAMARKKINA-INSTRUMENTEISTA
VANHOJEN ARVOPAPEREIDEN KERÄILIJÄN KANNALTA.
SIVUN LOPUSSA LINKIT JVK-LUETTELOIHIN.
Alla jvk-arpomisrumpu:

Sivun mobiiliversioon

Artikkeli käsittelee paria sellaista Suomen rahamarkkinoiden jälkimarkkinakelpoista eli usein pörssinoteerattua arvopaperilajia, joihin vanhojen osakekirjojen yms. keräilijä voi törmätä harrastuksessaan. Kysymyksessä on silloin aina instrumenteista, jotka eivät ole voimassa. Samansuuruiset JVK:t ovat pitkiä, rahamarkkinoilla duraatio (efektiivinen juoksuaika) on taas alle vuoden. Tuottotason muutoksia ohjailevat valtion viitelainat (sarja/tuotto-obligaatioita). 1980-luvun puolenvälin jälkeen tapahtunut Suomen rahamarkkinoiden vapautuminen mm. johti merkittävään innovatiivisuuteen alalla, samoin kuin osakemarkkinoilla. Juridiselta muodoltaan modernit JVK:t (eng. bond) olivat yleensä tavallisia eli muita joukkovelkakirjoja, joskus obligaatioita tai debentuureja*. Obligaatiolainan määritelmä (PDF) vuodelta 1923. Suomen JVK-lainojen historia.

Suomalaiset jvk-lainat ovat lähes poikkeuksetta maksettu takaisin, joten osakekirjojen keräilijöillä olevat paperit ovat velkakirjan kantaosa (talonki), josta kuoletus- ja korkokupongit on kaikki leikattu pois. Enää ei yleisölle juuri myydä jvk-lainoja. Valtio emittoi vielä vähäisiä määriä ns. tuotto-obligaatioita. Ne toteutetaan arvo-osuuksina. Ks. myös Rahamarkkinakeskus. Mainittakoon, että Venäjän keisarikunnan ja Kiinan vanhoja joukkolainakirjoja liikkuu runsain määrin keräilymarkkinoilla, koska takaisinmaksu laiminlyötiin. Luetteloita ja kuvia osakekirjoista.

Vanhimmat tiedot Suomen obligaatioista löytyvät ajan talousalan aikakauslehdistä. Arthur Neovius julkaisi kirjat liikkeellä olevista obligaatioista per 30.12.1914, 31.12.1928, 31.12.1931 ja 30.6.1935, H. Gadd 30.6.1921 ja Jonni Säntti 1.2.1938. 1945 (täydennyksineen), 1959 sekä vuosittain 1962–93 obligaatio/JVK-kirjan julkaisi Suomen Pankki. Gaddin kirjassa on 164 Suomessa emittoitua lainaa: 16 valtion, 53 kuntien ja seurakuntien, 44 pankkien ja hypoteekkilaitosten sekä 51 yritysten lainaa. Vain 7 lainan kohdalla kuoletuksia ei arvottu, mutta melkein kaikissa lainoissa velallisella oli oikeus päättää ennenaikaisesta takaisinmaksusta ja/tai takaisinostosta. 1921 pisin laina-aika päättyi 1976 ja vanhin laina oli emittoitu 1876.

*Laki 553/69, joka kumottiin ETA:n vuoksi 1.1.1994. Obligaatiolainasta oli asetettava turvaava vakuus ja liikkeeseenlaskuun tarvittiin valtioneuvoston lupa. Debentuurilainasta taas ei saanut antaa vakuutta. Luottodebentuureilla oli samat etuoikeudet kuin velallisen muut sitoumukset. Vastuudebentuurin etuoikeus konkurssissa oli lainanottajan muita velkoja huonompi. Muista joukkovelkakirjalainoista ei sitä vastoin ollut vastaavaa sääntelyä. Uudempi laina.

JOUKKOVELKAKIRJAT  YLEISÖLLE

Valtio ja pankit
Kaikki tuntevat valtion ja kiinnitysluottolaitosten ennen 1990-lukua yleisölle suuntaamat obligaatiolainat, eikä niitä käsitellä nyt. Valtion viimeiset paperiset yleisöobligaatiot emittoitiin 1998. Halutessaan paperisen obligaation pystyi korvaamaan valtiokonttorin talletustodistuksella. Pankkien omistamia kiinnitysluottolaitoksia tarvittiin, koska pankkien omassa lainanotossa oli ennen vanhaan rajoituksia. Ennen vanhaan oli yleistä, että lyhennykset arvottiin. Eräät lainat olivat jopa verovapaita tai hintaindeksiin sidottuja. Kun kupongit oli lunastettu loppuun, velkakirjan kantaosa jäi sijoittajalle. Jotkut säästivät nämä hienosti turvapainetut paperit, josta syystä niitä on keräilymarkkinoilta saatavissa (esimerkkejä: valtio 1970, 1979, 1981). Myös vanhempia (ennen 1970-lukua) valtionobligaatioita löytyy keräilijöitä varten (mm. 1938 Olympia (lehti), 1939, 1939 puolustus, 1956). Vientiluotto 1970 sekä eräitä yksityisten rahoituslaitosten lainoja: Yhdyspankki 1916, OKO 1930, Skip 1924 (S. Hypoteekkikassan konvertoidut), STHP 1924 ja 1934, STP 1978 obl., Kansallisrahoitus 1983 jvk, Pohjois-Kymen Sp 1990 vastuudeb., SYP 1991 jvk, Päijät-Hämeen Op 1992 jvk, KOP 1992 jvk, mutta nykyään moni JVK:kin on arvo-osuutena. Ministereinä ollessan jotkut presidentit ovat allekirjoittaneet obligaatioita.

Muut liikkeeseenlaskijat
1980-luvulla myös useat suuryritykset emittoivat yleisölainoja (mm. Enso 1985 jvk). Arvopaperin ulkomuoto oli samankaltainen, kuin valtion (mutta 1930-luvulle asti koko oli usein iso, noin 25x35 cm). Vanhojakin obligaatioesimerkkejä on: Vaasan Puuvilla 1871 (erikoisartikkeli) ja 1896, Tampella 1887, Hangö Jernvägs,  Borgå-Kervo Jernväg 1872 (väliaikaistod.), Forssa 1894, Nokia* 1895, Kuusankoski, J. C. Frenckell 1915, Walkiakoski 1916, Karhula Oy 1916, Myllykoski 1916, Crichton 1916, Rosenlew 1916 ja 1935, Brändö Villastad 1917, Stockmann** 1929, Turun Lähetysseura 1931, SOK 1933, Kone ja Silta 1935,  Strömberg 1935, Läskelä 1936, Länsi-Suomen Voima 1937, Svartå Bruk 1950, Vuoksenniska 1957, SHO 1957. Tavallinen debentuurikohde on Villayhtymä 1960 sekä Kutomotuote 1938; harvinainen Nokia 1966. On myös muita velkakirjoja: Helsingin Golfiklubi 1933. Ennen viime sotia Helsingin kaupunki otti paljon ja toistuvasti obligaatiovelkaa yleisöltä. Viimeksi mainituista velkakirjoista on säilynyt mukavasti specimen-kappaleita, tässä pari: 1939 ja 1954. Oulun kaupunki 1881 (kuitti) ja 1945, Rauman kaupunki 1896, Tampereen kaupunki 1915.

*Nokia-obligaation on piirtänyt Uno Wahlroos (1865–1924, sign. "U. W." vas. alhaalla). Hän oli Ateneumia käynyt taiteilija ja mm. kivipiirtäjä (Lilius & Hertzbergin ja myöh. Tilgmannin ylilitografi) ja on mukana taiteilijamatrikkelissa (Finlands Bildkonstnärer). Tämä kirjapainon specimen-kappale on tiettävästi ainoa säilynyt kappale obligaatiosta. Lisää taiteilijoista.
**Stockmannin debentuurilainalla ei ollut etukäteen määrättyä takaisinmaksupäivää, vaan yhtiöllä oli irtisanomisoikeus. Tässä tapauksessa maksettiin markkamääräinen pääoma takaisin 140 %. Yhtiö osti lainaa markkinoilta 1939 ja lunasti loput 1950. Tavaratalon rakentamista varten otettu laina emittoitiin Ruotsissa ja sodan jälkeen markan arvo kruunuissa romahti. Tämä lienee syy, miksi debentuureja on säilynyt paljon. Vaikka korko oli osittain sidottu Stockmannin osinkoon, velkakirja oli ilmeisesti vapaa 1946-velvoitteista § 41.4 mukaan (maa sekä nimellisarvo). [Stockmann 1962 s. 130–2 162 248.]

Optio- ja vaihtovelkakirjat
Osakkeiden merkintään oikeuttavat optiolainat, warrantit (optiotodistuksia ilman lainaosuutta) ja vaihtovelkakirjalainat jätetään tässä laajemmin käsittelemättä. Niitä on voitu emittoida johdolle, henkilökunnalle tai yleisölle ja ne kaikki on saatettu listata pörssiin. Käyttämättä jääneet optiotodistuspaperit jäivät sijoittajille. On erikseen optiotodistus- ja optiolainakirjoja (ks. Tuko). Muutamia malleja todistuksista ja lainoista: K&T 1987, Finvest 1987, Nokia 1987, Valtameri 1990 (johdolle), Tuko 1994 (4 kuvaa) sekä vaihtovelkakirjoista: Terrasilvana 1989, Itikka-Lihapolar 1992, Unitas 1992. Varsinaiset johdannaiset (sekä osakelainaus) ovat eri asia, samoin indeksilainat.


JOUKKOVELKAKIRJAT  INSTITUUTIOILLE

Vähemmän tunnettu ja mielenkiintoinen vaihe syntyi rahamarkkinoiden ylikuumenemisen ja sitä seuraavan laman myötä. Pankeille tuli vaikeuksia itse tyydyttää yritysten pääomantarpeet, jolloin yritykset rupesivat lainaamaan toisiltaan ja instituutioilta kuten (eläke)vakuutusyhtiöiltä. Pankki tosin järjesti jälkimarkkinakelpoiset lainat ja hoiti niiden sijoittamisen velanantajille. (Aikaisemmin oli eläkelaitoksille ja vakuutusyhtiöille pakkosyötetyt valtion erityiset obligaatiolainat.)

Tällaisten "joukko"velkakirjojen hyvinkin korkeat (usein miljoonia markkoja kukin) litterat saattavat herättää ihmetystä. Syyn sanotaan olleen myös verotuksessa. Silloisen leimaverolain (47 §, voimassa vuoteen 1997 loppuun) mukaan tavallisesta pankkilainanotosta piti suorittaa leimaveroa 1,5 %, mutta joukkovelkakirjat olivat (vuodesta 1969 alkaen) verosta vapaita. "Tämä ei kuitenkaan koske tilannetta, jossa antolainaus puetaan joukkovelkakirjalainan muotoon" (HE30/1993). Niinpä pankkien piti välittää nämä JVK:t välittömästi eteenpäin suursijoittajille. Silti asia oli lainsäädännöllisesti epäselvä. 1.7.1993 (laki 620/93) tämä epävarmuus päättyi, kun pankkien kautta kulkeneet JVK:t tehtiin selkeästi leimaverovapaiksi. Lisää obligaatioiden leimasta.

Esimerkkejä tällaisista muille kuin yleisölle suunnatuista JVK-lainakirjoista: Yhtyneet Paperitehtaat 1986, Espoon kaupunki 1987, Dow Chemicals 1988, Yhdyspörssi 1991, EffJohn 1993 ja Raision Tehtaat 1995.

Ulkomailla emittoidut suomalaiset JVK:t
Suomen valtio ja sitä lähellä olevat instituutiot sekä pankit, suuryritykset ja kaupungit ovat kautta aikojen hankkineet pääomaa ulkomailta, lähinnä instituutioilta, erimuotoisten arvopapereiden muodossa. Tässä muutamia esimerkkejä: Stockmann 1929, STHP 1924, S. valtio 1895 ja 1989, S. Vientiluotto 1975, SYP 1986, Tampella 1972. Yhdysvaltalainen suomalaisyhteisö.


YRITYSTODISTUKSET

Paitsi viimeksi mainittua JVK-muotoa suuret instituutiot käyttivät, ja käyttävät edelleen, sijoitustodistuksia (commercial paper) lyhytaikaisia (yhdestä päivästä vuoteen) rahoitustarpeita sekä kassavarojen sijoittamista varten. Jos velallinen on pankki (myös interbank-markkinoita varten) tai valtio instrumentin nimi on vain: sijoitustodistus, jos yritys: yritystodistus, jos kunta: kuntatodistus, mutta kysymys on samasta tuotteesta. Korko on 0 %, mutta diskontosta (vaihtokurssista) johtuen todistuksen tuotto on parempi kuin muissa rahamarkkinasijoituksissa. Vakuutta ei ole. Näitäkin velkakirjoja vaivasi em. lainsäädännöllisesti epätyydyttävä leimaverotilanne.

Yritystodistus on yrityksen liikkeeseen laskema nollakorkoinen haltijavelkakirja, jolla yritys hankkii markkinarahaa toiselta yritykseltä. Yritystodistuksia liikkeeseen laskeva yritys solmii tavallisesti pankin kanssa sopimuksen, jonka asettamissa rajoissa yritystodistuksia lasketaan liikkeeseen yrityksen rahoitustarpeen mukaan. Yritystodistukset lasketaan liikkeeseen pankin välityksellä, joka ostaa liikkeeseen laskettavat yritystodistukset liikkeeseenlaskijalta erikseen sovittavaan markkinahintaan ja joka pyrkii myymään ne mahdollisimman nopeasti lopullisille sijoittajille. Pankki antaa yritystodistuksille suuntaa-antavat myyntitarjoukset, joilla se myy hallussaan olevia yritystodistuksia, sekä suuntaa-antavat ostotarjoukset, joilla se ostaa yritystodistuksia. (HE30/1993)

Yritystodistukset ovat paperimuotoisia. Lomakkeissa ei ole valmiiksi painettua päivämäärää. Specimen-esimerkkejä karkeasti vuodelta 1990 (joita näkee erittäin harvoin): Instru, Abb,  Wärtsilä, Kymmene,  Veitsiluoto, Tuko,  Skofaks, kuntatodistus.
 

Pekka Kantanen avasi vuonna 2022 obligaatio.fi -nettisivustonsa Valtion obligaatio: Pitkän velan lyhyt historia, jossa on kasvava määrä mm. alan keräilijöille suunnattua tarinaa Suomen obligaatiolainoista, myös yksityisistä.

Pekan sivustoon tullaan sisällyttämään päivitetyt luettelot kaikista Suomessa emittoiduista jvk-lainoista. Siihen asti vanhat, toistakymmentä vuotta sitten laaditut listat ovat luettavissa täällä:

SUOMEN JOUKKOVELKAKIRJAT – Linkit lainojen luettelosivuihin (Excel):
Suomen valtion (Government papers)
Pankkien ja yritysten (Private bonds) (puuttuu kuntien)
Optiotodistukset (Warrants)

Tämän sivun osoite on www.porssitieto.fi/osake/jvk/index.html